TODAY YOU MEET TRAINER FROM HELL...

Allen ihmetteli mitä tyttö teki mutta antoi tämän keskittyä koska oli sentään sen verran reilu. Hän oli hieman yllättynyt tästä liikkeestä mutta tyttö ei ollut iskenyt alkuun vaan oli jatkanut liikettä mikä oli ollut kohtalokasta koska hän pystyi nyt torjumaan iskut jos tyttö olisi iskenyt samalla kun syöksyi hän olisi ottanut iskun kylkeensä mutta se oli varmaan jotain vähän kehittyneempää. Hän jatkoi iskuja jotka tyttö väisti. Hän oli yllättynyt kuitenkin siitä että tyttö oli kehittänyt tämän liikkeen itse. Hän oletti että tyttö voittaisi hänet vielä mutta se taas oli ajan kysymys hän ei otellut vielä täysillä ja käytti vasenta kättään joten kun miekka olisi oikeassa hän voittaisi. Hänen taistelu kykynsä olivat paljon paremmat oikeassa kädessä.

Abryary

Parin iskun jälkeen tyttö kääntyi uudelleen ja iski iskemistään. Hetken iskemisen jälkeen, tuo loikkasi takaperin taaksepäin, noin kolmisen metriä toisesta ja istahti maahan. Abryary sulki silmänsä ja käänsi päätään pois.
" En tahdo jatkaa enää." Lausui tuo ja puri huultaan. Vampyyrihaltia laittoi katanan suojansa sisään ja työnsi pois läheltään. Abryarya ei enää huvittanut taistella. Tyttö huokaisi ja kuunteli rauhallisesti kaikkea mahdollista, mitä metsässä ja lammen lähellä kuului. Linnut olivat palanneet takaisin pesiinsä laulamaan ja syöttämään omia pieniä poikasiaan. Abryarya puistatti kaikki, koko maailma, eikä siksi tahtonut jatkaa enää.

"jaa se on sitten sillä selvä" Allen totesi ja miekka katosi "huomenna uudestaan" hän totesi ja käveli repulleen täytti sen taas ja veti takkinsa paremmin päälle nostaen hupun kasvoilleen kävellen järven lähelle reppu selässä. Hän käveli järven päällä vähän matkaa ja sitten istui alas hän keskittyi alkaen etsimään vettä orpokodin läheltä jostain missä ei ollut ihmisiä lähellä tyttö ei välttämättä tajunnut mutta hän lähtisi tästä nyt ja huomenna olisi taas uusi päivä hänen oli mentävä katsomaan laviakin välillä vaikka tämä olikin yleensä vähän sekalainen. Hän oli vielä järven päällä koska ei löytänyt paikkaa johon siirtyä turvallisesti.

Abryary

Abryary ihmetteli toisten sanoja, aivan kuin olisi lähdössä jonnekin. Nyt alkoi tyttöä puistattaa, sillä alkoi miettimä oliko tuon seura niin kamalaa että täytyi lähteä pois. Abryaryn silmät seurasivat Allenia, joka nappasi repun selkäänsä ja suuntasi järven päälle. Kiilto ilmestyi vampyyrihaltian silmille ja tuon täytyi sanoa jotain, ennen kuin toinen lähtisi. Aluksi tyttö kuitenkin vain kuiskasi hiljaa, niin ettei toinen olisi voinutkaan kuulla. ’Älä lähde..’ Ajatteli Rya sitten ja painoi tiukasti silmiään kiinni. ’Taidan olla huonoa seuraa..’ Tyttö jatkoi omia ajatuksiaan, kunnes avasi silmänsä ja kohdisti ne miettivään Alleniin, joka oli miltei jo lähtemässä pois.
”Ei..” Kuiskasi tyttö ja huokaisi itsekseen, katsoen toiseen sitten hieman herkkätunteisemmin kuin aikaisemmin. Suu aukesi ja..
”Älä lähde !” Abryary huudahti ja tunsi kuinka puna levisi tuon poskille. ”En tahdo että lähdet..” Kuiskasi tuo sitten tarpeeksi lujaan ääneen, että Allen pystyisi kuulemaan sen. Hopeat otsahiukset valuivat silmille ja tyttö käänsi huolestuneen katseensa jalkoihinsa.

Allen sai kohteen mieleensä ja keskitti jo ajatuksiaan siihen kun kuuli hiljaisen kuiskauksen hän ei kuitenkaan puuttunut siihen sitten tuli toinenkin kuiskaus sekään ei vielä saanut häntä irroittamaan otettaan pienestä lätäköstä. Lopulta hän kuuli huudahduksen ja lätäkkö katosi ja hän kaatui selälleen järven päälle hieman oudoksuen tytön reaktiota. "olisit sitten sanonut" Allen totesi ja nousi ylös. "minulla vain on niin kamalasti tehtävää että ajattelin että sinullakin on joten päättelin että halusit olla yksin." Hän selitti nopeasti ja virnisti. Hän käveli takaisin rantaan ja tytön eteen "oliko sinulla jotain muutakin asiaa?" hän kysyi ja katsoi tyttöä joka katsoi varpaitaan ilmeisesti tai sitten maata hän ei voinut olla aivan varma. "ja toiseksi sinun pitää alkaa olemaan enemmän itsevarmempi tai kuolet heti." Hän totesi ja tiputti reppunsa.

Abryary

Pieni virne ilmestyi tytön silmille ja suulle, mutta otsahiuksiaan tuo ei osannut tai edes viitsinyt siirtää.
”Minulla ei ole itse asiassa mitään tekemistäkään täällä, enkä keksi yhtään mitään joten..” Tuntui tytön ääni hieman värisevältä, kunnes kuuli toisen puhuvan jotain itsevarmuudesta, joka toi takaisin tuon pienen hymyn. ”Toisaalta, ehkä itsevarmuutta pitäisi kerätä.” Tyttö vastasi hiljaisesti ja nosti hieman katsettaan ja oli tuijottamassa nyt toista. Huokaisten Abryary alkoi näprätä sormillaan pillifarkkujensa reunaa ja mietti sitten mitä voisi sanoa, mitä tuolla olisi muuta asiaa. Suusta ei päässyt yksinkertaisesti mitään muuta paitsi kaikkien rakastama, ei niinkään sana, öö.
”Öö.” Mietti tyttö, tuntien itsensä typeräksi toisen edessä.

Allen katsoi tyttöä hieman ehkä hymyillen kun tämä koitti sepittää omiaan kuinka tylsää tällä olisi ja muuta mistä hän ei oikeastaan selkoa ottanut hän vain hymyili ja kuunteli tyttöä. Tyttö rupesi näpläämään farkkuja aivan kuin olisi hermona. Hän katsoi tyttöä kun tämä aloitti öö lauseensa ja virnisti hieman. "ehkä sinun kannattaisi miettiä mitä asiaa sinulla on ennen kuin alat tuollain puhumaan." hän totesi ja virnisti "tai sitten ei kannata puhua vaan antaa tekojen näyttää mitä ajattelee." Hän totesi ja virnisti "meitä on joka junaan ja jos seuraisit tarkemmin meitä johtajia tajuaisit että me emme ajattele kamalasti mitä seurauksia on jos temme sitä tai tätä vaikka oikeasti pidämme voimiamme piilossa suojellaksemme ihmisiä jotka eivät edes tajua sitä siksi meillä on omat rajamme ja sinulla on omat rajasi vaikka ethän sinä sitä vielä tajua" Allen totesi ja virnisti ottaen pari askelta taas.

Abryary

Abryary alkoi purra huultaan, mutta kuunteli kuitenkin rauhallisesti toisen puheita. Tyttö hätkähti hieman, kuullessaan toisen selittävän jotain teoista – eikä puheista. Vampyyrihaltia seisoi paikoillaan, aivan paikoillaan eikä liikahtanutkaan. Tuo vain seisoi paikoillaan, toisen edessä. Silmät harhailivat missä lie. Tyttö ei uskaltanut tai itse asiassa viitsinyt tuijottaa toista. Kuitenkin Abryary kuunteli melko rauhallisesti Allenin pälätystä ja sulki sitten silmänsä. Ajatukset laukkasivat ja tanssivat tuon pääkopan sisällä. Tyttö yritti selvittää mietteitään ja ajatuksiaan mutta niistä ei tullut mitään. Abryaryn suusta vain kuului taas jotain pientä älähtelyä. ”Öö..” Tyttö mumisi vain hiljaisesti ja tunsi kuinka puna levisi tuon kasvoille. Hiljaisuus oli taas vallinnut maan. Linnut olivat hiljaisina ja kaikki oli aivan hiljaista. Pieni tuulenpuuska tuli toisia vastaan ja päätyi heiluttelemaan tytön hopeita ja keskipitkiä hiuksia. Lopulta Abryary pakottautui katsomaan varovaisesti toista.

Allen ei tiennyt mitä ajatella mutta ei sille mitään voinut jos tyttö ei osannut sanoa muuta kuin öö ilmeisesti tämä oli se pitkä tukala hiljaisuus josta hän oli kuullut. Hän vain kuunteli ääniä ja siirteli voimiaan. Hänellä oli nyt jo kamalan tylsää kun ei ollut tuhonnut mitään ja ei voinut vapauttaa patoutunutta energia määräänsä.

//lyhyt//

Abryary

Abryary ei oikein osannut miettiä mitään ja pelkäsi myös itsensä tekevän jotain harkitsematonta. Tyttö vain näpräsi enemmän housujaan ja puristi silmänsä jopa kiinni, purren edelleen huultaan, kunnes avasi silmänsä ja kohdisti ne hitaaaasti kohti edessä seisovaa. Rya liikutteli varpaita maassa ja tunsi kuinka punastui entisestään, kuitenkin ajatukset harhailivat jossain muualla – missä pitäisi. Pitkähkön ja tukalan hiljaisuuden jälkeen Abryary luovutti ja unohti kaikki ajatuksensa ja seisoi hetkellisesti paikoillaan. Ajatukset lähtivät hiljaisesti pois ja näin tekojen täytyisi näyttää tuon ajatukset.
”Kuule..” Kerkesi Abryary vain sanoa, ennen kuin katsoi toista suoraan silmiin ja kietoi kätensä tuon ympärille ja puristi itseään vasten. Nyt tyttö ummisti silmänsä ja tahtoi vain jäädä tuohon.

Allen seisoskeli hiljaa ja kuunteli luonnon ääniä odotellen että tyttö sanoisi jotain. Hän olisi jo lähtenyt jos tuo ei olisi pyytänyt jäämään. Hän oletti että tyttöllä ei sittenkään ollut mitään ideaa mitä tämä halusi sanoa. Hän odotteli katsellen ympäriilleen. Samassa tyttö aloitti puhumaan jotain mitä hän ei oikein kuullut koska meni hämilleen kun tyttö hyppäsi hänen syliinsä. Hän oli kasvoiltaan jo ihan punainen Mitä minä nyt oikein teen opetettavani halaa minua!!! Allen ajatteli hänen opetus tekniikassaan oli joku perseellään kun tyttö oli vielä kiintynyt häneen. Hän ei voinut mitään tässä tilanteessa kuin odottaa että tyttö päästäisi irti tai jotain.

Abryary

Abryary painoi silmänsä kiinni kunnes tunsi irrottavan toisesta otteensa.
Nopealla liikkeellä tyttö käännähti ympäri ja painoi päänsä käsiinsä, miettien että oli nyt tappanut oman maailmansa. Oliko vampyyrihaltia tehnyt väärin? Mielestään kyllä, mutta muu sanoi että tuo teko oli oikein. Tuulenpuuska heilautteli tuon hopeisia hiuksia tuulessa. Samalla tyttö puri huultaan niin, että verta alkoi vuotaa. Abryary mistään verestään tai kivustaan ei viitannut, seisoi vain tuulessa, kylmässä tuulessa, selin Alleniin. Tyttö tahtoi ehkä jo unohtaa kaiken – mutta toisaalta taas ei. Sekunnit vierivät hitaasti, liiankin hitaasti. Rya ei tiennyt mitä tehdä, seisoi vain ja inahti sitten.
"Anteeksi...." Inahti kuiskaten tuo samalla, kuin pieni kyynel tipahti tuon poskelta maahan.


//Korn - Creep inspaavaa.

Allen antoi tytön olla omassa rauhassaan ja katsoi taivasta hän ei olettanut että tyttö olisi uskaltanut tehdä enempää hänen ei kannattanut taas tehdä enempää koska se saattaisi häiritä tyttöä myöhemmin. Hänen tehtävänsä oli rankata tyttö keskitasolle nollasta kun toisten tehtävä oli hioa keskitasoa tai sen alla olevia. Huippuihin ei yleensä törmännyt kokeissa vaan nämä värvättiin kaduilta tai muualta. Hän liikkui hieman nopeammin kun huomasi pienen veri pisaran tippuneen maahan hän meni tytön eteen ja laskeutui tämän silmien tasolle ja katsoi tämän tekemää haavaa "sattuiko sinua?" hän kysyi lempeästi ja katsoi tyttöä rauhallisella ja huolehtivan näköisellä katseella ilman että edes oletti tämän satuttaneen itseään pahasti.

Abryary

Abryary huokaisi hiljaisesti, siirtäen kätensä pois naamaltaan, joka aiheutti otsahiusten valumisen silmien eteen. Kuitenkin vesi silmillä esti muutenkin näkemästä mahtavasti, mutta otsahiukset tuntuivat vain laittavan tytön sokeaksi. Abryary liikautti päätään, kuullessaan toisen liikahtavan – pian se seisoi tytön edessä, kumartuen tämän silmien korkeudelle. Rya näki toisen, mutta tunsi vain niiskaisevansa hiljaa. Kuullessaan toisen lempeän äänensävyn, tyttö liikahti, hätkähti tarkemmin sanottuna. Tuo nosti vain päätään, katsoen Allenia, mutta kääntäen sitten katseensa toisen jalkoihin. Hetki kului, ennen kuin kuului vaimea vastaus – mutta vastaus kumminkin:” Riippuu ihan.” Katse nousi taas toiseen. Abryary nosti hieman toista kättään, mutta laski sen täristen takaisin paikalleen.

Allen katsoi tyttöä ja hymyili tämän vastaukselle siirtäen sormensa tämän haavalle ja koittaen hieman kuinka syvä se oli. Hän ei voinut muuta kuin sulkea sen voimillaan vai voisiko hän vihasi pään alueen parantamisia koska ne vaativat niin kamalasti tunteilua miksi tyttä ei voinut purra itseään käteen. Hän käveli tytön lähelle oikeastaan kiinni tähän ja halasi tätä siirtäen huulensa tytön huulille parantaen haavan yhdellä suudelmalla. Hänen kätensä olivat tytön ympärillä jotta hän ei laittaisi liikaa magiaa tyttöön ja näin sekoittaisi tämän omaa magiaa omaansa mikä taas voisi tappaa tytön. Hän onnistui kuin onnistui saamaan oikean määrän magiaa tyttöön.

Abryary

Abryary säpsähti hieman, kun tunsi toisen sormen haavansa päällä. Alkoi hieman kirvellä ja tyttö puristi siksi hetkeksi silmänsä kiinni. Ne eivät silti pysyneet kauaa kiinni, sillä tuo tunsi piankin toisen kosketuksen ruumiillaan itseään vasten. Abryary säikähti hieman toisen siirtoa, mutta sulki silmänsä uudelleen tuntien Allenin huulet omillaan. Tyttö ei osannut tässäkään vaiheessa tehdä mitään. Kuitenkin jonkinlainen pieni voima, kuin magiaa, tuntui siirtyvän tuosta toisesta. Tuo siirteli hieman sormiaan, sillä tunsi jotain outoa niissä. Kuitenkin kädet tarttuivat toiseen kiinni, tavalliseen halausotteeseen. Tytön teki mieli itkeä – mitä edes tapahtui? Tuo ei osannut vieläkään käsittää kaikkea. Kaiken välissä tyttö kerkesi kuitenkin kuiskata taas anteeksipyyntönsä. Rya vain pyysi anteeksi kaikesta mitä oli aiheuttanut.

Allen kuuli anteeksi pyynnön korvassaan hän oli tuntenut tytön pehmeät huulet ja tämän ihanan hengityksen tämän omalaatuisen tuoksun tämän vampyyrimäisyyden tämän haltiamaisuuden oikeastaan koko tämän olemuksen tuossa tämän magian ja vielä ääni tuon jälkeen. Haava oli kuitenki luultavasti parantunut hän katsoi tyttöä ja otti tämän tiukemmin itseään vastaan "minun se pitäsii anteeksi pyytää kun en antanut sinulle mahdollisuutta estää minua" hän kuiskasi tämän korvaan ja laski päänsä tämän olkapäälle mikä laski hänen olkapäitänsä tietenkin alaspäin. "Ja sitä paitsi tämän pitäisi rentouttaa sinua edes hieman" Hän lisäsi kuiskauksella. Hän olisi voinut vielä suudella tyttöä mutta se olisi jo ylittänyt törkeän hänen oli pakko vain olla hiljaa ja tuntea tytön kehon solujen liikkeet veren liike. Hän tunsi tytön sydämmen lyönnit ja pystyi virittäytymään niiden tahtiin ne olivat liian nopeita ehkä tyttö ei ollutkaan rento. Hänen pitäisi koittaa saada tämän sydämmenlyönnit edes hieman hitaammiksi. Hänen oma sydämmensä takoi normaaliin tahtiin vaikka se tahtoikin mennä yli laitojen koska se oli taas kerran kokeillut uutta.

Abryary


Tytön sydän pamppaili nopeasti, ehkä liiankin jännittyneiksi. Rya ei ollut varautunut mihinkään moiseen ja siksi oli hieman säikähtänyt aluksi, mutta pikkuhiljaa alkoi sydämenkin lyönnit hidastua sekunti sekunnilta rauhallisemmiksi ja lopulta sydän löi tasaiseen tahtiin. Kuullessaan Allenin kuiskaavan vastauksen, nosti tyttö hiukan päätään ja hymyili hellästi ja painoi päänsä toisen olalle. Yleensä olkapäät olivat lujia, kovan luun takia – mutta tämä oli pehmeä, lämmin ja omalla tavallaan hellä. Abryary ei osannut ajatella, sulki vain silmänsä ja huokaisi syvään. Ajatukset olivat myös laantuneet tytön arvaamattomissa aivoissa. Kuului pieni vampyyrimainen sähähdys Ryan suusta, mutta tuokaan ei tarkoittanut mitään pahaa. Tässä tilanteessa ollessaan Abryary ei osannut eikä tahtonut tehdä mitään väärin. Nuori tyttönen tunsi toisen lämmön ja hyvin keskittyneenä myös tuon sydämenlyönnit – se jos jokin, vaati todella kovaa yrittämistä, keskittymistä ja rauhoittumista. Tästä hetkestä ei kukaan olisi varmaan tahtonut irti, joten ei Abryarykaan. Tytön ajantajukaan ei ollut pysynyt tavallisena. Tuosta tuntui, että olisi kulunut ainakin tunti tuossa halailussa ja pussailussa, mutta siinä oli mennyt korkeintaan viitisen minuuttia. Abryaryn mieleen palasivat alkuajat täällä, missä nyt olikaan. Ennen tyttö ei tuntenut ketään, mutta tutustui sitten Risikian kanssa. Sitten yhtäkkiä perustettiin kilta, johon Rya tahtoi ehdottomasti liittyä. Siellä tuo näki Allenin ensimmäistä kertaa. Abryary huokaisi hiljaisesti ja rutisti toista syliinsä entistä enemmän. Irti ei tahtonut päästää mitenkään, mutta kai joskus oli pakko sekin tehdä. Seuraavaksi tytön mieleen palasi se, kuin Allenin täytyi alkaa harjoittamaan tätä haltiavampyyrityttöä ja sekin, jolloin tyttö olisi tahtonut paiskata paksun kirjan nukkuvan poikarukan päähän. Mutta kaikista ihanin hetki oli tämä, jossa Abryary nyt asusti – tämä jossa sai näyttää omat tunteensa toiselle, juuri sille josta piti eniten maailmassa. Vampyyrihaltia avasi silmänsä ja nosti päätään, katsoen toista suoraan silmiin.
”Silmäsi kimaltelevat suloisesti.” Sanoi tyttö ja siirsi hiussuortuvan pois silmiensä edestä, mutta se tippui taas toisen silmän eteen. Pieni hymy ilmestyi tuon huulille. Rya kallisti päätään ja kuunteli tätä hienoa ja hiljaista hetkeä, jota tuo ei olisi koskaan arvannut tulevankaan. Tuskin Allenkaan olisi heti tätä arvannut tulevan, mutta.. Tähän hetkeen taisivat kummatkin olla tyytyväisiä. Ainakin tyttö. Tuon mieli oli tyhjillään, sen täyttivät vain ruusut ja halit ja suudelmat mitä tuo oli juuri saanut.

Allen tunsi tytön tarraavan häneen aina vain tiukemmin ilmeisesti tämä piti hänestä. Hän oli siis epäonnistunut tekemään tytöstä hänen vihaajansa jos hän olisi onnistunut siinä tyttö olisi nyt paljon vahvempi koska haluaisi hakata hänet paskaksi. Hänen oli siis koulutettava tyttöä niin kuin näki parhaaksi tilanteesen nähden ja nyt huomioon ottaen tytön tarvitsi vain oppia perusliikkeet niin tämä voisi yhtä hyvin osallistua kokeeseen koska loppu tuli kokemuksen ja taidon karttuessa. Tyttön piti kehittää omat liikkeensä taistelussa jossa perus asiat eivät riittäneet. Hänen oli vain kannustettava tätä ja suojeltava tätä liian vahvoilta vastustajilta. Hän huomasi tytön rauhoittuneen mikä oli ilmeisesti hyvä asia hän ei tiennyt mitä tyttö näki mutta hänen mieleensä tuli tässä hetkessä kuinka tyttö oli saapunut kokeeseen orvon näköisenä ja kuinka Lavi oli lyönyt vetoa hänen kanssaan mikä oli vielä osunut oikeaan. Hänen oli pakko siis myöntää että Lavin silmät olivat mahtavimmat kun tapaisi tämän taas. Seuraavaksi tuli kun hän tajusi tytön pelkäävän verta saatuaan turpaansa veljeltään isommalla kädellä. Hänen kehonsa oli ottanut turpaansa veljeltään koska hän ei ollut vapauttanut yhtään voimiaan hän oli taistellut lähitaistelu kyvyillään niin kuin parhaaksi näki. Allen tajusi että tyttö ei ehkä ollutkaan heikko kun tämän kehon vain kouluttaisi oikein ja tekisi tästä oikean tyylisen taistelijan. Hän kuuli tytön sanomat sanat ja hymyili hieman huomaten tytön hiuksien tippuvan koko ajan. Hän hymyili tälle ja sanoi hiljaa vastaukseksi "sinun hiuksesi sopivat silmiisi jotka kimaltelevat myös kauniisti." hän sanoi tarkoittaen asiaansa.

Abryary

Tuulenvire kaikui kuin kevyenä lauluna tytön korvissa. Se ei tahtonut tauota tai loppua, soi vain, saaden tytön sulkevan silmänsä ja hymyilemään. Pian alkoi tyttö hyräillä tätä nättiä laulua, jonka tuuli tuolle oli vireessä kertonut. Vaikka tuuli tuntui laulavan japaniksi, sai tyttö vain englanninkielisiä sanoja suustaan, mutta nekin lausui tuo kuiskaten. ”Nevertheless, the nameless flower. In this limited season spitefully continues to bloom. Until the day comes when it withers, it will not be from me to the earth” Abryaryn suusta kuului, kunnes sulki pienen ruususuunsa ja avasi silmänsä. Toinen oli juuri sanonut jotain tämän omista hiuksista ja silmistä. Pienoinen hymy ilmestyi vampyyrihaltialle. Tämä painoi päänsä toista vasten ja huokaisi syvään. Pian heräsi ajatus siitä, jos joku tulisi ja näkisi nämä kaksi tässä, lammen vierellä, kiinni toisissaan. Entä jos kaikki olisi pelkkää teeskentelyä kaiken päälle? Ei, niin ei saanut olla. Abryary pudisti hitaasti päätään kunnes tunsi jonkun märän kastelevan tätä hiljalleen. Taivas oli tummunut ja pilvet olivat kertyneet yhteen tummaksi rykmentiksi. Rya inahti hiljaisesti ja käänsi katseensa tuonne ylös, taivaisiin. Pienet pisarat tanssahtelivat pilvien sisältä maahan, tuomaan eloa kasveihin ja virkistämään kuollutta luontoa. Virne katosi tytön huulilta, mutta palasi pian. Tämä astahti pari askelta toisesta taaksepäin, pitäen kuitenkin Allenin kädestä vielä kiinni.
Abryary tunsi kuinka pehmeältä tuntuvat vesipisarat laskeutuivat taivaalta kasvoille, osuen silmän viereen, nenälle ja huulille. Kuului jälleen huokaisu, mutta se ei ollut kärsivä, eikä yksinäinen, vaan jonkin sortin onnellisuuden toivotus. Räpäyttäen pari kertaa silmiään, tämä kallisti ja käänsi päätään poikaa kohti, luoden toiselle hymyn. Otsahiukset pysyivät tiukasti tuon korvan takana, mutta pari yksittäistä harhaanjohdettua kiekuraa tipahti silmille. Abryarya ei tämä märkyys tai raikkaus kiusannut tai häirinnyt yhtään. Tyttö tuntui vain rentoutuvansa enemmän. Sydämenlyönnit olivat tasaantuneet entistä enemmän, mutta alkoi sydän kuitenkin pamppailla. Pisarat alkoivat ropista entistä enemmän taivaalta. Ilmakin tuntui viilenevän kuin taikaiskusta. Tuuli ei enää kuiskaillut sulosointuja vaan alkoi heitellä pieniä avuttomia lehtiä ilmassa, kuin tangoa tanssien. Rya ravisti päätään ja katsahti sitten toiseen. Seuraavaksi punaiset silmät etsivät sateensuojaa. Olisiko missään tilaa kahdelle märälle oliolle? Abryary katseli kauemmas metsään, mutta siellä näkyi vain loputtomasti puita.
”Etsimmekö suojan?” Sai vampyyrihaltia sanotuksi ja asteli lähemmäs Allenia, katsoen inhoavasti taivaalle. ”Kyllä minä pienen sateen kestän, mutta jos tästä muuttuu rankkakin myrsky tai sade niin voin vapaasti kertoa että se on sitten menoa...” jatkoi tuo ja sulki silmänsä.

Allen kuuli tytön laulavan kauniisti ja rentoutui ei hän kuunnellut sanoja tarkasti vaan tytön äänen kauneutta. Hän toivoi, että tyttö ei vain päästäisi irti. Hän katsoi tyttöä hiljaa ja hymyili tämän ilmeille ja käyttäytymiselle. Hän oli antanut tämän mennä ehkä liian pitkälle, mutta eiköhän hän pärjäisi kunhan pitää tämän kunnossa. Hän tunsi vesipisaran kasvoillaan ja pienen orvon tunteen, kun tyttö meni kauemmaksi vaikka ei päästänyt hänen kädestään irti. Hän katsoi taivasta, joka satoi selkeästi aika tehokkaasti siis, että vettä tulisi kun helvetin perseestä. Hän katsoi tyttöä ja virnisti "haluat etsiä suojan vai" hän totesi vastaukseksi ja keskitti voimiaan käsiinsä ja nosti maan ylös niin, että heidän päällensä nousi katos. Hän laskeutui nojaamaan ainoaan seinään, joka tässä oli. Hän katsoi kattoa ja tyttöä "niin ja jos et huomannut vielä niin tänne ei pitäisi päästä kenenkään, koska minä loin eräänlaisen suojan salaamaan harjoitusta se kuitenkin jostain syystä päästi monstereita mutta sen pitäisi olla kunnossa taas." hän lisäsi ja hengitti syvään. Hän oli käyttänyt melkein kaikki voimansa ja nyt hän makasi seinää vasten. Hän katsoi taivasta ja virnisti. Hän halusi vain olla lähellä tyttöä vaikka hänen voimansa olivatkin vähän liian alhaalla.

Abryary

”Pitäisi olla kunnossa taas..” Huokaisi Abryary ja pyöräytti silmiään kerran ympäri ja hymyili viekkaasti. ”Mitäs jos oletkin väärässä ja pian joku tuttusi pöllähtää tänne? Ja ja..” Jatkoi tyttö tuhahtaen ja sulki sitten silmänsä, mutta avasi ne nopeasti. Vampyyrihaltia asteli ja istahti sitten toisen viereen, tuijotti sitten toista, miltei aistien toisen voimienpuutteen. ”Pahaa oloa, vai muuten vain huippaa tai jotain?” kysäisi tyttö nopeasti ja käänsi sitten katseensa taivaalle, josta tipahteli nyt nopeammalla tahdilla kun aikaisemmin. ’Mahtaakohan tästä tulla mitään.. Säästä..’ Murahti tämä yksin ajatuksissaan ja pudisti uudelleen päätään.
”Aluksihan piti vain harjoitella, mitäs sitten.. Olen hieman miettinyt onko tämä järjestetty juttu että ns. harjoitat minua?” Kysyi Abryary päättäväisesti toiselta ja liukui maahan. Suoja oli kätevä, ei päästänyt läpikään vaan piti suojassa noita kahta. Tästä nyt ei lähdettäisi mihinkään. Nyt alkoi Ryan mielessä pyöriä kaikki asiat uudelleen ja uudelleen, kaikki mitä nuo olivat toisilleen sanoneet, mutta parempaakaan tekemistä tyttö ei keksinyt.
”Olisi hauskaa juoksennella tai oleskella tuolla sateessa, mutta voisi tulla ikävästi kipeäksi, saada jonkun nuhataudin tai flunssataudin.” Pohti tyttö itsekseen ja lipaisi nopeasti huuliaan, kääntäen katseensa Alleniin.

"en voi sanoa varmaksi minun magiani estää kyllä ihmiset ja muut korkeat olennot mutta matalatasoisista tai ei luokiteltuja monstereita en voi estää." hän totesi tytölle. "eivätkä he tule muuta tekemistä niilläkin" hän lisäsi ja virnisti. Hän katsoi tyttöä "ja en minä harjoita sinua olemme saman ikäisiä minä koulutan sinua tietyt aika välit ja muuten olen vapaa vaikka seurustelemaan sinun kanssasi kunhan osaan erottaa työn ja vapaa ajan ja sinun kannattaa muistaa se sillä jos minä koulutan sinua koulutan sinua kenraalina ja jos taas olen sinun ystäväsi tai jotain syvempää niin olen sinulle minä itse enkä mikään arvollensa nimetty." Allen totesi hän oli jo pienestä pitäen harjoitellut muuttamaan luonteensa kouluttamisen ja omansa välillä. Hän harjoitteli ja soti aivan erinä jotta ei murehtisi liikaa. Hän katsoi tyttöä "en suosittele sitä muutenkaan tuo vesi sade voi tulla taivaalta niin lujaa että se murskaa niskatkin" hän totesi tarkoitus oli sanoa että vesi monstereita oli paljon mutta sana parsi oli huono.

Abryary

Abryary nyökkäsi pari kertaa pehmeästi ja sulki sitten punaiset silmänsä. Hiljaisena vampyyrihaltiatyttö kuunteli jokaista lausetta, jotka Allen tuntui sanovan niin pehmeällä äänensävyllä. Pieni hymynpilke näkyi tämän kiiltävissä silmissä, sekä huulilla. Kuitenkin pieni puna levisi Abryaryn poskille, kuullessaan pojan puhuvan seurustelusta ja koulutuksesta. Hymy oli riemukkaampi kuin äsken, mutta ei mitäänsanomatonkaan. Äskeinen pieni hymy oli merkinnyt vain tavallista pientä hymyä, eikä mitään muuta. Tuo iloisemmalta näyttävä hymy ei ollut samanlainen kuin äsken; se oli toive, jonka tuon aivot ja ajatus olivat muokanneet. Hiljaisesti huokaisten Abryary tärähti, kun ajatteli mielessään kävelevänsä tai tanssahtelevansa ulkona, tuossa kauniissa sateessa ja yhtäkkiä niska murskaantuisi ja tuo kaatuisi maahan. Tyttö tahtoi nopeasti nuo kuvat mielestään ja ravisti päätään, kunnes huokaisi uudelleen.
”Hyi kauhea mitä tuo sade voisikaan tehdä..” Vampyyrihaltiatyttö virnisti hiljaa ja loi katseensa tuonne ulos, kaukaisuuteen. Näytti tulevan hieman sumua sateen lisäksi. Lätäkköjä oli jo tullut pari. ’Toivottavasti sade loppuisi kohta..’ Abryary painoi silmänsä lujasti kiinni, mutta aukaisi ne pian, sanomatta sanaakaan. Tuo avasi silmänsä ja käänsi toivovan katseen kohti Allenia, arvaten ettei toinen olisi paljoa voinut tehdä asialle mitään. Rya siirsi kättään toisen kättä kohti ja huokaisi hiljaa, kuunnellen sitten tuota hiljaista ulkoilmaa – vain sade tömisti maata ja suhisi.

Allen katsoi tyttöä ja virnisti tämän hymylle hieman hymy huulillaan ja katsoi tätä hieman oudoksuen kun tuo kavahti. "Ei siitä mitään haittaakaan olisi" hän totesi ja hymyili. Häntä ei sade niin pahasti huolestuttanut, koska pikku sade oli aina voitettavissa jos hätä oli. Hänelle ei tuottanut kunnossa ollessaan pikku sateen pysäytys ongelmia, mutta hän ei ollut aivan kunnossa, koska oli tytön kanssa josta saattoi jopa pitää hieman. Hän otti rauhassa ja keräsi voimiaan ympäristöstä ei kuitenkaan samaan tyyliin kuin shamaanit, koska tässä kelissä Yoh olisi voittanut hänet kepeästi, mutta sitten taas selkeällä kelillä hän voittaisi Yohin kepeästi. Luonnonvoimat olivat toisille valtti toisille este. Hänelle se ei ollut kumpaakaan, mutta Yohille se oli ja siksi tämä oli kymmeniä kertoja vahvempi tälläisissä keleissä kun normaalisti.