(vapaa) HULLUUS HERÄTKÖÖN

Kuoleman mailla oli samanlaista kuin aina eli kuollutta ei tuulta ei aurinkoa ei sadetta ei mitään vain kuollutta ja pahaa kaikki oikeastaan näytti pahalta.

Kristian Satan

Kristian asteli kohti kylää jota hän piti kuolleena kun ei siellä oikein muihin törmännyt kuin pahuuteen vaikka hänen pahuutensa ylitti näiden pahuuden hän oli täällä vain sen takia että joku oli kertonut hänelle että täällä olisi korkeimman tason monsteri ja sen avulla hän pääsisi killan korkeimpiin tai no hän oli jo voimakkaimpia mutta hän oli liian hullu hän etsi silmillään kohdettaan ja tiesi että Edward voisi olla jahdissa se piti hänet hereillä Edward osasi tappaa hän oli nähnyt tämän silmät hän olisi kuolemaan tuomittu jos kohtaisi Edwardin tällä hetkellä kun hänen paras äänen nopeus aikansa oli neljäasekunttia sitten se alkoi ottamaan liikaa kehosta ja tuulen vastus kasvoi vaikka täällä ei ollut edes tuulta.

Annon & Mika

Mikan takin liepeet lepattivat olemattomassa tuulenvireessä, miehen astellessa arvolleen sopivasti kaunis vaimo käsikynkässään. Mies katsoi vaimonsa punertavia hiuksia, jotka liuhuivat vapaina hieman aavemaisesti. Miestä nauratti, sillä heilel oli tullut taas pientä kinaa toisten olentojen flirttailussa. Annon katsoi miestään punertavilal silmillänä ylenkatsovasti, mutat niistä paistoi kuitenkin lämpö ja pienen pienen rakkauden kipinä. Mika naurahti viileän kohteliaasti vaimolleen, joka oli vetänyt toisen mustanpunaisen viuhkansa esiin ja asettanut sen kasvojensa eteen. Viuhkan teräkset kimmelsivät kauniisti.
"Miksi teet aina niin kun minä olen lähettyvillä?" Annon kysyi jäätävästi parin välissä olleen hiljaisuuden. Mika ei vastannut vaan marssitti vaimoaan kohti kylää, joka oli ollut heidän edessään koko ajan.

"Sinua on vain niin kiva kiusata." Mika lausahti kohteliaan viekkaasti ja siirsi Annonin käden oman kätensä päälle, aivan kuin he olisivat menossa tanssiaisiin. Annon näytti nyreältä ja näytti lapsekkaasti kieltä, mikä ei ollut poikkeus kun hänen mielestään Mika oli tehnyt syrjähypyn. Annon räpsytteli viuhkaansa edes takaisin kasvojensa edessä, luoden pienen ilmavirran kalpeelle olemukselleen. Nainen irrotti kätensä miehensä käden päältä ja lähti marssimaan ripeämmin selkä suorassa kylää kohti. Mika naurahti vaimonsa äkkinäiselle lapsekkaalle puuskahdukselel ja lähti seuraamaan tätä, sauvansa kopautusten kera.

Kristian käveli kaupungin sisällä nyt hänen teki mieli nauraa ääneen hän oli täällä ehkä pelätyimpiä pahiksia. Kenraalit olivat pelätyimpiä hän oli vain normaali sotilas koska oli niin hullu. "hahaahahaha!" hän nauroi kun näki hirviön kadulla itkemässä ja käveli tämän ohitse samalla valmiina tappamaan tuon hänen silmiensä hulluus kiilsi ja käsiensä muoto oli kuin terävät puukot nyt hän oli aika pahasti seonnut tällä hetkellä hänen ainoa onnensa oli se että hän oli yhtä vahva kuin oman kiltansa kenraalit hän ihmetteli että eikö kenraaleilla ollut ässiä koska ei tiennyt oman voimansa kumoavan kaikkea magiaa. Hän oli tehokkain muuri maageja vastaan.

//lyhyehkö//

Annon & Mika

Annon saapui kylään paljon aikaisemmin kuin miehensä ja hän lähti kiertelemään katuja. Hän huomasi varjoissa olentoja, jotka pysyivät visusti siellä, aivan kuin peläten jotain, tai jotakuta. Naisen arvosteleva katse siirtyi paikasta toiseen, inhoa tulvien. Miten hän oli saattanut eksyä sellaiseen paikkaan, ja vieläpä päiväkävelyllään? Annon ei niis sanotusti säikähtänyt kun kuuli memlko lähellä naurua ja vieläpä mielipuolista sellaista. Joku hullu siellä naureskelisi, joten mitäpä Annon siitä välittäisi. Hän pysähtyi ja jäöi odottamaan miestään, joka asteli ylenrauhallisesti vaimonsa luokse, kylän outoisuuteen nähden.
"Alkoiko Pikkuneitiä pelottamaan?" Mika kysyi ivallisesti ja tarttui jälleen vaimonsa käteen. Annon tuskin vastusteli, mutta tunsi sillä kertaa vastenmielisyyden aallon vyöryvän ylitseen, vampyyrin koskettaessa häntä sellaisessa paikassa. Pariskunta lähti jälleen liikkeelle ja huomasivat tullessaan pieneen kulmaan, nuoren ihmispojan, ehkä noin 12 -vuotiaan kulman takana. Annon ei poikaan ei vilkaissutkaan ensimmäisen kerran jälkeen, mutta Mika piti katseensa pojassa yllättävän pitkään, hievahtamatta paikoiltaan, vaikka Annon kuinka vetikin tätä käsipuolesta.

Kristian tunsi kuinka joku katsoi häntä ja kääntyi tähän "mitä sä mulkkaat?" hän kysyi hän ei ollut näiden onneksi muuta tekemässä kuin odottamassa Fendinyä jos hän olisi tullut kaupunkiin muilla mielin nämä olisivat jo kuolleet. Hän oli täällä. koska tämä oli täydellinen paikka odottaa ruhtinas oli kuulemma tulossa takaisin reissusta ja se tarkoitti että hänen olisi koitettava käyttäytyä kuoleman mailla tai hän kuolisi. Hän ihmetteli yhä miksi Allen oli kenraali eikä metsästäjä eihän tällä ollut edes mitään erikoista voimaa tai ainakaan hän ei ollut sitä koskaan nähnyt tai aistinut, mutta se saattoi olla vain hän. Hänen silmiensä väri ei ollut jäänsininen vaan keltainen hän oli muuttunut pikku hiljaa hullummaksi. Hän tiesi että kuolisi vielä sen takia, mutta se olisi sen ajan murhe hän ei aikoisi olla kenenkään pikku lemmikki ikinä paitsi ruhtinaan.

//lyhyehkö.//

Annon & Mika

Annon oli hämmästynyt ihmispojan kielen käytöstä ja eritoten asenteesta. Mika pisti kätensä vaimonsa eteen, jottei tämä hyökkäisi pojan kimppuun kuin päätön kana. "Minä 'mulkkaan' ketä tahansa haluan." Mika lausui lainatan huomattavasti nuoremman miespuolisen ihmisen sanaa.
Annon kiehui sisäisesti kiukusta, mutta onneksi hän osasi peittää sen kylmän ja ryhdikkänä ulkonäkönsä alle. "Sinuna olisin nätisti, poju." Puolivampyyri sai sanottua hampaidensa välistä, saaden kuitenkin puolisoltaan vihaisen mulkaisun puoleensa.

"TULE KIMPPUUN" Kristian totesi ja katsoi tätä silmiin hullun katse silmissään. Hän oli jo valmis seivästämään puoliverisen tuo ei tainnut tietää että hänen lähellään ei erikoisvoimilla tehnyt mitään. Hän osasi sulkea ne täysin siksi hän oli yksi pelottavimmista vastustajista koko paikassa. Hän vihasi sitä että joku mulkkasi tai että joku vielä kehtasi sanoa noin. Hän tappaisi tuon muuten mutta hänellä ei ollut lupa vähentää puoliveristen kantaa ennen puhdistus töitä. Hänen oli vain odotettava että hyvyyden kilta menettäisi kaikki kannattajansa. Hän oli tarpeeksi hyvä tappaakseen ne kaikki.

Annon & Mika

Mika lepuutteli vaimoaan taikomalal tälel tyhjästä pullno joak sisälsi krikkaan punaista verta. Veren punaisuus melkein paistoi pimeydessä ja se sai naisen silmät kiilumaan. Hän oli lähes unohtanut ihmispojan toteamuksen aukaesaan pullon ja alkaessa siemailemaan vertaan. Annon käänsi katseensa pois ihmisestä, jotat voisi juoda pullon rauhassa tyhjäksi.
"Pidän tyylistäsi." Mika sanoi kohteliaan viileästi. Hänen katseensa ohitti pojan olkapään ja hän katsoi jonnekkin kauas kaikaisuuteen, kuunnellen veren latkimista oikealal puolellaan.
Juotuaan jokikisen veripisaran Annon siveli huuliaan sirolla sormellaan ja rikkoi pullon, painaessaan sitä nyrkissään. Mika tuskin vilkaisi vaimoaan, joka alkoi käydä tällä kertaa levottomaksi.

"minä en pidä sinun tyylistäsi" Kristian totesi ja lähti eteenpäin. Hänellä ei ollut aikomustakaan asioida noiden kanssa niin kauan kun hän voisi poistua paikalta ja hän toisaalta halusi tappaa nuo tuohon paikkaan se ei ollut suvaittua joten parempi lähteä paikalta ennen kuin murhaisi noita. Hän kun oli murhaaja. Hän katsoi ympärilleen hulluna etsien jotain jonka tappaa kun pieni lapsi monsteri juoksi kadulle vanhempansa perässään hän ei epäröinyt sekunttiakaan hän halusi tappaa ja tappoi kaikki kolme sekunnissa jatkaen matkaa jättäen veristä katua taaksensa hän etsi yhä jotain pahuutta jolla oli voimaa se oli se mitä hän etsi kaikkialta.

Annon & Mika

Mies ei pitänyt toisen vastauksesta, mutta päätti asian olla ja tyytyi kääntämään päänsä toiseen suuntaan. Mika tarttui vaimoaan käsikynkästä ja he lähtivät talsimaan samaan suuntaan josta olivat lähteneetkin. "Kulta, enkö saisi tappaa häntä?" Annon kysyi herttaisen kylmäkiskoisesti, puristaen miehensä oikeaa käsivartta. "Et! Aistin hänestä pahuutta jota sinä et osaa edes kuvitellakkaan." Mika sanoi viileän etäisesti, vilkaisten vaaleilla silmillään vaimoaan joka mutristi huuliaan.
"Meidän on parempi olla puuttumatta hänen asioihinsa, vaikka se olisi kuinka houkuttelevaa." Täysvampyyri jatkoi ja koputteli kävelykeppiään maata vasten.

Avioparin välille syttyi jäätävä hiljaisuus jota ei rikkontu vähään aikaan mikään. Kunnes he kuulivat takaansa jonkinlaista korinaa, mutta korina loppui kuin seinään. "kuulitko nyt, kultaseni." Mies lausahti menehtyneen korinan suuntaan. Annon nyökkäsi poissaolevasti ja siitä syystä Mika läpsäisi häntä poskelle.
"Tyhmä nainen. Ajattelet vain tappamista tälläisessä paikassa!" Vampyyri moitti vaimoaan joka hieroi punertavaa kohtaa vasemmalla poskellaan. Mika hieroi sileää leukaansa miettien missä oli tuntentu samanlaista pahuutta mitä oli hehkunut tuosta salaperäisestä ihmispojasta.
Pari kääntyi kulman taakse ja jatkoivat matkaansa hiljaisuudessa. Pimeimmillä kaduilla makasivat nukkavieruja otuksia, joiden lajia Mika tai Annonkaan halunnut tietää.

Hän käveli aina kaupungin laidalle asti löytämättä ketään hän oli nyt veren peitossa ja hänen silmiensä kellertävyys oli herännyt ne olivat kuin kaksi hullua oliota. Hän ei nauranut koska ei ollut löytänyt ketään vahvaa hän nosti sen sijaan keskisormensa pystyyn ja näytti sitä yhdelle oliolle ja virnisti hän ei kunnioittanut kuolleita joilla ei ollut yhtään voimaa eläessäkään saati täällä. Hän ei kylläkään kunnioittanut hyvääkään eikä vahvoja joten mitä hän kunnioitti sitä hän ei tiennyt mutta sen hän tiesi että tämä voivottava ääni oli hänelle mieleen hän halusi tehdä saman hyviksien killalle mutta sen aika ei ollut vielä vaan aivan kohta heti kun ruhtinas palaisi harha reissuiltaan niin kuin hän niitä nimesi. Hän asteli pois kaupungista vihaisena kun Fendiny ei ollut saapunut.

//kristian poistuu.//

Annon & Mika

Annon tyytyi puristamaan miehensä käsivartta jälleen sormillaan niin että kädestä meinasi lähteä tunto.
He kääntyivät seuraavasta kadunkulmasta ja päätyivät jollekkin torin tapaiselle. Mika suoristi silinteriään ja saattoi vaimonsa pois kaupungista.

//Annon ja Mikakin siis poistuvat.//