Tahdon kotiin! -vapaa pääsy-

Nela
Taivas oli selkenemässä yöllisen myrskyn jälkeen ja sade oli synnyttänyt pieniä vesinoroja pitkin tietä. Tien vieressä olevat puut kahisevat toisiaan vasten ja ne heiluttelevat oksiaan saadakseen ne kuivaksi. Aran näköinen Nela katsoo pelokkain silmin puita. Tytön vieressä tallusti pieni harmaan värinen kissanpoikanen.
"Kokoro, missä päin koti on?" Tyttö kysyi ääni väristen ja pesien kissamaisia korviaan. Kokoro maukui hiljaa emäntänsä jalkojen juuressa ja kiehnäsi Nelan jalkaa vasten. Kissademoni päästi pitkän kissamaisen ulvahduksen ennen kuin tarttui Kokoroa niskavilloista nostaen naaras kissan syliinsä ja tippuen maahan polvilleen.

"Tahdon kotiin!" Tyttö anelee kirkkaalta taivaalta, joka ei vastaa tytön aneluun. Nela päästi Kokoron käsistään ja puristi ne tiukasti yhteen, kaukaa katsottuna näyttäisi kuin pieni tyttöressu rukoilisi harmaa kissa vierellään. Hän mumisi jotakin, ettei olisi pitänyt lähteä pois pihasta. Vaikka kissademoni tiesi mistä oli tullut, mutta typerä kun oli, hän ei ollut lähtenut kylästä mihinkään koko lyhyen elämänsä aikana. Tuuli tuiverrutti Nelan valkeita hiuksia ja sai tytön entistäkin kovemmin puristamaan käsiään yhteen. Kokoro asteli maukuen Nelan viereen ja kiehnasi tytön oikeata lonkkaa vasten, antaen lohtua aralle emännälleen. Nela rapsutti Kokoroa korvan takaa ja sipaisi samalal hopeakulkustaan, joka kilahti iloisesti tietoisena, että siihen koskettiin.

Naiymi

Kevyt tuuli puhalsi mustiin hiuksiin jotka kuuluivat koko yön kulkeneelle väsyneelle tytölle. Tuon tytön askeleet olivat väsyneet ja jo hiukan raskaat. Lisäksi päivällä kulkija pystyisi liikkumaan vain vaivaiset neljä tuntia. Yöllinen sade ja myrsky olivat kastelleet Naiymi nimisen tytön vaatteet läpimäriksi ja ne eivät kuivuisi aivan heti. Naiymi jatkoi itsekkäästi matkaa vaikka nälkä ja väsymys huutivat punaisella ja tyttö oli menettää tajunsa millä hetkellä hyvänsä.

Naiymi murisi jotain itsekseen ja pysähtyi katsomaan ympärilleen. "Huoh... Miksi minun piti edes lähteä vaeltelemaan naapurikylään?" Naiymi kysyi itseltään ja otti taskusta kirjeen, joka olisi orpokotiin. "Vain yhden kirjeen takia..." Naiymi vastasi kysymykseensä. Naiymi huokaisi ja jatkoi matkaansa tarkkaillen kokoajan taivaalle pitääkseen ajasta huolta.

Naiymi kuunteli ääniä tarkasti ja kuuli yllättäen vaimean kilahduksen ja kuunteli tarkemmin ääniä. "Eeh?" Naiymi tuli uteliaaksi ja teki lyhyen matkan teleportin nähden pienen tytön. "Hmm?" Naiymi vetäytyi varjoihin tarkkailemaan tyttöä. Naiymi oli väsynyt ja aikaa oli kulunut hukkaan jo lähes liika, mutta se ei nyt yleensä pirteää ja iloista Naiymia haitannut. Naiymin tummanvioletteihin silmiin syttyi jälleen se iloinen ja pirullinen kiilto.

Nela

Nela tunsi jonkinlaisen olennon läsnäolon ja hänelle tuli epävarma olo. Nyt hän kaipasi isoveljensä tuomaa turvallisuuden tunnetta, mutat ainahan hänellä oli oma kolmipiikkinen tikarinsa, joka oli hienoin pikkutytön omista aseista. Kissademoni sulki silmänsä ja hellitti kätensä puristuksesta ja rentoutui. Nela sulki pois näköaistinsa ja antoi lisäsi kuuloaistiinsa lisää voimakkuutta. Tyttö kuuli hiljaisen hengityksen hänen lähellään, takanaan jos hän tarkkaan kuunteli, jossain puiden siimeksessä. Nela avasi silmänsä kylmän hien alkaen valuvan hänen otsaansa pitkin ja tyttö tärisi myös hieman. Hän käänsi päätään arasti ja pyyhkäisi samalal kylmää hikea otsaltaan ja katsoi taakseen puiden katveeseen, josta hän ei erottanut edes tarkoilla silmillään mitään muuta kuin varjoja.

Niinpä hän päätti poistaa kuuloaistin käytöstään ja tarkennuttaa näkö aistinsa ja niin tytönhupakko tekikin. nela tarkensi ja tarkensi näköään, ja saattoi vihdoinkin huomata jonkin tummemman varjon puiden katveessa. Hänen silmiään alkoi kirveltämään ja hän antoi kuulonsa tula takaisin ja alkoi hieromaan silmiään, kääntyessä oikein päin istumaan. Kissademoni nousi ylös ja kääntyi puihin päin, pitäen arasti ja tottumasti kiinni tikaristaan.
"Onko siellä joku?"

Naiymi

Tyttö tiesi paljastuneensa ja näyttäytyi Nelalle. "Herkät aistit sinulla..." Naiymi sanoi rauhallisella äänellä. Naiymi katsoi Nelaa uteliaana ja kallisti päätään. "Matkalla kylään kenties?" Naiymi kysyi uteliaalla äänellä ja yskäisi hiukan katsoen taivaalle. Eikäh... Naiymi ajatteli ja laski katseensa pois taivaalta.

Nela

Nela hätkähti rajusti naispuolisen olennon ääntä, vaikka oli tiennytkin sisimmässään, että tämä puhuisi jossain vaiheessa. Hän päästi kasvoilleen jonkinsorttisen aran hymyn, joka haihtui samantien. Hän katseli vapisevin silmin Naiymia ja laski hieman tikariaan. Nela kohautti olkiaan ja peruutti pari askelta ja samassa kierähti ojaan sammakoiden joukkoon. Kissademoni jäi hetkeksi istumaan ojan penkkaan ja nakkasi märän ruohonkorren hiuksistaan. Kerättyään itsensä ja siistiydyttyään hieman hän kurkkasi ujosti joenpenkereeltä ja kipusi kokonaan tielle.

Naiymi

Naiymi katsoi huvittuneena Nelaa. "En aiheuta ongelmia... Olen itsekkin matkalla kylään..." Naiymi totesi hymyillen. Naiymi tunsi kuitenkin jo heikentyvänsä valon takia. Naiymi kuunteli hiljaa ääniä ja hymähti. "Hmm... Nimeni on Naiymi..." Naiymi sanoi lopulta. Naiyami katsoi varjoista esiin tulevaan suteensa. "Hmm..." Naiymi silitteli vierelle tulleen suden päätä ja se ei näyttänyt edes välittävän Nelasta.

Calè

Calè kulki hiljalleen tuota metsätietä pitkin, katselleen vähän väliä ympärilleen. Hänen siskonsa oli lähtenyt taas jonnekin ja heidän äitinsä oli pyytänyt poikaa etsimään siskonsa. "Nelaaaahh! Kisu kisuuuh!" Tämä huhuilu kuului kauas ja Calè seisahtuikin hetkeksi aikaa. Hän pyyhkäisi pölyt paidaltaan, asetti sapeleidensa huotria paremmin ja jatkoi sitten matkaansa. "Neelaaah! Kisu kisuuh!"

//Tehdäänkö pelijärkkä, se olisi seuraava tästä lähtien.. Jillie, Haze, Diania ja sitten seuraava jos joku on tullakseen.//

Nela

Tyttö katsahti pelosta jäykkänä sutta, joka oli astellut Naiymin vierelle ja Kokoro pienenä harmaana kissanpentuna tuntui pehmoleluna suden rinnalla. Nela jäykistyi liikkumattomaksi ja antoi lemmikkinsä maukuen tulla vierelleen. hän kuivasi veden ja hien pois otsaltaan ja näki syrjäsilmin tikarinsa joen pohjalla. Nela katsoi lemmikkiään pelokkaalla katseella, ja Kokoro ymmärsi sen tarkoittavan, etät tämän oli haettava emäntänsä tikari ja niin harmaana vilahduksena naaraskissa haki tikarin ojasta ja sujautti sen Nelan vyötäröllä olevalle ohuelle kettingille. Nela kuuli Calèn äänen kaukaa.
Voi, ei. Äiti on lahettänyt hänet tänne hakemaan minua. Nela ajatteli rangaistuksen ansaitseena. Kissadem,oni muisti samalla kuulleensa Naiymin lausuvan nimensä, mutt siitä oli jonkin verran aikaa, eikä Nela uskaltanut kertoa nimeään.

Naiymi

//Juup...//

Naiymi katsoi suteensa nopeasti ja sitten Nelaan. "Taidat pelätä sitä... Mikyo ei tee mitään..." Naiymi sanoi ja kuin tehosteena Naiymin sanoihin susi meni maahan, eikä edes oikein kiinnittänyt huomiota Nelaan. Naiymin korviin kantautui Calen ääni ja tyttö hymähti hiukan. "Taidamme matkata samaan suuntaan..." Naiymi sanoi tippuen toisen polvensa varaan kipuaallosta ruumiissaan. Tiedän että aika on loppu mutta aioin jatkaa. Naiymi ajatteli vilkaisten taivaalle nopeasti. Susi katsoi Naiymiin huolissaan ja kosketti tuota kuonollaan. "Ei hätää Mikyo..." Naiymi sanoi sudelle ja painoi käden sen otsalle kevyesti. Susi nousi ylös ja siirtyi kauemmaksi Naiymista kadoten pian varjoihin. Naiymi yski hiukan ja valo satutti tätä jonkin verran, mutta Naiymi nousi ylös ja hymyili Nelalle lempeästi.

Calè

Calè huokaisi, pysäyttäen askeleensa jälleen kerran. Hän halusi vain palata takaisin kotiin, sillä ulkona alkoi olla pimeää eikä hän todellakaan tahtonut siskonsa harhailevan metsässä tähän aikaan. Tiedä minkälaisia hulluja tässä metsässä piileksi, pelkkä ajatus siitä että Nelalle kävisi jotakin sai hänet kananlihalle. "Nela! Tule kotiin, alkaa olla myöhä! Äiti on huolissaan!" Calè jatkoi, nopeuttaen askeliaan, hän tahtoi löytää siskonsa ajoissa sillä hänellä oli aavistus että kaikki ei ollut kohdallaan.

Nela

Nela rentoutui helpottuneena tiedosta, että susi ei tekisi mitään, mutta ainahan kannatti olla varuillaan. Nyt tyttö mutristi huuliaan muistaessaan, että Cal oli kutsunut häntä Kisuksi, kamala pilkkanimi. Hän silitti lemmikkiään hätäisesti ja sai tältä pienen raapaisun kämmeneensä, mikä ei tuntunut hyttysenpistoa kummemalta. "Calè?" Nela kysyi hiljaisella ja aralla piipityksellään hahmolta, jonka erotti juuri ja juuri kylään johtavalta tien pätkältä.

Naiymi

Naiymi katsoi hahmoa tienpätkällä ja hymähti. "Veljesi taitaa olla tulossa..." Naiymi kehräsi pirullisella äänellä vetäytyen varjoihin ilkeästi hymyillen. Naiymin ajatukset olivat karanneet vampyyripuolelle jälleen. Naiymi katsoi taivaalle ja hymähti sillä oli alkanut pimentymään hänen ruumiilleen sopivaksi. Naiymia harmitti se että hän joutui olemaan vampyyri.

Calè

Calè vaihtoi askeleensa juoksuksi, varmistuen nyt siitä että tyttö hänen edessään oli hänen sisarensa. Päästyään siskonsa luokse, hän polvistui tämän eteen. "Nela, älä enää lähde sanomatta mitään pois kotoa, äiti on todella huolissaan." Näin sanottuaan hän halasi siskoaan, nostaen tämän kevyesti syliinsä. "Kuka on minun kaunis sisareni?" Calè kysyi leikkisästi, kutittaen Nelan kylkeä pikkaisen. Hän pystyi aistimaan jonkun muun läsnäolon ja se sai hänen olonsa hieman... Epämukavaksi ja hän alkoi astelle pois päin. Kissanpentu puri pienesti hänen sormestaan.

Nela

Nela vähät välitti Calèn pitämästä pienestä valituksesta, mutta hän oli onnellinen kun poika oli tullut häntä hakemaan. Hän halaisi veljeään takaisin, eikä millänä suostunut päsätämään irti, ei edes silloin kuin Calè kutitti häntä kyljestä. Kissademoni naurahti kuullessaan isoveljensä leikkisän kysymyksen. "Etkai ole vihainen?" Tyttö kysyi huolestuneella piipitykselllään ja kastoi veljeään enhän-tehnyt-mitään-väärää -ilmeellään.
"Mutta entä hän, Naiymi?" Nela kysyi arasti ja käänsi päätään, mutta nyt ei erottanut vampyyrin hahmoa puiden katveessa.
"Calè, yksi tyttö jutteli minulle. Minne hän katosi?" Nela kysyi pelokkaasti ja värähti. Tyttö kietoi Kokoron syliinsä sen jälkeen kun se oli puraissut leikkisästi Calèa sormesta.
"Minä eksyin, isoveikka." Tyttö lausahti halutessaan sanoa edes jonkinlaisen syyn katoamiseen.

Naiymi

Naiymi alkoi yskimään piiloisassa paikassaan, koska hänen voimansa olivat täysin loppu. Naiymi kuitenkin seurasi Nelaa ja Calea varjoissa sen verran mitä pystyi kävelemään. Naiymi meinasi kaattua, mutta hänen lemmikki sutensa antoi tukea. Susi murahti hiljaa ja katosi omistajansa saadessa tasapainon takaisin. Naiymi käveli rauhallisesti varjoissa, eikä pitänyt oikeastaan kiirettä. Naiymi oli jopa hiukan pirullisella tuulella ja häntä hymyilytti hiukan seurata noita kahta sisarusta.

Yllättäen Naiymi kuitenkin kompastui ja kaatui maahan iskien päänsä ja menettäen samalla melkein tajunsa. Naiymi inahti kaatumisen voimasta ja samassa hänen lemmikkinsä oli jo vieressä, muttei voinut kuitenkaan auttaa omistajaansa. Naiymi yrittin nousta ylös, mutta hänen voimansa olivat jo liian lopussa.

Calè

"Toinen?" Calè pysähtyi katsoen kysyvänä sisartaan. Hän luotsasi alueen, etsien merkkiä jostakin toisesta henkilöstä heidän lisäkseen ja yllätyksekseen löysi toisen, naisen auran aivan lähettyviltä. Hän suuntasi tuntemaansa auraa kohden, pidelleen siskoaan edelleen sylissään. Sitten hän näki suden ja nuoren tytön. Pojan askeleet johtivat aivan tytön vierelle ja hän polvistuikin hetken kuluttua. "Nela, joudut tekemään nyt hiukan tilaa, okei?" Hän siirtyi pitelemään sisartansa mahdollisimman mukavasti vasemmalla kädellään kun hän taas samalla nosti Naiymin oikeallaan, asettaen tämän pään nojaamaan olkapäätänsä vasten. "En usko että sinulla on vastalauseita tästä, mm?" Calèn kysyvä katse liikkui sutta kohden.

Nela

"Hmmh. Osaan minä kädelläkkin." Nela tuhahti ja hypähti ketterästi maahan isoveljensä olkapään yli, tehden enemmän tilaa Naiymille. Kokoro hyppäsi emäntänsä olelal ja Nela rapsutti tätä korvan takaa, vaikak kissa oli iskenyt samalla kyntensä tytön olkapäähän. Nela istuutui vähän matkan päähän sudesta, peläten tätä kuitetenkin vielä ja alkoi sukia hiuksiaan ja kaivoi salataskustaan lemmikilleen pienen keksin jonka mursi sormissaan. Kissademoni keskeytti lemmikkinsä ruokailun katselemisen ja tuijotti Calèa hieman nyrpeänä. Tyttö laski Kokoron maahan ja lähti juoksemaan kylää kohti, Kokoro kintereillään.

"Kai tulit täältä päin?" Nela kysyi vauhdissa, kaatuen kahdelta jalalta neljälle ja lähti juoksemaan kovempaa häntä pystyssä ja hiukset viuhuen tuulessa. Hän ei tuntenut erityisempää tarvetta juosta kotiin jättäen Calè Naiymin ja tämän lemmikin kanssa, joten Nela hyppäsi lähimpään puun oksistoon ja jäi sinne odottamaan veljeään.

Naiymi

Naiymi oli menettänyt tajunsa, joten susi ei väittänyt vastaan emäntänsä siirtelyssä. Susi seurasi Calea hiljaa kuin varjo ja sen käpälistä ei lähtenyt ääntäkään. Ihan kuin susi ei olisi koskenut maahan ollenkaan. Suden silmät tarkkailivat Calea ja välillä muuten ympäristöä. Susi käänteli korviaan, mutta se ei kuullut mitään erikoisia ääniä. Naiymin taskusta tippui kirje, joka kuului viedä orpokodille, mutta Mikyo nappasi sen ennen kuin se edes kosketti maata ja piti sitä varovaisesti hampaissaan, tietäen että kirje oli omistajalleen tärkeä, koska hän joutui sitä toisesta kylästä asti hakemaan. Sutta ihmetytti miksi juuri Naiymi oli ylipäätään lähetetty. Vampyyri joka kärsisi päiväsaikaan todella paljon alle neljän tunnin liikkumisesta. Sutta oli jäänyt vaivaamaan se todella paljon ja se olisi halunnut selvittää syyn. Susi oli samassa siinä kohdassa missä Nela istuu puussa ja katsoi Nelaa uteliaan oloisilla silmillään mourahtaen oudosti ja kallistaen päätään. Suden turkki lainehti tuulessa, mutta susi näytti muuten samealta iluusion oloiselta olennolta. Susi liikautti herkkiä korviaan ja meni maahan puunalle odottamaan Naiymia ja Calea.

Calè

"Nela, odota!" Calen huudahti, lähtien nopein mutta rauhallisin askelin sisarensa perään. Hän kantoi sylissään Naiymia, joka nähtävästi edelleenkin oli tajuttomana, hiton hienoa saisi edes herätä jotta Calè edes tietäisi mikä on vialla. Mutta pakko se oli myöntää tyttö oli suloisen näköinen. Sitten hän saapui puun luokse, luoden katseensa niin Nelaan kuin suteenkin. "Nela, mistä hyvästä se nyrpeä ilme oli?"

Nela

Nela antoi jalkojensa roikkua puunoksalta, mutta piti itse kiinni pelkillä kynsillään ja kiikkui puolelta toiselle, kunnes toinen kissademoni juoksi kyseisen puun luokse, Naiymi sylissään.
"Ei niin mikään." Nela sanoi viattomalla äänensävyllään, mutta tarkoitti lauseensa piikitteleväksi.
"Cal, etkai punastu kun katsot Naiymia?" Tyttö jatkoi ja virnisti niin, että toinen hänen terävistä kulmahampaistaan näkyi. Kissademoni laskeutui alas puusta yhdellä hiljaisella loikkaiksella, mutta nyt pysyi lähellä sutta. Nela tunsi, että sai isoveljensä melkein ärtymyksen ensimmäiselle asteelle, mutta hän ei voinut asian olla, sillä seuraukselal, että saisi kissademonilta kuonoonsa.
"Onko Naiymia kiva kantaa? Kivempaakuin minua, koska minulla on sinuun verisuhde?" Nela piikitteli, hiljeni hetkeksi ja näytti miettivän jotakin hyvin kiihkeästi, kunnes lopulta sanoi hiljaisella äänellä: "Mitä jos äiti lähetti sinut hakemaan minua vain siksi, etät hän ja isä saisivat olla kahdestaan tämän ajan.."

Naiymi

Naiymi alkoi tulemaan tajuihinsa ja tunsi olonsa edelleen heikoksi.
"Ynh... Missä?" Naiymi sai sanottua heikolla äänellä. Naiymi tajusi kuitenkin olevansa jonkun sylissä ja punastui hiukan.
"Eh?" Naiymi oli hiukan sekaisin, mutta voimaton ollakseen oma itsensä. Naiymi katsoi Calea uteliaasti, muttei uskaltanut sanoa mitään.

Susi katsoi Naiymia ihmeissään, koska Naiymi ei ole koskaan aiemmin mennyt niin voimakkaasti sanattomaksi. Susi nousi istumaan ja katsoi Nelaan, Caleen ja Naiymiin vuorotellen. Susi kallisti hiukan päätään ja oli jokseenkin utelias.

Calè

"E-en! Mistä sinä sellaista luulet?" Calè sanoi hieman hermostuneena. Nela osasi todellakin olla niin pirun piikittelevä ajoittain. Hän ei tajunnut Naiymin tulleen tajuihinsa, vain laski tämän erään puun juurelle ja asteli siskonsa luokse. "Nela, oletko sinä mustasukkainen?" Calè kyyristyi siskonsa eteen, laittaen kätensä tämän olkapäille. "Sinua on kiva kantaa, olethan rakas siskoni.." Kuullessaan sitten siskonsa sanat siitä miksi Diania olisi hänet tänne lähettänyt sai hänet lehahtamaan punaiseksi ja viemään katseensa maahan. "Krrhmm.. Jos asia ON niin, niin parasta ettemme mene sinne vähään aikaan.."

Nela

"Anteeksi, veli. Voinen myöntää sinulle, että olen mustankipeä..." Nela myönsi hiljaa katse painuksissa. "E-en ole nähnyt toista tyttöä sinun sylissäsi ja tuntuu, että kasvat pian ohitseni." Tyttö jatkoi ja kuivasi siömäkulmastaan pulpahtaneita kyyneliään ja tarrasi Kokoron syliinsä ja alkoi silittämään tätä hajamielisesti, pitäen katseensa poissa isoveljensä kasvoista. Jotenkin Nela onnistui saamaan pienen punan kasvoilleen, muistaessa Calèn sanoneen, että heidän ei kannattaisi pitää kiirettä.

//Anteeksi lyhty vastaus, mutat täytyy päästää muu perhe asioimaan *mutin*//

Naiymi

Naiymi kuunteli hiukan huvittuneena Nelaa ja Calea sen verran mitä pystyi, koska valo oli vienyt häneltä kaiken voiman. Naiymi naurahti kuitenkin hiljaa. Susi oli huomannut Naiymin tajuihin tulon ja antoi kirjekuoren tytölle takaisin.
"Kiitos Mikyo." Naiymi kuiskasi sudelle ja laittoi kirjekuoren taskuunsa nopeasti. Susi ulvahti kysyvästi ja katsoi Naiymia. Naiymi hymyili sudelle ja pystyi juuri ja juuri pysymään tajuissaan, vaikka olikin vain puoliksi vampyyri, vaikutti siltä että hänessä olisi enemmän vampyyrin kuin ihmisen verta. Naiymi yski hiukan ja painoi päätään enemmän alas.
Ei mikään hyvä tämä tilanne minun osaltani taaskaan. Naiymi ajatteli ja nosti kätensä otsalleen vingahtaen hiljaa.