Huoneessa. - someone....? -

Lyhyehkö vampyyrihaltiatyttö kävelee huoneessaan katsellen ympärilleen välttävästi. Seinässä oleva rapistunut maalaus ei ollut erityisen kaunista jälkeä, vaikka maalaus olikin repeytynyt, se oli ruma pohjimmiltaan. Tyttö istahti sängyllensä, tunsi samalla itsensä erittäin ahdistuneeksi, vaikka huone oli aika suuri hänelle. Rya nousi parin minuutin kuluttua seisomaan ja asteli melko hennoin askelin kohti nojatuoleja ja sohvaa. Ne olivat pölyyntyneet. Tyttö sipaisi niitä sormillaan, aivasti sitten rikkoen pelottavan hiljaisuuden joka sai pölyn lentämään ilmassa ärsyttävästi. Tyttö astui askeleita kaksi - kolme taaksepäin ja nojasi seinään, tuijottaen kattoon jossa riippui vanha lamppu, joka yhtäkkiä sammui. Lampun sammuminen sai Ryan kirkaisemaan ja juoksemaan huoneen toiseen päähän.

Muutamassa hetkessä tyttö tajusi sitten itse sammuttaneensa valot. Rya tuhahti ja lähti laittamaan valoa taas lamppuun. Se onnistui ja huone oli valaistunut, mutta heikosti. Rya meni suurelle kaapille ja päätti avata sen ovet, tarkistaakseen että olisi varmasti yksin. Kaapin ovi narahti ja tyttö nielaisi, mutta jatkoi silti oven avaamista. Kun kaapin ovet oli avattu, selvisi että siellä oli vain pari nuhruista ja likaista, sekä vanhaa vaatetta jotka olivat repeilleet. Muuten kaappi oli täynnä pölyä ja pimeää. Tyttö hymähti ja sulki ovet, käveli sitten takaisin sängylleen istumaan, tuijotti samalla ovea jos joku saattaisikin mennä ohi. Rya hiljentyi kokonaan.

Risikia

Risikia liikkui käytävässä lähes ääneti, koska oli herännyt meteliin alakerrassa. Tytön vähän väliä kuuluva hiljainen yskintä oli ainoa merkki että hän oli liikkeellä käytävässä. Risikia tunsi olonsa silläkin hetkellä hiukan heikoksi, mutta oli oppinut kestämään tuon heikon tunteen. Risikian pehmolelu puhui jotain hiljaa ja sen puheet rauhoittivat säikähtänyttä Risikiaa, joka ei todellakaan pitänyt tunteesta tai tiedosta ketä alhaalla olisi. Risikia meni rauhallisin askelin muiden huoneiden ohi, koska ei todellakaan halunnut mennä portaikkoon.
" Risikia mitä teet ? Et saisi olla liikkeellä tähän aikaan..." Jilen valitti Risikialle, joka säpsähti nuken yllättävää hiukan kovempaa ääntä. Yleensä Risikia ei nimittäin saisi edes liikkua käytävissä, koska olisi monelle niin säikäyttävä näky heikon ruumiinsa kanssa. Risikia katsoi nukkea hetken.
"En halua olla aina huoneessani..." Risikia totesi nukelle hiljaa ja hymyili sille. Risikia ei usein hymyillyt, mutta nyt häntä huvitti oma pelkonsa käytävissä. Risikia kuunteli alakerran ääniä uteliaana vaikkakin peloissaan. Risikia alkoi yskimään niin että hänen keuhkoihinsa ja koko muuhun kehoonsa sattui.
"Ei tästä tule mitään..." Risikia totesi kun yskänpuuska loppui.

Rya katseli hetken huoneensa seiniä, kunnes kuuli pientä yskintää. Tyttö valpastui heti ja nousi seisomaan hetkeksi, kunnes tuli taas ihan hiljaista. Rya käveli, tai hiipi hiljaa kaapin luo ja avasi uudelleen ovet, päättäväisemmin. Nyt ei narinaa ovien saranoista enää kuulunut, eikä sisällä myös ollutkaan mitään.
`Olenko näin vainoharhainen..´ Tyttö mietti hiljaa yksinään. `Kuulen jopa nyt omiani..´
Taas yskintää ja tyttö vilkaisi ovelle hieman hätääntyneenä. Rya lähti kävelemään hieman kyyryssä kohti ovea ja painoi korvansa siihen kiinni, jotta kuulisi paremmin. Yskintää kuului vielä hetki, kunnes kuului pientä puhetta. Rya mietti hetken, kunnes päätti avata ovea hiljaisesti. Tyttö nappasi ovenkahvasta hieman täristen kiinni ja avasi sitä pari senttiä. Ovi oli nyt auki puolillaan ja tyttö vilkaisi ulos. Tämä huomasi toisen hieman kauempana omasta ovestaan. `Heh, en olekkaan tullut hulluksi..´ Rya ajatteli ja loi pienimuotoisen hymyn kasvoilleen, joka hävisi parissa kymmenessä sekunnissa, koska Rya oli kiinnittänyt katseensa paremmin toiseen "otukseen".

Risikia

Risikia tunsi katseen ja kääntyi nopeasti, muttei säikähtäneenä.
"hm?" Risikia kallisti päätä ihmeissään ja hymyili hyväntahtoisesti.
" Mitä ihmettä? " Jilen valitti Risikian sylistä hiljaisella äänellä. Pemolelu pupu oli tiukasti Risikian sylissä. Risikia yski jälleen hiukan, mutta se oli vain pieni hetki hänen elämästään.

Rya vetäytyi varovasti ovensa takaa, seisomaan käytävälle. Katse harhaili hetken lattiassa, mutta kohdistui taas Risikiaan. Rya huomasi toisen hymyilevän, joten tyttö vastasi hymyyn ja astui pari askelta taaksepäin, kunnes kuuli taas yskimistä. Rya mietti taas hetken.
" Nätti pehmolelu sinulla.. " Rya sanoi ja katsoi suloista pehmolelupupua Risikian sylissä. `Minulla on joskus ollut nalle.. Joskus.´ Ajatteli tyttö ja maleksi hetken ajatuksissaan, kunnes heräsi tosimaailmaan.

Risikia

Risikia hymähti ja katsoi pehmoleluuna.
"Kiitän... Nimeni on Risikia" Risikia sanoi rauhallisella äänellä ja katsoi jällen Ryaa.
" Phah... vai että pelkkä pehmolelu... " Jilen mutisi kuuluvasti niin että Risikia alkoi melkein nauramaan.
"Tämän pehmolelun nimi on Jilen... Hän osaa puhua ja loukkaantuu herkästi..." Risikia totesi melkein huvittuneena ja katsoi Ryaa.

Rya nyökkäsi ja esittäytyi.
" Minä taasen olen Abryary, saa kutsua Ryaksi.. " Tyttö astui melko pitkän askeleen eteenpäin. Tästä näki että tytöllä oli yllään pitkät, pari kolme kokoa isommat mustat pillifarkut, joiden lahkeet peittivät melkein tämän `jalkapohjat´. Tyttö hymähteli hiljaa ja nyökytteli, kun samalla kuunteli Risikian puheita.
" Woo. " Rya avasi silmänsä ja ne tuntuivat suurentuneen entisestään. " ..Puhua..? Onpa ihmeellistä. Taitaa sinulla olla siinä sitten kaveri, luotettava sellainen ! " Tyttö hihkaisi ja loi nätin hymyn Risikiaan, jonka käänsi sitten Jileniin. `Vai että nuk--.. Pehmolelu osaa puhua..´ Mietti Rya ja mietti samalla taivaan variksia. Ehkä tämä oli kateellinen puhuvasta pehmolelusta tai sitten ei. Jos tyttö oli kateellinen, sen hän osasi peittää hyvin.
"..Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta.. " Rya aloitti, mutta lopetti siihen paikkaan. " Tai.. Ei mitään. Huono muisti, unohdin heti.. " Tyttö käänsi päänsä lattiaa kohden ja heilutteli varpaitaan.

Risikia

Risikia hymähti hiukan. Risikia alkoi jälleen yskimän ja oli menettää tasapainonsa.
" Hän näyttää olevan puoliksi vampyyri puoliksi haltia... " Jilen totesi ja Risikia katsoi nukkeen.
"Ahaa..." Risikia totesi kun sai lopetettua yskimisen. Risikia tunsi olonsa hiukan heikoksi. Risikia katsoi Ryaa kuitenkin rauhallisena.

Rya kuuli mitä pehmolelu sanoi, ja käänsi katseensa siihen hymähtäen hiljaisesti.
" Niin. Sitähän olenh.. " Tyttö katsoi kattoon, josta roikkui erikokoisia ja pölyyntyneitä hämähäkinverkkoja. Silti yhtään hämähäkkiä ei verkoissa näkynyt. Rya aivasti ja tumpautti jalallaan samaan aikaan lattiaa, vahingollinen refleksi. Pölyä alkoi hieman leijua katosta ja tyttö aivasti uudelleen. Vasta sitten tämä sai soperrettua anteeksipyyntönsä, pyyhkäisten nenäänsä nenäliinalla, jonka oli napannut juuri äsken pilliensä taskusta. Tyttö kävi juosten sammuttamassa valot huoneestansa ja ilmestyi takaisin huoneiden luo, laittamalla samalla ovensa kiinni.
" Oletko viihtynyt täällä ? " Rya kysyi tyhmänä, koska ei jaksanut hiljaista hetkeä, vaikka olikin hieman ujo tapaus..

Riskia

Risikia mietti vain hetken. Risikian juuri sillä hetkellä hereillä olevat vampyyrin aistit olivat vahvasti hereillä.
"Paremmin kuin kadulla..." Toteaa rauhallisella äänellä ja pyyhkäisee toisella kädellä hiukset silmiltään. Risikia oli kohtuullisen hyvässä kunnossa muihin päiviin ja öihin verrattuna.
"Miten sinä täällä viihdyt?" Risikia kysyi katsoen käytävän toiseen päähän jossa näki joskus kuolleen hahmon, jonka pystyi näkemään. Risikia hymähti hiukan ja katsoi taas Ryaan.

Rya potkaisi ilmaa ja tuhahti hiljaisesti, tuijotellen sitten toista hieman päättäväisemmän näköisenä kuin tavallisesti.
" Hm? Viihtyvyydestä en nyt paljoa puhuisi.. " Sanoi tyttö ja vilkaisi kiinni olevaa huoneensa ovea. " Vaikka huoneeni on pieni niin ihan ok paikka on vaikka ei mistään parhaasta päästä.. " Rya oli tottunut sanomaan asiansa suoraan, ilman mutkia ja nyt tämä sitten sai sanottua jotain tästä paikasta.
" Toisaalta.. En olekaan täällä ollut kauheasti muualla, kuin vain huoneessani kököttänyt.. " Rya mumisi ja pyöräytti silmiään, katsoi sitten Risikian nukkeen, kunnes käänsi taas katseensa pois, hymisten hiljaa.

Risikia

Risikia tunsi käytävässä jonkun muunkin, mutta ei huomannut mitään. Oliko se kuollut vaihtanut jälleen aluetta. Risikia ei todellakaan jaksanut aina paikantaa sitä, mutta se olisi pakollista.
"Minun huoneeni on kunnostettu loitsulla..." Risikia totesi rauhallisella äänellä ja virnisti. Risikian katse tutki käytävää ja portaikkoa.
" Mitä nyt Risikia? " Jilen kysyi hiukan ihmeissään Risikian katseen tutkiessa käytäviä. Risikia katsahti Jileniin ja hymähti.
"Kummitus hiippailee hiukan..." Risikia totesi rauhallisella äänellä ja katsoi Ryaan.
"Hih" Risikia pyyhkäisi hiuksen pois valkeilta kasvoiltaan.

Rya tuijotteli levottomana seiniä.
" Heh.. " Hihkaisi tyttö hieman hymyillen samalla, mutta hymy muuttui vaisuksi ilmeeksi heti parin sekunnin kuluttua. Ryan katse kieri nopeasti Risikiaan, kun tämä kuuli sanan kummitus. `Whaa, kummitus ?!´ Tyttö ajatteli hieman äkkipikaisesti, samalla hiukan säikähti, mutta tämä rauhoittui hetkessä. Rya venytteli sormiaan, puristi niitä hellästi nyrkkiin ja laittoi kätensä puuskaan.
" Kummitus ? " Rya kysyi Risikialta ja kääntää kallisti päätään hiukan, niin että pari hiuskiekuraa valui tytön oikean silmän päälle. Nyt käytävässä tuntui viileää tuulahdusta, mutta Rya luuli sen olevan omaa, pientä ja villiä mielikuvitustaan.

Tyttö naputteli kylkeään toisen kätensä melko pitkillä kynsillään ja huokaisi. Rya oli alkanut tuntemaan itsensä melko levottomaksi ja sanattomaksi parin hetken aikana. Ehkä siksi tämä nyt mutrusteli suutaan ja katseli kattoa vähän väliä. Parin sekunnin kuluttua tyttö kumminkin katsoi taakseen, kohautti olkiaan ja kääntyi takaisin, kohti Risikiaa. Tyttö päästi kätensä puuskasta ja ne laskeutuivat pehmeästi tämän selän taakse.

Risikia

Risikia katsoi Ryaan ja naurahti.
"Jep... Mutta minulla on erikois taito puhua haamuille, kuolleille ja kummituksille..." Risikia sanoi rauhallisella äänellä ja katsoi käytävän toiselle puolelle, koska häntä oli jäänyt häiritsemään hiukan, koska hän oli kuitenkin tottunut puhumaan tuolle kummitukselle välillä niinä aikoina joina ylipäätään oli pois huoneestaan.
"Minunkin pitäisi olla jo kuollut, mutta en ole..." Risikia totesi katsoen taas Ryaan.

Jilen kuunteli nyt hiljaa Risikian rauhallista puhetta ja olisi varmaan katsonut Risikiaa, jos olisi voinut, mutta hän sentään oli vain nukke. Jilen oli kyllä pitkään miettinyt, miksi olisi vain nukke, mutta ei koskaan ole saanut vastausta siihenkään mieltään vaivaavaan kysymykseen. Jilen oli Risikian elossapitäjä ja ainoa ystävä joka hänellä on ollut.

" MM.. " Rya nyökkäsi nopeasti ja sihahti siihen perään vielä jotain outoja sanoja, joita ei saanut selvää nopean puhumistahdin/sähähdyksen takia. Tyttö mietti, miten joku olisi voinut puhua kuolleille otuksille. Rya käänsi katseensa puulattiaan ja tämän silmät kostuivat hieman. Lopulta tyttö nosti katsettaan, hymy nätin piirteisillä kasvoillaan.
" Miksi sinunkin pitäisi olla.. Kuollut ? " Rya taas kallisti päätään, mutta laski sitä sitten niin, että otsahiukset valuivat tämän silmille. Tyttö näki silti eteensä, vaikka se näytti mahdottomalta. Ryan hiukset olivat ohuehkot, mutta näyttivät paksuimmilta mitä olivatkaan.

Huokaus, perään toinen ja kolmas. Väsynyt Rya oli, koska ei ollut nukkunut pariin päivään yhtäkään tuntia, vaikka tilaisuuksia olisi ollut monia. Ehkä tätä häiritsi liian suuri huone, tai sen pölyisyys, pimeisyys tai ehkäpä sitten joku ihan eri asia. Rya ´nousi´ kummallekkin jalalleen ja liikahti. Tämä käveli seinän viereen ja alkoi nojaamaan siihen. Siinä samassa pari pölyhiukkasta katonrajasta leijaili tytön herkälle nenänpäälle. Rya tuhahti ja pölyt lähtivät leijailemaan kohti lattiaa. Lattia oli likaisen tuntuinen. Onneksi Ryalla oli päällään kengät, pitkävartiset tennarit. Hiljaisus.

Risikia

Risikia oli hetken hiljaa ja mietti. Risikian mielessä pyöri monia asioita, joista tyttö erotteli tärkeimmät.
"Siksi että olen niin sairas että minun olisi pitänyt olla kuollut..." Risikia lopulta puhui ja katsoi pölyistä kattoa. Risikia hymähti hiukan itsekseen katsoessaan kattoa mutta laski katseensa takaisin Ryaan. Risikiaa ihmetytti miksi Jilen oli niin hiljainen, mutta vain hetken, koska hän tunsi tutun viileän tuulahduksen kasvoillaan.
"Kaida..." Risikia lausui äänettömästi ja katsoi käytävän toisessa päässä seisovaa susidemoni tyttöä.

Jilen //Jilenistä tullut tiedot Risikian tietoihin//

Jilen mietti omaa aikaansa ja elämäänsä demonina, mutta hänenkin ajatuksensa keskittyivät haamuun, joka vaikutti heikomman oloiselta. Jilen hätkähti sitä tietoa ja katsoi haamua. Jilenin mieleen muistui muutamia loitsuja joilla pystyi heikentämään vaeltavaa sielua ja olisi varmaan värissyt noista muistoista, mutta onneksi hän oli vain nukeksi muutettu demoni.

" Miten olet sairas, jos saan kysyä ? " Rya heilahti ja tömäytti käsivarrellaan seinää niin, että pölyt leijailivat tytön päälle. Rya ei ollut ollenkaan tyytyväinen tästä tempauksesta, vaan alkoi sukia hiuksia sormillaan, sen jälkeen tyttö puhdisti vaatteensa ja pudisti kaikki pölyt pois. Pari nukkakarvaa silti jäivät Ryan housuihin kiinni. Rya nosti päätään, virnisti sitten ja vakavoitui.
" Anteeksi jos tunkeudun liian syvälle. Siis yksityisasioihisi.. " Rya sanoi nopeasti ja melko kuuluvasti ja alkoi siirtelemään otsatukkaansa. Tyttökin tunsi jonkun läsnäolon pienessä käytävässä. Rya käänsi päätään ja tuijotti hetken sinne, minne Risikiakin oli siirtänyt katseensa. Tyttö inahti hiljaisesti ja alkoi tuijottelemaan kynsiään. Niistä tytöllä ei ollut huolehtimisen varaa, kun hienot, pitkät ja kauniit olivat. Mustan kynsilakan peitossa. Rya mutisi omiaan ja pyöräytti kerran silmiään. Ryan mielessä oli monta, monta monta kysymystä, jotka hän olisi ollut halukas esittämään Risikialle, mutta jostain syystä tämä ei tahtonut saattaa toiselle outoa mielikuvaa tästä itsestään. Tytön mieleen ilmestyi kuva tämän rakkaasta, niin sanotusti "entisestä" lemmikistään, koska se oli kadonnut. Rya ikävöi sutta, joka oli ollut hänen kuunteleva rakkaimpansa, kun vanhemmat joskus riitelivät ja Rya tahtoi olla yksin.
``Missäköhän..´´ Ajatuksen pätkä viuhahti Ryan aivoissa ja tytön silmät kostuivat.

Risikia

Risikia katsoi Ryaa ja hymähti rauhallisesti.
"Et tukeudu mitenkään yksityisyyteeni, koska en tiedä sairauksen nimeä, mutta tiedän ettei se tartu." Risikia vastasi Ryan kysymykseen ja hymähti hiukan tuntien olonsa jälleen heikoksi ja kärsiväksi, koska kuume oli taas noussut. Risikian silmissä sumeni jonka jälkeen mustui täysin. Hän vingahti hiljaa ja tunsi kylmät väreet.
"Ynh... Jilen... Pystytkö auttamaan?" Risikia sai sanottua vaimeasti nukelle, joka kuunteli nyt tarkkaan.

Jilen

Jilen ihmetteli Risikian avunpyyntöä, koska tytön ei pitäisi tietää että pitää hänet elossa, mutta Jilen päätteli, että Risikia voi olla niin sekaisin että pyytää apua häneltä tietämättään. Jilenin ympärillä pyöri hetken vihreä savu jossa näkyi tuon demonin piirteet, mutta savu katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Jilenin voimat paransivat Risikian oloa ja antoivat tuolle elinvoimaa lisää.

Rya huokaisi ja nyökkäsi, kun kuuli Risikian vastaavan. Tyttö katsoi samalla käytävän katonrajaa joka oli mustunut, sekä täynnä kaikenlaisia ötököiden tekemiä pesiä, verkkoja tai muita vastaavia juttuja. Kärpäsiä ei ollut näkynyt, vaan pari lukkia Rya näki viimeksi jättimäisessä, tyhjyyden täyttämässä kaapissaan. Tyttö aisti, että jokin oli pielessä, kun huomasi Risikian huulien mutisevan jotain. Tyhmyyksissään Rya meinasi jo "loikata" toisen luo ja kysyä tämän vointia, mutta päätyi kuitenkin vain seisomaan paikoillaan ja tuijottamaan toista sivusilmällä.
" Ömm.. " Katsahti Rya kysyvästi kohti Risikiaa ja käänsi katseensa sitten Jileniin. Parin hetken kuluttua kumminkin Risikia sai "väriään" takaisin ja näytti olevan vähän pirteämpi. Rya huokaisi taas ja siirsi jalkaansa toisen eteen, edelleen nojaten kohti seinää. Seinän pöly kasaantui yhteen kohtaan ja leijaili siitä alas ja levisi lattialle. Jos Rya olisi ollut vielä pieni lapsi, tämä olisi hihkunut ja alkanut piirtää pölyyn jotain. Silti kiusaus vei voiton: Rya kääntyi ja alkoi piirtämään seinään kynnellään, pölyyn, jotain sekalaista. Tyttö siisti seinän niin, että piirustusta ei enää näkynyt. Tyttö huokaisi ja laskeutui polvilleen maahan. Nyt Ryan mieltä tuntui painavan joku, mutta mikä.
" Oletko käynyt.. Tutkiskelemassa tätä paikkaa..? " Rya kysyi melkoisen arasti, vaikka olikin viettänyt Risikian kanssa aikaa jo monta hetkeä - jos ne hetkiksi voisi laskea -. "..Minä en. " Tyttö huokaisi ja sipaisi pitkällä mustaksi värjätyllä kynnellään seinää.

Risikia

Risikia katsoi Ryaan yksien hivenen vielä, kunnes pystyi olemaan oma itsensä.
- "En ole saanut, koska olen ollut niin kipeä monta päivää ja olen nytkin luvatta pois huoneetani." Risikia sanoi lopulta hetken mietittyään ja katsoi Ryaa. Risikia oli edelleen hiukan heikko, mutta se ei tyttöä haitannut. Risikia katsoi kattoon ja kohdasta johon katsoi poistui pöly ja lika. Risikia virnisti itsekseen ja pudisteli mekkoaan.
- "Tiedän vain että alakerta on paremmassa kunnossa..." Risikia totesi lopulta ja katsoi taas Ryaan. Risikia itseasiassa halusi tutkia orpokotia, mutta ei uskaltanut kysyä Ryalta halusiko tämä.

Jilen

Jilen oli huojentunut siitä, että pystyi parantamaan Risikian oloa, mutta hän oli saattanut paljastaa itsensä Ryalle. Jilen kuitenkin päätti luottaa Ryaan tarpeeksi.

Rya kuunteli toista ja nyökkäsi sitten. `Kuinkakohan pahasti Risikia on kipeä...´ Ajatteli tyttö ja katseli kattoon. Hetken päästä tyttö kuitenkin siirsi katsettaan pitkin käytävää, tällä kertaa Rya myös tutki käytävän jokaista nurkkaa myöten, tarkasti. Katon lankutkin tämä oli laskenut, lattialankkuja ei sentään vielä. Tylsyyksissään Rya olisi voinut myös tehdä senkin. Hän oli hyvä laskemaan.
" Kuinka hyvässä.. Jos saan kysyä ? En ole paljoakaan tutkinut katseellani.. Vain istuskellut huoneessani ja miettinyt, minkälaista muuta väkeä täälläkin on.. Eli olen hieman.. No, en tiedä.. Älä välitä jos alan kyselemään paria asiaa uudestaan, minulla on.. Öhh. Huono muisti.. " Rya saneli ja katseli sormiaan, jotka olivat pölyiset vielä äskeisestä piirtämisestä.
Ryankin päässä vieri ajatus kysyä, tahtoisiko Risikia tutkia orpokotia tarkemmin. Tyttö siirsi katsettaan kohti Jileniä ja mietti, mikä ihme tämä olisi oikeastaan..
` Äskenhän Risikia oli huonossa kunnossa ja.. Ei hän itseään olisi pystynyt niin parantamaan.. Olisikohan Jilenillä.. ´ Rya ajatteli ja pyöräytti silmiään pari kertaa. Tytön päässä siltikin vielä pyöri kysymys, jonka tämä tulisi esittämään vielä. Ryalla tuntui olevan hieman kylmä, joten tämä alkoi hieromaan hieman käsiään yhteen. Lopetti sitten hetken kuluttua.
" Tuota.. Haluaisitko tulla tutkimaan kanssani orpokotia tarkemmin..? " Rya aloitti. " Ei ole tietenkään pakko... Mielessäni vain loikki tällainen kysymys.. " Hihkaisu ja sen jälkeen Rya punastui ja katsoi lattialankkuihin miettien.

Risikia

Risikia hymyili Ryan kysymykselle ja katsoi huoneensa ovelle.
"Tosi hyvä..." Risikia totesi ja virnisti. Risikia kuunteli myös Ryan toisen kysymyksen ja hypähti innoissaan.
"Mielelläni !" Risikia hihkaisi innoissaan ja hymyili. Risikia katsoi ympärilleen, koska saattoi käyttää liian kovaa ääntä, mutta ketään ei tullut onneksi käytävään. Risikia vilkaisi Jileniin joka oli vaiennut. Risikia kallisti päätään ihmeissään. Risikia ei kuitenkaan murehtinut pehmolelunsa ajatuksia vaan oli nyt iloinen siitä että sai seuraa.

Jilen

Jilen aikoi sanoa jotain, mutta ei kuitenkaan sanonut. Jilen oli mietteliäs eikä halunnut häiritä Risikiaa tai edes Ryaa. Jilen ei myöskään välittänyt Risikian ihmettelevästä katseesta.

Rya hymyili ja huomasi sitten Jilenin aikovan sanoa jotain, mutta oli hiljaa. Rya oli taas iloinen, iloisempi kuin aikoihin, sillä tämä ei ole ollut iloinen pariin aikaankaan.. Tyttö oli todellakin halukas mennä tutkimaan orpokotia enemmän, mutta ei tiennyt minne olisi ensimmäisenä Risikian kanssa suunnistanut. Abryaryn päähän ilmestyi yhtäkkiä outo ihmetys, josta hän ei itsekään ollut varma, miten se oli ajautunut hänen päähänsä.
´Missäköhän muut ovat.. Ketähän muut ovat..´ Tyttö mietti ja vilkaisi taas seinään, mutta siirsi sen yllättävän nopeasti taas Risikiaan. Rya hymyili, hymyili onnellisesti.
" Mistä aloitamme ? " Rya oli innoissaan pienestä "tutkimusretkestä" pitkin orpokotia. Tämän silmissä näkyi jo kuviteltuja paikkoja, jossa hän ja Risikia kiertelisivät, mutta sekin katosi yhtäkkiä, kun Rya heräsi todellisuuteen, hymyilemään. Osittain Ryasta tuntui, että hän olisi teollisesti iloinen eikä vain oikeasti. No jaa, tyttö ei ainakaan näyttänyt surulliselta, ja siitähän Rya oli erittäin iloinen..

// Hehee anteeksi että kesti :3 //

Risikia

Risikia katsoi Ryaan.
"Mistä haluat aloittaa?" Risikia kysyi uteliaalla äänellä ja katsoi kattoa ja seiniä.
"Muut ovat varmaan hoitamassa muutamia tehtäviä... Ainakin Naiyami lähetettiin naapurikylään..." Risikia totesi ja hymähti. Risikia oli pitkästä aikaan hyvällä tuulella. Risikia katsoi Jillien huoneen ovea ja mietti. Jilliestä ei ole kuulunut vähään aikaan mitään. Missäköhän hän on? Risikia ajatteli ja hymyili sitten kuitenkin.

Jilen

Jilen oli nyt aivan hiljaa kuin tavallinen nukke ja odotti oikeaa aikaa. Jilen kuunteli hiljaa Risikian rauhoittavaa puhetta ja katsoi Ryaa vaikka sitä ei voinutkaan nähdä.

Rya katseli ympärilleen, kun kuunteli samalla Risikian sanoja.
" Tehtäviä ? " Tyttö kysyi hitaasti, ihmettelevästi ja päätään hieman kallistaen. Rya ei ollut koskaan kuullut mistään tehtävistä.. Kumminkin tyttö nyt tuhahti ja heilautti päätään. Rya asteli pari askelta, ehkä pari kolmekin käytävällä ja pysähtyi sitten portaissa.
" Sinä saat päättää minne mennään. " Rya sanoi ja katseli alas portaita, sen jälkeen käänsi päänsä kohti Risikiaa pikkuinen virne naamallaan. Tyttö katsoi samalla Jileniä, joka näytti jotenkin hiljaisemmalta ja sanattomalta kuin aikaisemmin. Rya tuntui kuulevan jotain erilaisia ääniä alakerrasta. Tyttö halusi mennä tutkimaan, niin kova halu oli sillä miettiä, minkäslaista väkeä täällä ja minkälaisia paikkoja täällä olisi..
Jännittävää, Tyttö tuumi ja katseli alas portaita, odottaen että Risikia tulisi.