Maan Kuljettama [Free]

Niwang

Niwang seisoi Orpokodin seinän vieressä jotta olisi joten kuten kylmältä, navakalta tuulelta suojassa. Hänen sormiaan kylmäsi, vaikka paleleminen on velholle hyvin harvinaista. Hän kääriytyi tiukemmin harmaaseen viittaansa, jonka oli ottanut varmuuden vuoksi mukaansa. Niwillä ei niinkään ollut kylmä, mutta se johtui vain siitä, että tämä piti parantavaa loitsua yllä koko ajan, mutta se riisti paljon voimia, joten nainen joutui lopettamaan sen. Jos kauempaa katsoisi, ei velhoa näkisi, sillä ilmassa oli sumua, joka loi harmaan tunnelman ja velhon mekko sekä viitta olivat myös harmaat. Ja vaikka kuinka velho silmiään siristi, hän ei nähnyt eteensä, sillä paksu sumu peitti näkyvyyden. Hän olisi halunnut palata orpokodin sisälle, vaikkakin sitten siihen kellariin, jossa oli tutkinut, josko portit olisivat olleet siellä nyt. Niw mielellään tutustuisi Pimeyden Maihin taas jälleen, sillä viime kerrasta oli jo aikaa. Joskin siellä oli tunkkainen ilma, ja osittain pölyistä.

Niw katsoi ympärilleen ja lähti kävelemään seinän viertä, jotta pitäisi kehonsa liikkeessä. Niwang laahasi jalkojaan perässään, sillä hän ei niitä jaksanut pitkän kävelymatkan jälkeen nostella kunnolla. Hän löi jalkansa johonkin ja katsoi jalkoihinsa. Maassa oli lasipullo, jonka korkki oli kostunut ja melkeinpä homeessa. Niw nosti pullon ja nosti korkin pois Plup!-äänen saattelemana. Hän kopautti pullon suuta kämmeneensä ja sieltä liukui hitaasti Niwin kädessä paperi. Vanhaa pergamenttia. Niw ei nyt lukenut sitä, vaan laittoi pergamentin takaisin pulloon, ja otti pullon mukaansa. Niw nosti päänsä ja löi sen betonipilariin.
Niw ei muista kuinka kauan makasi tajuttomana maassa, mutta herätessään hän tunsi ruumiinsa olevan kylmä. Hän nosti hitaasti päätään, ja näki itsensä edelleen yhä tiheämmässä sumussa, ja nousi istumaan. Hän otti seinästä tukea kohmeessa olevalla kädellään, ja nousi seisomaan. Hän vilkaisi himmeästi erottuvaan aurinkoon ja tajusi sen asennesto, ettei ollut maannut maassa kuin puoli minuuttia tai minuutin. Niw kietoi viitan ympärilleen ja mietti minne menisi lämmittelemään. Hän hieroi päätään ja otti pullon esiin. Hän katsoi sitä hetken, mietti ukisiko sen nyt vai myöhemmin. Myöhemmin. Ahaa...

Jollei Niwang olisi tutkinut Orpokodin pihaa joskus 1500 vuotta sitten paremmalla säällä, hän ei olisi tiennyt vanhasta, ränsistyneestä piilopaikasta. Hän suuntasi kulkunsa sinne, mutta kulki hitaasti, jalat, kädet ja koko ruumis jäässä. Ainakin siellä oli tuulensuojaa, vaikkei sekylmyyttä pitäisikään poissa. Niwin voimat olivat vähissä, ja tiesi, että kunhan pääsisi istumaan, saisi voimiaan takaisin ja voisi lämmitellä paremmin. Niw ei nähnyt nenäänsä pidemmälle, vaikka omasikin tarkat aistit. Niw ei edestiennyt, menikö hän oikeaan suuntaan, mutta kyllä hän sen huomaisi aikanaan, jos menisi väärään suuntaan.

//EDIT: Lisäsin rivin verran tekstiä. HaHa.//

//Sori, se olen minä ketä vastasi tänne.//

Aithanariad oli lähtenyt tutkimaan orpokodin ympäristöä. Koska oli kylmää, tuulista ja sumuista - yleisesti ottaen ihmisten ja muiden mielestä varsin epämieluisa ilma, ei hän uskonut tapaavansa ketään. Ja omaa rauhaa, sitä mies oli kaivannut jo pidemmän aikaa, kylässä kun joku tuntui aina olevan perässä jos vain näytti naamaansa oven ulkopuolella. Ainainen sisällä olokin alkaa tympiä henkilöä, joka on tottunut olemaan paljon ulkona, nopeastikkin.

Ei Aithanariad tietenkään nytkään täysin yksin saanut olla. Ensimmäisen kylässä viettämänsä yön jälkeen tulenhenget olivat seurailleet häntä. Alkuun kauempaa, ellei miex ollut kutsunut näitä luokseen, mutta jo parin päivän päästä ne olivat alkaneet uskaltautua lähemmäs. Heikoimmat, tai oikeimmin typerimmät, olivat kokeneet miehen uhaksi tietämättä tarkalleen miksi ja yrittäneet hyökätä miehen kimppuun. Tämä oli tietysti naurettavaa. Ei tuli kyennyt tulidemoniin ja ainoa todellinen haitta oli, jos jokin esine syttyi tuleen ja se piti sammuttaa. Aithanariad uskoi syyn henkien hermostukseen olevan hänen erikoislaatuinen miekkansa, jolla komentaa juuri kyseisen elementin henkiä ja hänen rotunsa yhdistettynä miekkaan houkutti näitä paikalle.

Osa näistä hengistä oli alkanut luottaa Aithanariadiin ja kulkivat tämän perässä kaikkialle. Mies ei alkanut häätää niitä. Oli parempi olla hyvissä väleissä näiden otuksien kanssa, ne kävivät tiedustelijoista, aseesta kuin juttukaveristakin. Osa seuralaisista kuului sitä paitsi kylän voimakkaimpiin tulenhenkiin.

Palataan kuitenkin takaisin tähän hetkeen!

Kylmä ilma ei Aithanariadia haitannut. Hänen molemmat demoninpuolensa kun sietivät kylmyyttä, tulidemonit eivät edes tunteneet sitä. Siksi hänellä olikin tavallisten vaatteidensa päällä vain musta, tyylitelty, viittaa. Sekin eneminkin kokonaisvaikutelman kuin oikean tarpeen vuoksi. Tuuli kuitenkin oli erittäin ikävä ja mies harkitsi jo paluuta takaisin, kun henget kertoivat paikalla olevan muitakin. Nainen, joka paleli, ilmeisesti heikossa kunnossa. Hetken Aithanariadin teki mieli olla itsekäs ja palata takaisin, mutta 1700-luvun aateliskasvatus - vaikka sitten itseopittu sellainen, ei antanut myöten.

Niin Aithanariad siis lähti seuraamaan henkiä ajatellen voivansa ainakin saattaa tämän lähimpään suojaan lepämään ja lämmittelemään. Henkien mukaan nainen kun oli ilmeisesti loukkaantunut tai ainakin jokin esti tätä käyttämästä voimiaan.

//no olipa kökkeröistä tekstiä -.-'' Ensikerralla laadukkaampaa! //

// Jeij, hyvä että edes joku tulee. : ) //

Niw harhaili ympäri pihaa pullo mukanaan. Se oli kylmä ja painoi vasten kangasta. Velho otti pullon puristukseen ja pelkäsi jo pienen hetken, että se särkyisi käteen. Nainen käänsi päätään ja huomasi että sumu heikkeni jo. Aivan kuin sumussa olisi liikkunut hahmo - mutta ei se voinut olla. Ei kukaan tervepäinen täällä olisi tässä säässä. Paitsi.. ei. Niwang jatkoi matkaansa ja oli vähällä törmätä puuhun. Hmph. Musta on tulossa sokea... Sumu oli tosiaan haihtunut, ja Niw näkikin edessään mökin, ränsistyneen, mutta se oli silti pystyssä. Niw pelkäsi, että hökkeli ehtisi lahota ennen kuin velho edes ehtisi sinne.

Avatessaan narisevan oven Niw näki heti, että tämä rakennus oli täysi vastakohta naisen omalle kodille. Se oli homeessa ja katto oli paikoin vajonnut melkein lattiaan saakka. Siellä oli pitkä pöytä ja nelisen tuolia sen ympärillä. Niw istui yhdelle niistä ja otti pullon esiin. Hän avasi korkin ja liu'utti paperiluiskan esiin. Hökkelissä tosin oli niin pimeää, ettei Niw pystynyt lukea paperia. Hän hymähti ja huomasi pöydällä kynttilänjalan. Jos vain saisi tulta, niin saisi paperista selkoa. Niw käänteli päätään etsien puita, mitkä voisi sytyttää sähköllä, sillä kynttilän sydän ei syttyisi samalla tavalla. Näkyvissä ei ollut puita, tai no muutama homeinen, märkä, mutta niistä ei olisi hyötyä. Niwang kääntyi pöytää kohti ja katsoi tyhjää pulloa. Se oli vihreän värinen. Nainen otti sen käteensä ja tunnusteli sen pintaa ja pohjaa. Herkillä aisteillaan Niw sai painokuviosta pohjassa selvää. Siinä luki "England 1754", eli pullo oli parisataa vuotta vanha.

Voimat olivat palautumassa, joten Niw laski kätensä toisen päälle ja keskittyi. Jokin ei toiminut. Se oli ehkä kylmä, mutta kumminkaan Niw ei kyennyt taikoihin. Hän yritti tehdä sähköä. Se ei onnistunut.. täydellisesti. Niwin käteen ilmestyi pieni, harmaa jäinen pallo. Kylmyys...

// Äff... //

//^^//

Aithanariad tunsi, kuinka sumu alkoi vähentyä. Kerran hän jopa erotti edessään jonkin tumman kulkijan. Hän se varmaan on... Mies tuumi ja nopeutti askeliaan. Nähtyään henkilön henkilön hän ei ollut enää riippuvainen tulenhenkien sekavista ohjeista vaan pystyi suunnistamaan omian aistiensa avulla.

Seuraten näitä hän löysi tiensä ränsistyneelle mökille, jonka pystyssä pysymistä Aithanariad piti pienoisena ihmeenä. Uskomatta, että nainen asuisi tuolla vaan mieluumminkin etsi suojaa, astui hän sisään. Sisällä ei ollut juurikaan eroa ulkolämpötilaan, vain tuuli puuttui. Katon osittaisen romahtamisen takia tönössä veti kuitenkin onnistuneesti.

Keskellä tilaa oli pöytä ja tuoleja, joista yhdelä istui harmaaseen viittaan kääriytynyt hahmo. Hahmon edessä pöydällä lojui pullo ja jokin paperinpalanen, mutta niihin ei toki Aithanariadin huomio kiinnittynyt vaan hahmon kädellä olevaan harmaaseen palloon, joka vaikutti olevan jäätä. Hän osaa siis taikoa. Mies painoi asian mieleensä samalla, kun alkoi puhua: "Tuo ei taida paljoa lämmittää?"

// Käskit kirjoittaaa, ja minä poika kirjoitan. //

Niw hätkähti ja pallo käden yllä katosi. Nainen käänsi päätään nopeasti ja nauhoilla kiinni olevat hiukset heilahtivat. Niw hymyili.
"Niin... Ei siitä kyllä jäätä pitänyt tulla," Niwang hymähti. Nainen aisti, että mies oli voimakas. Se vaikutti helpokta, sillä Niw oli taitava suustaan, osasi puhua itsensä läpi asioista. Niw keskittyi ja laski kätensä toisen päälle. Voimia oli varmaankin palautunut, sillä päällimmäiseen käteen ilmestyi vihreää sumua. Sitä ei tietenkään velho itse nähnyt, mutta hän tunsi sen. Se lämmitti ja paransi oloa. Ei tosin kokonaan, mutta ainakin siihen saakka, kunnes saisi käsiinsä kasveja.

"Nousisin ja pyytäisin kyllä istumaan, mutta jalkani taitavat olla jäässä, etten pysty nousta. Mutta istu toki," Niw sanoi hymyillen. Hän ooti paperin ja pullon käteensä.
"Löysin nämä tuolta ulkoa. Tulin tänne, että voisin tuulen ulkopuolella ottaa siitä selvää. En vain näe täällä nimeksikään. Tarvitsisin tulta," nainen huokaili ja nyökkäsi päällään kohti kynttilänjalkaa. Nainen katsoi paperia laskien pullon pöydälle. Hän huomasi, että siinä oli piirustusta sekä kirjoitusta. Mutta hetkonen! Tuossahan on taite.

Kymmenisen sekunnin päästä pöydälle oli levitettynä n. 30 x 30 cm kokoinen paperi. Se näytti suurelta kartalta, mutta siellä täällä oli kirjoitettu tekstiä kuvan päälle. Käsiala oli kaunista, vaihtelevaa, aivan kuin joku toinen olisi kirjoittanut välillä. Reunat olivat kosteat, ja paperi oli todella haurasta. Se näytti kuin se repeäisi minä hetkenä hyvänsä liitoksistan. Totta puhuttaessa Niw pelkäsi, että mies sotkisi tahi rikkoisi paperin. "Varovasti.. se on hauras," Niw varoitti. Nainen nousi, otti viitan ja heitti sen tuolin selkänojalle. Niw kumartui paperin ylle, ja vilkaisi miestä kulmiensa alta ovelasti. Niw suoristi selkänsä, ojensi kätensä.
"Olen muuten Niwang. Mut voit sanoa Niw." Nainen väänsi hymyn, mutta tutki karttaa sivusilmällään. Eihän täällä hemmetti vie nää mitään. Mitä nyt katon läpi vähän valoa tulee...

Naisen laittaessa kätensä päällekkäin Aithanariadin ympärillä pyörivät henget mainostivat naisen loitsivan jotain. Ei sitä miehelle olisi tarvinnut kertoa, kyllä hän sen vaistosi, mutta koska mitään järkyttävän hirveää ei vaikuttanut tapahtuvan, ei hän siitä jaksanut nostaa suurempaa meteliä. Naisen pyytäessä häntä istumaan vilkaisi tämä silmäkulmastaan tuoleja - niin kovin likaisia.

"Kiitos, mutta taidan seistä mieluummin," Aithanariad vastasi, mutta hiljaa, melkein itsekseen puhuen, nainen kun oli jo ehtinyt alkaa puhua. Hän nyökkäsi tämän kertoessa käsissään olevista esineistä sekä tulen tarpeesta. "คุณสามารถแสงเทียนหรือไม่" Aithanariad kuiskasi lähimmälle hengelle, joka meni ja toteutti miehen pyynnön. Kyntilään syttyi liekki, mutta ei se paljoa valaissut. Aithanariad tarttui kynttilän jalkaan ja siirsi sen lähemmäs esille tullutta karttaa. Naisen varoitus särähti ilmassa. "Ymmärrän sen sanomattakin," Aithanariad vastasi rauhallisesti samalla kääntyen tutkimaan karttaa. Sormi vain muutaman millin paperin yläpuolella mies seurasi kirjoituksen alle jääneen kartan ääriviivoja. Englanti, mies totesi mielessään ja tutkaili nyt vuorostaan kirjoitusta. Vaikka käsiala oli kaunista, oli se myös hyvin vaikeaselkoista, niin kuin useimmat vanhoista teksteistä. Samassa lyhyeksi palanut kynttilä sammui ja sen suoma vähäinenkin valo katosi. Se ei Aithanariadia olisi muuten haitannut, kyllä hän näki kohtuu hyvin pimeässäkin, mutta tekstistä hän ei kunnolla saanut selvää.

Samassa nainen nosti kätensä ja esitteli itsensä. Mies vilkaisi tarjottua kättä ja tarttui sitten siihen. "Aithanarias Thonmas Taegan, useimmat kuitenkin kokevat helpommaksi pelkän etunimen käytön," tämä esittäytyi ja vastasi naisen hymyyn - vaikka tämä näyttikin olevan kiinnostuneempi enemmän kartasta. Käteltyään Aithanariad vilkaisi pullon suuntaan. "Saisinko?" hän kysyi, muttei jäänyt odottamaan vastausta vaan otti sen käteensä. Pullo ei oikeastaan näyttänyt mitenkään erikoiselta. Vain pohjan valmistusvuosi kirvoitti ironisen hymyn miehen kasvoilta. Hän laski pullon tarkasti samalle paikalle, kuin mistä kohdin oli sen nostanut.

"Täällä ei juurikaan näe tutkia löytämääsi karttaa," Aithanariad huomautti, "eikö olisi parempi siirtyä jonnekin valoisempaan paikkaan?" Samalla hän muisti Niwangin sanoneen olevansa niin jäässä, ettei pystynyt nousemaan. Tuskin hän oli sitä aivan kirjaimellisesti tarkoittanut, mutta ei niin suurta valhetta ettei osa olisi totta. Mies kosketti viittansa reunaa harkitessaan miten pitkälle oli valmis kohteliaisuuden viemään. Tuhahtaen mielessään itselleen Aithanariad avasi viitan kiinni pitävän soljen ja ojensi sitä Niwangaa kohti. "Sinullahan oli kylmä, tämä lämmittää varmasti enemmän kuin oma viittasi." Ei Aithanariad vaivautunut selittämään sanojaan tarkemmin. Ei viitta ollut sen kummoisempi laadultaan kuin naisen, mutta se oli ollut hänen yllään, hänen kehonlämpönsä oli lämmittänyt sen ja se tarkoitti jotain aivan muuta, kuin jos viitta olisi ollut ihmisen päällä.

//En oikeasti ole näin hidas kirjoittamaan, mutta oli pakko käydä välissä syömässä. Ja olen hidas syömään. Anteeksi//

//Kestää! //

Niw nosti katsettaan ja nyökkäsi kuullessaan "Saisinko?". Mies nappasi pullon pöydältä ja tutki sitä. Nainen taas käänsi päänsä takaisin karttaa kohti. Pahus..., Niw ajatteli kun kynttilä sammui. Mites se edes oli syttynyt? Niw pyöristi silmiään ja katsoi miestä. Tulta.. Tämä mies osaa tulitaikoja... Niw yritti nähdä kartasta jotain ja siristi silmiään. Hän vei kättään kartan pinnassa tunnustellen sen pintaa. Yhtäkkiä siitä nousi, noin keskeltä, repaleinen. Niw pelästyi, että oli rikkonut kartan, mutta kun katsoi tarkemmin, se olikin läppä, mikä nousi kartasta. Sen alla oli varmasti jotakin tärkeää, mutta tässä valossa ei näkynyt mitään. Hän laski läpän takaisin kartan pintaan ja silitti sen tasaiseksi. "Täällä ei juurikaan näe tutkia löytämääsi karttaa, eikö olisi parempi siirtyä jonnekin valoisempaan paikkaan?" Nainen tuhahti hiljaa, mutta nyökkäsi sitten.
"Mikä paikka sinulla olisi mielessä, Aithanariad?" Niwang alkoi taitella karttaa kokoon, kun kuuli kovan paukkeen ulkoa, mikä tuli varmaan siitä, että tuuli kaatoi puun mäkin kattoa vasten. Niw irvisti ja katsoi seinässä lommoa, mikä oli tullut.

Mies tarjosi viittaansa, ja Niw otti sen enemmän kuin mielellään vastaan, arvaten tulivoimien perusteella, että se olisi lämpimämpi kuin omansa. "Kiitos," nainen hymyili. Hän kääriytyi viittan ja tunsi kuinka lämpö virtasi kehoon. Ahh, lämpöä. Niw nousi ja taitteli kartan lopun kokoon. Hän oli avaamassa ovea ja astumassa ulos, kun se paiskattiin auki ulkopuolelta. Niwangin naaman edessä kasvojen korkeudella oli saapikas pohjan mutaisena. "Aika kova myteri!" ovesta tullut henkilö huusi. Hän laski saappaansa ja sen takaa paljastui iloiset kasvot, jotka olivat oranssien hiusten ympäröimät. Ne olivat tarttuneet hikeen mikä valui kasvoilla. "Että jalat on kipeet," tyttö sanoi railakkaasti. "juoksin koko matkan tänne. Mua jahtas joku monsteri, ja ei vaan jaksais taistella."

Sitten tyttö katsoi Aithanariasta. Tyttö niiasi pitäen sotamekkonsa helmaa yllä. "Päivää, herra Aithanariad, et varmaan tunne minua, mutta minä olen kuullut sinusta," tyttö sanoi pää painuksissa ja nousi. "Nimeni on Bianca. Bianca di Carlos." Tyttö hymyili ja sipaisi hiukset pois kasvoiltaan, toisen puolen korvan taa ja jätti toisen roikkumaan vapaana. Tyttö pyyhki hikeä käteensä ja pyyhki märän kätensä mekkoonsa. Hän huokaisi. "Heh," tyttö irvisti. "Mikäs täällä on meininki? Mikäs tuo paperinpala on?" Bianca keskeytti, kun Niwang oli sullomassa paperia takaisin pulloon. "Annas tänne niin katson!" Biancan käsi lähestyi paperia. "EI! Se on hauras!" Niw karjaisi.

// Mutta mitä sitten tapahtuu? Saako Bianca paperin? Meneekö se hajalle? Se riippuu sinusta! //
// Juu siis ei kai haittaa että toin tuon tyypin, sano ihan suoraan. Se voi häipyä jos on tiellä. : ) //
// NIIN JA SORI KUN KESTÄÄ! //

Aithanariad empi hetken, ennen kuin vastasi Niwangan esittämään kysymykseen, "itse asun toistaiseksi vain kylän majatalossa, joka ei melunsa puolesta varmaan ole kaikista paras paikka minkäänlaiselle keskittymistä vaativalle työlle. Muuten en kylään oikeastaan ole vielä ehtinyt tutustua - saavuin vasta eilisenä iltana."

Tuskin Aithanariad oli lauseensa saanut lopetettua, kun luhistuvaan mökkiin asteli tyttö, joka näytti noin 15-17 vuotiaalta nopeasti arvioituna. Tämän pirteä, eloisa olemus tuntui jollain tapaa täyttävän koko tilan energiallaan. Tytön sanat häntä jahtaavasta monsterista saivat Aithanariadin kääntämään katseensa auki jääneelle ovelle. Niin kuin ei oranssihiuksista tulijaa, ei Aithanariadiakaan huvittanut taistella kenenkään kanssa. Mies kun osasi olla hyvin turhamainen joissain asioissa, eikä muutenkaan pitänyt kyseisestä urheilumuodosta, jossa oli aina riskinä menettää henkensä, sotkeentua, saada haavoja ja arpia (kasvojen poikki menevät riittävät mainiosti), rikkoa vaatteensa tai muuta yhtä ikävää. Tällä hetkellä miekkosella ei edes ollut miekkaansa mukana vaan vain tikarinsa piilotettuna toisen jalkineen varteen.

Tytön niiatessa ja esitellessä itsensä Biancaksi, vastaa Aithanariad tähän kumartamalla. "Hauska tavata neiti di Carlos. On aina yhtä riemastuttavaa kuulla olevansa tunnettu. Vaikka," Aithanariad jatkaa luoden sopivan hämmentyneen ilmeen "se aiheuttaakiin samalla ihmetystä, mitä sellaista olen voinut tehdä, että te - tai kuka tahansa muu, on minusta kuullut?"

Biancan tavoitellessa karttaa, kurkoittaa Aithanariad sen tytön olan yli. "Kyseessä on hyvin vanha paperin pala. Ja kaikkea vanhaahan on kohdeltava sen iän suoman arvon mukaan." Hän virnistää pienesti ja kurkoittaa kätensä nyt puolestaan pullon puoleen, jonne taiteltu kartta sujahtaa. "Ja olen edelleen sitä mieltä, että sitä on huomattavan paljon mukavampi tutkia hieman toisenlaisessa paikassa. Valo ja miellyttävä ympäristö voisivat olla yhdenlaisia kriteerejä, vaikka tämä onkin tietysti vain minun vähäpätöinen mielipiteeni."

// NYT VIIMEIN!! //

Bianca & Niwang

Bianca katsahti mieheen ja tuhahti itsekseen, kun ei saanutkaan katsoa paperia. "Ai.." hän mutristeli suutaan ja alkoi sitten hieroa paljaana oleviaan käsivarsiaan lämmittäen niitä ja ilmaan lensi kipinöitä. Tyttö punastui ja takerteli anteeksippyynnön kömpelösti. Hän kääntyi Aithanariadia kohti. "Anteeksi tosissaan.."
Niw nappasi pullon miehelta, sulloi sen mekkonsa vyölle ja jatkoi tytöstä välittämättä "Niin... Voisimme lähteä minun mökilleni. Voisin keittää teetä ja saisimme olla rauhassa.." Ja olisi takkatuli vieressä.. hän lisäsi mielessään, ja naisen ajatukset paistoivat kasvoilta, kun tiukka ilme muuttui rentoutuneeksi ja huojentuneeksi. Hän hymyili tytölle ja jatkoi antamatta kenellekään puheenvuoroa. "Sinä voit tietty tulla matkaan mukaan jos tahdot." Ja... "Matala majani on aivan orpokodin läheisyydessä," hän jatkoi samaan hengenvetoon taas katsoen Aithanariadia lempein silmin. Sitten hän käänsi katseensa tyttöön, joka oli liikkunut huomaamattomasti nurkkaan ja hän oli sulkenut silmänsä. Hän keskittyy johonkin... Ja kuin tyhjästä, Biancan kätien väliin tupsahti suuri liekki. Se lepatti iloisesti ja sai huoneeseen kotoisasti valoa ja hiukan lämpöä. Vaistomaisesti Niw astui lähemmäs tulta lämmitelläkseen siinä, ja huomasi kuinka Bianca avasi silmänsä ja näytti innostuneelta ja alkoi leikitellä tulella. Sitten tyttö astui nurkasta ja lähestyi ulko-ovea varma ilme kasvoillaan. Hän pysähtyi kun oli astunut ovesta ulos ja vilkaisi taakseen. "No? Mennäänkö me?" Hän hymyili innoittavasti ja heitti tulipallon taas kädeltä toiselle, kuin se olisi polttanut ihoa. Hän otti siitä kahdella kätellä kiinni ja heitti ylös taivaalle ja samalla kun kädet olivat vapaat, ja hän heilautti niitä ja jostain kuului rytinää.
Niw ryntäsi ulos ja näki että Bianca oli nostanut kaatuneen puun mökin päältä pois. Juuri oikealla sadasosalla Bianca ojensi kätensä ja nappasi tulipallonsa kiinni. Hän voimisti sitä, niin että se täytti hänen molemmat kätensä ja loimusi ainakin 20 cm korkuisena.

Niw naurahti mielessään ja kääntyi miestä kohden huikaten Mennään jo! ja lähti liikkeelle. Hän vilkaisi taakseen ja huomasi että Bianca tuli nöyränä perässä leikkien tulellaan. Sitten yhtäkkiä Niwang pysähtyi. Hän kallisti päättään ja haistoi ilmaa. Tarkoilla aisteillaan hän haistoi vihollisen ja heitti Aithanardin viitan takaisin miehelle. "Ongelmia..," hän mutisi ja heilautti sauvansa esiin kuin olemattomasta. Hän käänsi päätään kuin salama ja osoitti sauvan päällä kulman takaa tulevaa monsteria. Niw huokaisi, mutta Bianca riemastui. Hän otti tulestaan pienen osan ja heitti sen kohti monsteria. Hän toisti tämän kunnes osui, ja liekki oli pieni, niin pieni, että sitä pystyi kannattelemaan peukalon varassa. Bianca heitti loputkin menemään ja osui toiseen monsteriin, joka tuli juuri kulman takaa. Tyttö naurahti, ja otti miekkansa esille. Hän karjaisi hurjan sotahuudan ja lähti juoksuun kun kulman takaa ilmestyi muutama uusi vihollinen. Tyttö otti syvään henkeä ja puhalsi sen ulos, ja loitsi sillä lailla tuulen, joka kaatoi monsterit. Bianca naurahti kun pääsi maassa makaavien vihollisten luo ja lävisti nämä miekallaan. Ne muuttuivat tuhkaksi ja katosivat ruohon sekaan.

Niw murahteli helpottuneena, ettei hänen tarvitsisi taistella, kunnes tunsi kylmän kosketuksen niskassaan. Hän oli ollut niin keskittynyt toisen liikkeisiin, että oli unohtanut suojata oman selustansa. Hän tunsi kuiskauksen korvassaan ja ymmärsi sen olevan jotakin muinaiskieltä. Niw vavahti, kun ymmärsi sanat. Anna kartta tänne, niin teille ei käy kuinkaan... Niw kävi äkkiä vaihtoehdon mielessään, ja valitsi niistä parhaan. Hän löi takana olevaa hahmoa sauvalla mahaan, ja kääntyi katsomaan mahastaan pitelevää olentoa. Se oli niin inhimillinen, että Niw ei tiennyt mitä katseli. Se oli kuin Pimeyden haltia, mutta tällä olennolla oli häntä ja sahalaitaiset hampaat. Suun ympärys oli täyttynyt verestä. Salamana häntä heilahti ja löi sauvan velhon kädestä. Niw otti miekastaan kiinni ja veti sen esiin. "Taistele siitä," hän uhkasi samalla muinaiskielellä. Olento hymyili pirullisesti ja veti sapelinsa esiin. Selvä