"Lampi kuvastaa kaltaiseni erilaisina"

Vildarna

Nainen istua kökötti lammen reunalla puoliksi näkymättömänä säästäen voimiaan, mutta pitäen huolta, ettei kukaan näkisi häntä helposti. Hän oli omaksikin ihmeekseen ottant rakkaat saappaansa pois ja heilutteli jalkojaan vedessä, ja katsoi kuinka ne täyttyivät puolittain vedellä. Hän ei pitänyt siitä, että oli näin näkyvällä paikalla, poissa kotoaan ja pitikin korvansa ja silmänsä terävinä ja aseensa lähettyvillä. Hän oli onnistunut uuvuttamaan itsensä täysin puhki, kun kulki Porteilta tänne näkymättömänä ja varma, ettei kukaan ollut nähnyt häntä. Tai niin tyttö ainakin toivoi. Mutta tämä paikka ja lampi kiehtoivat häntä.

Hän ei nähnyt itseään tämän maailman lammessa niinkuin normaalista peilistä. Tästä lammesta hän näytti normaali-ihoiselta ihmiseltä, jolla oli pitkät, vaaleat hiukset ja valkoinen mekko, joka oli rytyssä, mutta silti se näytti suoralta. Hänellä oli päässään pieni, siro tiara, ja etusormessaan sormus. Tyypillinen onnenamuletti oli nyt vaalea sydän kultaketjussa ja kynnet olivat muuttuneet lyhyiksi ja ne näyttivät epäilyttävän vaaleilta. Kuvajaisessa näkyi myös taivaalla hohtava täysikuu, joka toi lammen kuvaan lisää valkeaa. Sysäten tämän oudon kuvajaisen mielestään ja hetkehtäen hän kääntyi katsomaan taakseen kun kuuli rasauksen. Kääntyessään hän näki vai pienen oravan ja helpottui suuresti. Hän oli ensimmäistä kertaa toisessa maailmassa ja säikkyi niin kovin herkästi kaikkea. Ei hän usein ole tälläinen.

Tyttö nousi ja muuttui kokonaan näkyväksi. Voimat alkoivat taas loppua. Hän pujotti sirot jalkansa suuriin saappaisiinsa ja kyykistyi solmimaan naruja ja väänsikin ne somaan rusettiin, jonka oli oppinut äidiltään. Hän suoristautui ja pujotti katanansa mekon alla olevan vyön kahteen tuppeen molemmilla puolella. Sieltä niitä ei nähty, sillä mekko oli niin leveä. Usein tässä vaiheessa olisi ainut asia Vildarnan mielessä se, että hän muuttuisi näkymättömäksi ja palaisi kotiinsa, mutta ei tänään. Hän käänsi päätänsä puolelta toiselle katsoen oliko näkyvissä ketään. Hän lähti kävelemään lammen reunaa pitkin ja puut oksa raapaisi tytön poskeen ikävän näköisen haavan, mutta Vildraa se ei hetkauttanut. Jotenkin tämä ilma tuntee jotainkin raikaammalta ja tuoreemmalta. Sitä on helpompi hengittää. En ole pitkään aikaan tuntenut itseäni näin eläväksi. Pian hän huomasi kiven ja istahti sille. Hän sulki silmänsä ja keskittyi. Tällä se ei vienyt paljoakaan aikaa, sillä ilma oli niin kevyttä, ja niin haava meni umpeen ja valkea iho sai takaisin normaalin täysikuu-hohtonsa. Tyttö katsoi käsiään ja ne olivat taas samat, tutut valkoiset kdet, joissa oli pitkähköt mustat kynnet. Hän painoi päänsä käsiinsä ja mutisi hiljaa "Lampi kuvastaa kaltaiseni niin erilaisina... Niin kovin erilaisina." Hän nousi ylös ja veti katanansa taas esiin. Huoletta hän laski ne veteen, koska tiesi, etteivät ne voi ruostua. Tyttö teki nopeasti viiden iskun sarjan ilmaan ja iski katanansa maahan rastiin eteensä. Vildra kävi polvilleen miekkojen taakse ja kastoi päänsä veteen ja kun nosti päänsä, melkein pelästyi omaa outoa peilikuvaansa. Vesi tuntui mukavalta iholla, joka oli tottunut jatkuvaan lämpöön ja tunkkaisuuteen. Nopealla ja ketterällä liikkeellä hän ryhdistäytyi ja nousi seisomaan, nopeasti otti katanansa ja laittoi ne vyölleen.

//Kirjoitusvirheitä on, en kiistä... //

//ei inspi kohdallaan mutta koitan jotain vastata..//

Allen käveli metsää pitkin eteenpäin. Hän oli väsynyt ja tämä olisi helppo paikka ottaa hieman rennosti. Hän oli väsynyt palveluksistansa tässä paikassa. Hän voisi nukkua viikkoja. Hän oli huomannut että hänen ruumiinsa oli väsymyksestä raskas. Hän voisi ottaa rennosti joskus myöhemmin. Hän käveli lähemmäksi lampea mutta aisti elinvoimaa siitä suunnasta ja kävi makuulleen puun alle laskien hupun silmilleen. Häntä ei kiinnostanut katsoa oliko tuo demoni vai ei koska hän ei jaksanut kuitenkaan tappaa tällä hetkellä ketään. Hän lepäisi nyt hetken ja jos tuo ei olisi kadonnut täysin hän tarkistaisi tuon. Hän voisi aina käyttää jotain hienoa liikettä saalistaakseen tuommoisen olion. Hänellä oli Battlefield taskussaan aina mikä oli massiiviseen tuhoon. Sillä sai näkymättömätkin saalistettua vaikka hänen demonin saalistus vaistollaan näkymättömänkin demonin huomaisi jos hän ei olisi väsynyt tai no ei hän tiennyt kun ei koskaan ollut kohdannut näkymätöntä demonia hän oli vain huomannut että vaikka kuinka varovainen demoni olisi Battlefieldin laajuus haavoitti varmasti. Hän ei vain pitänyt siitä koska se oli laajaa tuhoa aiheuttava ja vaati enemmän voimaa kuin muut liikkeet ja hän ei kontroloinut sitä täysin. Oli liikaa panoksia joita vahtia. Hänen silmänsä eivät pysyneet tahdissa ja tuo liike oli tarkoitettu vahvoja demoneja tai montaa demonia vastaan. Hän käytti sitä hätä varana.

//TÖKS TÖKS TÖKS!!!!!//

//ohohoo.. Nayanan oikein halusit.. XD//

Nayana

Nayanan hiljaiset askeleet eivät kuuluneet metsän ympäristössä lähes ollenkaan, mutta välillä harha askeleen aiheuttama oksan rasahdus saattoi herättää huomiota. Hän oli suunnannut askeleensa rantaan, koska hänestä tuntui, että siellä oli jotain, joka ei ollut helpoin kohdata. Hänen energiavaransa olivat korkealla, koska hän ei ollut pitkään aikaan käyttänyt joustaan tai nuoliaan, mutta hän oli ruvennut kylän nuoreksi papittareksi, silläkin uhalla, että hän joutuisi orpokodista ulos ja niin oli käynyt.

Nayana katseli rauhallisin silmin ympärilleen, koska metsä sai hänen olonsa tuntumaan uhatulta, mutta se toi myös naiselle turvaa. Hän oli tottunut keräämään metsästä rohtoja erilaisiin lääkkeisiin ja haavoihin, mutta nyt hän matkasi muutenvain. Hänen tummanvioletti papittaren hameensa ja valkea paitansa heilahteli kevyessä yö tuulessa. Hän oli tottunut pimeässä liikkumaan, mutta se, että hän aisti pahuutta sai hänet voimaan pahoin. Ympärillä oli nuoria varjodemoneja, mutta lammen rannassa vaikutti olevan joku.

Nayanan saavuttua lammen läheisyyteen, hän jäi puiden varjoihin tarkkailemaan olentoa, joka rannassa oli. Hän tunnisti lajin heikosti, koska hän oli kuullut vanhemmiltaan noista olennoista. Pimeyden haltia Nayana ajatteli kallistaen hiukan päätään.
"Mitä tuollainen täällä tekee." Nayana sanoi itsekseen hiljaa toivoen, että edes joku hänen puolellaan oleva olisi lähellä, koska tuo olento on syntynyt pahana. Nayana ei tuntenut oloaan heikoksi haltian lähellä, mutta ei myöskään mukavaksi. Hän piti kättään mukanaan olevan tikarin kahvalla, koska jos haltia näkisi hänet, jousi olisi aivan turha yrittää ottaa esiin, jos tuo hyökkäisi.

Tyttö käänsi nopeasti päätänsä kun kuuli jotakin vasemmalta puoleltaan metsiköstä. Tytön silmiin osui melkein saman ikäinen tyttö, joka tarkkaili häntä. Vildra siristi silmiään, ja kirosi hohtavaa ihoaan. Tuo on vihollinen. Mun pitäis hoidella se, mutta en jaksais ny haastaa riitaa. Vildra kääntyi kokonaan tytön puoleen ja vilkaisi omaa kuvajaistaan, ja taas tyttöä. "En halua haastaa riitaa kanssasi. Joten miksi sinäkään vaivautuisit?" Hän kuiskasi vaimeasti, joten toinen ei välttämättä kuullut. Vildarna käveli hitaasti, kädet lähellä katanoiden kahvoja, tyttöä kohti ja toisti lujemmalla äänellä "En halua haastaa riitaa kanssasi, tyttö. Joten miksi sinäkään vaivautuisit?" Vildarna oli varma, ettei tämä auttaisi, ja että lähettyvillä oli joku muukin. Toivoen parasta ja odottaen pahinta tyttö keräsi voimiaan hetken silmät sirillään ja katosi muuttuen näkymättömäksi. Hän katsoi tyttöä ja asteli tätä kohti turvallisella mielellä. Ollessaan ihan lähellä, hän käänsikin suuntaansa lammen rannalle selkä kohti tyttöä ja istui .. ja muuttui taas näkyväksi. Hän potki vettä saappaat suuret saappaat jalassa. "Tule katsomaan. Mitä näet lämmen heijastuksena?" Jos tyttö yrittäisi hykätä, Vildra saisi katanan nopeasti esille. Nainen oli nähnyt jousen. Se olisi jo isompi ongelma...

Vaivihkaa hän tarkkaili myös toiseen suuntaan samalla, missä makasi joku miespuolinen hahmo. Vildarna tiesi alivoimansa ja oli valmis pakenemaan tai tappamaan. Tyttö kääri pitkät hihansa ja uitti käsiään vedessä, ja se tuntui mukavalta. Hän oli tiennyt jo lähtiesään, että tapahtuisi jotain ei-niin-mukavaa, mutta jääräpäisyyttään hänen oli tietenkin pakko lähteä. Haltia oli kuullut tytön sanat, ja mietti aivan samaa toisesta. Oon korviani myöten nyt täynnä tälläistä odottamista. Tappakoot. En mä mitään menetä, kun ei mul oo mitään menetettävää... Selkä kohti vihollista oleminen teki Vildran olon epävarmaksi, joten käänsi päänsä metsän laitaan. Toivoen samalla, että tyttö irrottaisi tikarin kahvasta ja samalla, että toinen hahmo lähistöllä ei hyökkäisi.

Haltia ei ollut pitkään aikaan joutunut tappeluun, sillä ei ollut paljoakaan liikkunut muualla maailmassa. Toivottavasti hän vielä osasi kaikki kikat.

// Lyhyt, lyhyt... Sorii Jorii.//

//virallisen tiedon mukaan Allen on kadonnut.. mutta tämä peli sijoittuu näköjään Allenin 'menneisyyteen' eli aikaan ennen kun lyön tuon hahmon uuden esittelyn..//

Allen makasi maassa ja nukkui tai siltä se näytti. Hän kuuli joka sanan ja oli pottuuntunut miksi hänen pitäisi nousta ja katsoa heijastusta. Hän laski kätensä pyssylleen ja veti sen nopealla liikkeellä esiin ampuen ensin panoksen veteen tuon tytön joka ei halunnut haastaa riitaa vierestä ja sitten toisen Nayanan suuntaan. Sitten hän avasi suunsa ja totesi "pitäkää ne saatanan turpanne tukossa tai älkää edes huutako tai puhuko kovaan ääneen ja jos aloitatte tappelun katson varmaksi että ammun molemmat. " hän totesi ja laski pyssynsä taas alas paikalleen ja sulki silmänsä. Hän olisi voinut mennä ja katsoa tuon tytön ylitse heijastusta äsken huomaamatta mutta ei häntä kiinnostanut. Hän näki lammessa tulevaisuutensa. Mikä oli maan alla kuolleena.

//lyhyt.. ei inspaa...//

Nayana

Nayana oli jo tottunut Allenin ärhentelyyn, mutta säpsähti jokatapauksessa kohti ammuttua luotia, joka ei kuitenkaan osunut.
"Selvä." Nayana totesi hiljaa ja vilkaisi pimeyden haltiaan päin kallistaen päätään. Hän ei myöskään halunnut taistelua, joten laski kätensä pois tikarin kahvalta.
"En ole tällä hetkellä taistelu tuulella, joten en haasta riitaa." Nayana totesi astellen rauhallisin askelin lammen rantaan. Hänen papittaren puvun hihan liepeet heilahtelivat tuulessa naisen kumartuessa veden ääreen.
Ihminen? Nayana katsoi ihmeissään haltian peilikuvaa.

Nayana vilkaisi omaa peilikuvaansa, jota ei vedenpinnassa näkynyt. Hän oli tottunut siihen, koska hän ei ollut todellisuudessa edes täysiverinen ihminen, koska hän oli kuullut siitä myöhemmin kutsuessaan kuolleita vanhempiaan henki istunnossa. Nayana hymyili hiukan keskittyen tuodakseen peilikuvansa vedenpintaan. Hänen peilikuvansa oli hiukan erilainen kuin hän itse, mutta hänet pystyi joka tapauksessa tunnistamaan.
"Olet pimeyden haltia ? eikö niin?" Nayana sanoi hiljaa suunnilleen samanikäiselle haltialle.

Nayana laskeutui istumaan lammen hiukan varautuneena, mutta puhui mielellään viholliselle, koska Allen oli paikalla ja jos vihollinen hyökkäisi pääsisi kummatkin hengestään. Niin se meni, mutta Nayana ei oikeastaan piitannut.

Vildarna mulkaisi vihaisesti poikaa, joka ampui hyvin lähelle. Pitäisit itse vaan sen turpas kiinni. Sitten hän kuuli kuinka toinen tyttö tuli lähemmäs hänen taakseen ja näki kuinka tämä kumartui veden äärellä, aivan lähelle. Tyttö esitti kysymyksen, jota Vildrana ei olisi halunnut kuulla tältä.
"Kyllä. Mistä tiedät? Luulin että lajimme on salassa. Tiätämättömissä." Hän olisi mieluumin ollut erilainen, 'uutta rotua' tässä maailmassa.
"Olet ihminen, eikö totta? Tästä maailmasta. Onko tässä lammessa jotain taikaa? Peilikuvani on niin omituinen." Hän tarkkaili toista tyttöä, joka oli ehkä muutaman kuukauden Vildraa vanhempi. "Olen Vildarna." Hän avasi saappaansa taas ja otti ne pois. Vildra kastoi jalkansa lampeen, ja leikki näkymättömyydellään; näkyvä, näkymätön, mutta ei kauaa. Se oli mukavaa, sillä vesi näytti omituiselta kun se meni Pimeyden haltian 'sisälle'.

Hän oli kuullut pienenä isältään juttuja tästä maasta. Kauhistuttavia tarinoita. Että kaikki täällä elävät halusivat aina riitaa ja sotaa, mutta Vildra huomasi nyt, etteivät ne pitäneet paikkaansa. Silti tyttöä kauhistutti nämä kaksi. Toinen oli näköjään hyvin tarkka ampumaan ja toisella oli jousipyssy sekä tikari. Aivan hänen vieressää. Äsh.. Älä nyt pelkää, iso tyttö! Jos tässä riita syntyy, hypit näkymättömänä pakoon puita pitkin, ja palaat kotiin mahdollisimman nopeasti. Vildra tuijotti poikaa, joka makasi puun alla. "Anteeksi kun utelen, mutta tunnetko toun toisen?" Vildarna kuiskasi nyökäten pojan suuntaan. "Vaikuttaa aika ... kärttyisältä." Vildarna hymyili omalle tyhmyydelleen ja käänsi taas päänsä veteen, jossa hänen jalkansa heiluivat. Täysikuu tuli taas esiin pilvenriekaleen takaa, ja Haltian iho kuulsi taas kirkkaasti, mitä Vildarna tässä vaiheessa kirosi. Hemmetti...

Allen makasi maassa nukkuen koska hänelle oli aivan sama mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän olisi voinut aivan hyvin jäädä orpokotiin nukkumaan täksi päiväksi. Mutta se paikka haisi Laville ja Edward löysi hänet sieltä. Hän oli lopen kyllästynyt näihin saakelin tehtäviin joita hänen oletettiin tekevän satoja koska hän oli voimakkaimpia jäseniä. Hänen joka paikkansa oli kipeä. Hän oli kipeä ja muutenkin pahan hajunen. Hän oli kuitenkin nyt metsään tullessaan ja tänne lammelle tullessaan ollut tyhmä että hän oli unohtanut tämän paikan olevan täynnä demoneja koska yleensä tyhjensi tämän paikan demoneista ammuskelemalla niitä mutta hän oli nyt väsynyt.

//jooo en keksi muuta nyt...//

Nayana

Nayana hymähti haltian kysyessä mistä hän tiesi tuon lajin. Hän katsoi vedenpintaa rauhallisesti.
"Tiedän, koska minulle on kerrottu lajista jonkin verran, koska olen sellaisesta kylästä, jossa teitä tapasi usein, emme olleet teidän vihollisianne missään vaiheessa ja ystävystyin silloin minua vuotta nuorempaan pimeyden haltiaan, joka sai surmansa kotimaassaan, koska oli ystävystynyt minuun" Nayana totesi rauhallisesti vilkaisten tyttöön.
"olet useille kuitenkin tuntematon lajiltasi, minä vain tiesin sen vain siksi, että olin kuullut lapuudessani lajisi nimen." Nayana totesi rauhallisella äänellä. Tytön kysyessä oliko hän ihminen Nayana mietti hetken mitä vastasi.
"Olen ihminen... tavallaan, koska minussa on jokin muukin rotu, josta en itse tiedä mitään." Nayana totesi rauhallisesti hymyillen hiukan.

"Lammessa ei ole mitään taikaa, mutta.. en tiedä miksi näyt siinä niin paljon erilaiselta." Nayana totesi rauhallisesti katsoen toisen leikkimistä näkymättömyydellä.
"Olen Nayana. Hauska tutustua Vildarna" Nayana esitteli itsensä hymyillen, mutta samalla Nayana vilkaisi Alleniin, joka makasi maassa aikalailla kurjan näköisenä.

Vildarnan puhuessa Allenista Nayana käänsi katseensa takaisin tyttöön. Nayanaa huvitti tytön sanat, mutta ne olivat aivan totta.
"Kyllä.. Tunnen hänet. Eikä hän oikeastaan aina ole noin kärttyinen, mutta nyt hän on vain.. öö.. väsynyt." Nayana totesi hiljaa naurahtaen. Nayana katsoi täysikuuta kallistaen päätään hiukan. Hän oli tottunut siihen että haltian iho kuulsi noin, mutta hän havaitsi toisen hiukan kiroavan sitä mielessään.

"Täysikuu on kaunis tänäyönä." Nayana totesi hiljaa antaen samalla hymyn levitä huulilleen. Hän oli nähnyt monia täysikuun aikoja, mutta ei ollut ennen kiinnittänyt huomiota siihen. Samalla Nayana tajusi miten heikko olo hänellä oli, koska hänen äänensä oli kuulostanut omituiselta. Miten täällä voikin olla niin paljon pimeyden energiaa? Nayana ajatteli, mutta ihmetteli samalla sitä, että hän kesti kuitenkin pimeyden haltioiden pimeydenvoiman.

Vildrana

Vildarna mietti, että oli kuullut, että joku oltiin surmattu, kun oli ystävystynyt toiseen lajiin. Käyköhän minullekkin nyt niin..? Eivät he enää minun asioistani päätä, en asu enää kylässä. Tyttö hämmästyi kun kuuli ettei lammessa ole taikaa. Nayanaksi esittäitynyt puoli-ihminen vaikutti mukavalta...
"Kuu tosiaan on kaunis, mutta ehkä vähän liian kirkas minun makuuni."
"Tiedätkö muuten millä nimellä teikäläisiä kutsutaan alhaalla? Mutaihmisiksi. En tiedä miksi. Et sinäkään niin kovin mutaiselta näytä," Vildarna sanoi hymyillen.

Vildra otti mekon alla olevalta vyöstään pienen pussukan, jossa oli tummaa pölyä. Hän levitti sitä kasvoihinsa ja käsiinsä ja peitti näin kuultamisen ja näytti kuin tällä olisi ollut harmaa iho. Parempi. Hän laittoi pussin takaisin ja katsoi Nayanaa. Tyttö näytti heikentyneen.
"Voitko huonosti? Näytät kovin kalpealta." Vildra kysyi huolehtien, että itse on heikkouden syy. Tietenkin. Hän on papitar...
"Olet papitar. Heikennän sinua, eikö? Voi vähentää kyllä voimien käyttöä," tyttö sanoi hymyillen ja lopetti voimien keräämisen ja turhan valppauden.

//Lyhhyttt..../

Allen makasi maassa nukkuen rauhallisesti. Hänen ympärilleen oli kerääntynyt kaniineja ja kettuja ja oravia ja muita pikku eläimmiä ja muutamia lintuja. Nämä kerääntyivät siksi että Allen kehitti ympärilleen aluetta joka ei haissut pahalle ja joka loi pelkoa saalistajiin ja tarjosi suojaa niille jotka sitä tarvitsivat. Hänestä tuoksui niin sanottu tappajan tuoksu muiden tappajien nenään. Hänen ympärilleen kokoontuneet eläimmet olivat kokeneet sen turvalliseksi omalta kannaltaan. Hän oli todella pientä ääntä pitävä eliö. Joka nukkui rauhassa.

Nayana

Nayana leikitteli sormillaan vedenpinnalla. Hän oli oppinut paljon uutta, mutta hän oli myös huomannut osaavansa magiaa pienimuotoisesti. Hänen sormiensa tanssi sai vedestä nousemaan pieniä vesinauhoja, jotka tanssivat tytön sormien ympärillä.
"Vai että mutaihmisiä" Nayana totesi huvittuneena ja kallisti päätään. Nayana oli tottunut kuulemaan mielenkiintoisia juttuja miksi heitä kutsutaan.
"heh.. no ... ei me kaikki näytetä samalta.." Nayana totsi huvittuneena ja kallisti päätään lopettaen vedellä leikkimisen.

Nayana katsoi Vildarnaa ja hymyili katsellen sivusilmällä ympärilleen. Vildarnan tajutessa että olen papitar hän kysyi heikentäisikö tuo häntä. Onneksi ei heikentänyt itseasiassa.
"itseasiassa en sinun seurassa heikenny, mutta täällä on yö-, varjo- ja pimento demoneita" Nayana totesi kallistaen päätään ihmeissään. Nayana ei kuitenkaan vaivautunut katselemaan missä noita olisi, koska jos joku vahva demoni sattuisi liian lähelle lampea hän olisi jo menettänyt tajunsa.
"Kyllä... Olen papitar ja voin huonosti aina, koska pahuus heikentää papittaria aina, vaikka olen jo itse hiljalleen tottunut pahuuden läsnäoloon." Nayana totesi nojautuen taaksepäin.

"Sinä olet kuitenkin turhan varuillasi, koska jos jompikumpi meistä hyökkäisi sinua vastaan, varmasti läsnäolevat pahuuden demonit hyökkäisivät meitä vastaan ja minä menettäisin tajuni" Nayana totesi hymyillen hiukan varovaisesti. Nayana katsahti nopeasti ympärilleen huomatin yhden puolidemonin, joka ei niin paljon pahuutta tuottanut, kuin sen lähellä olevat muut demonit. Puolidemoni tulisi kärsimään lähipäivinä, mutta se ei ollut Nayanan ongelma.

Vildarna

Katse kiinni pojassa, jonka ympärille kertyi pikkueläimiä, hän kuunteli Nayanaa.
"Niinhän se kai on..." hän totesi toisen kommentille muista demoneista. Pimeyden haltia ei silti päästänyt katsettaan pojasta. Vihdoin kääntäessään katseensa hän huomasi pimeydessä tosiaan paljon demoneita. Ne väijyivät varjoissa, ja eivät tulleet esiin. Toisen seurasivat poikaa ja toiset heitä kahta. Jotkut rupattelivat keskenään.

Tyttö käänsi päänsä Nayanaa kohti.
"Et ole yhtä riidanhaluinen kuin isäni minulle aina kertoo teistä. Kaippa hän vain yritti säikytellä etten tulisi tänne... En ole koskaan ollut oikein väleissä isäni kanssa. Hän ei oikein koskaan pitänyt minusta... Kai se johtuu siitä, että hän olisi halunnut 'poikia sotilaiksi'. Yritin miellyttää häntä mutta veljeni oli aina hänen suosikkinsa..." Vildra mietti mitä oikein höpötti. "Entä sinä? Missä sinun perheesi on? Oletteko kunnollisissa väleissä?"

Uteliaana hän tutki taas poikaa kauempana. Hän johenkin kiehtoi Vildraa. Ehkä se johtuu jotenkin siitä, ettei poika ollut omasta maailmasta. Niin kiehtoi Nayanakin. Hän oli kovin mukava. Hän tarkkaili pojan ympäristöä...
"Poika voi olla vaarassa. Näen hänen lähellään paljon, kymmenittäin, demoneita. Meidän täytyy toimia, jos haluamme, että hän säästyy. Ei hän pärjää niille kaikille"

Allen makasi paikallaan hän ei ollut demoneita huomannut kovin hyvin koska ne olivat matalaa tasoa ja eivät uhanneet häntä. Jos ne olisivat olleet korkeamman tason demoneja hän olisi jo vetänyt pistoolinsa. Hän oli turvassa jos demonit eivät olleet kuin tuolla tasolla. Hän saattoi olla väsynyt mutta matalimman tason demoneita hoiteli Lavikin tuon verran. Jos nuo olisivat keskitason demoneita hän ei onnistuisi voittamaan välttämättä ilman haavoja tai ruhjeita mutta matalan tason demoneja noin 5-10 yhtä aikaa matalalla tasolla onnistui. Battlefieldin erikoisuus oli juuri isoa määrää vastaan. Hän joutuisi käyttämään voimiaan jos olisi kaksi korkean tason demonia. Hän tiesi että demoneja olisi yhteensä 20 tai enemmän mutta ne tappaisivat toisiaan ennen kuin kävisivät hänen kimppuunsa. Hän oli demonien metsästäjissä eliittiä. Tai ainakin luultavasti. Hän oli ainoa joka osasi sulkea portin tältä puoleta.

//tapan demonit sit ens vuorossa jos päätät että ne hyökkää tuon kimppuun.. mulle se on ihan sama//

Nayana

Nayana tarkkaili demoni oletoja, koska niitä oli aika paljon tuohon aikaan. Hän oli laskenut jousen viereensä odottamaan.
"Ei me kaikki ihmiset olla samanlaisia." Nayana totesi hymyillen ja katsahti Alleniin päin. Kuitenkin kysymys perheestä riipaisi syvältä saaden tytön vilkaisemaan Vildarnaa päin.
"eh.. Perheeni on kuollut" Nayana totesi laskien katseensa maahan. Hän kuunteli ympäristön ääniä, samalla kun kuunteli josko Vildarna puhuisi.

Oloni oli erittäin epämukava, koska pystyin näkemään demonit ympärillä, mutta pahuus joka ilmassa leijui sai päni pyörälle. En pitänyt tilanteesta yhtään. En kuitenkaan hyökännyt niitä vastaan, koska silloin ne olisivat varsinkin hyökänneet. Vildarnan huolestuessa Allenista Nayana hymähti hiukan.
"Älä huoli, kyllä hän pärjää, mutta voimme toki auttaa häntä jos tarve vaatii." Nayana totesi rauhalliseen äänensävyyn.

Vildarna

Tarkkaillen yhä poikaa hän kuuntelee Nayanaa.
"Ou..Anteeksi, en tiennyt..." Vildra kääntää päänsä Nayanan puoleen jä tuntee kuinka tämä heikkenee jo vähän.
"Ne tulevat koko ajan lähemmäs. Meidän täytyy päästä livahtamaan pojan luokse. Silloin meillä on paremmat mahdollisuudet. Ne suunnittelevat hyökkäystä hänen ja meidän kimppuumme... En olisi koskaan uskonut että taistelen demoneita vastaan." Tyttö naurahtaa, tarttuu saappaisiinsa ja alkaa sitoa niitä. "Tartu käteeni. Ne eivät näe meitä jos pidät minusta kiinni ja muutun näkymättömäksi. Se muuttaa sinutkin."

Vildarna seuraa pojan ympärillä hääriviä demoneita. Niitä on kaksikymmentäkolme. Viisitoista matalimman tason demonia, viisi keskitason demonia ja kolme korkean tason demonia. Korkean tason demonia käskyttivät muita ja ne lähenivät poikaa, kuten muut demonit tyttöjä. Niitä oli melkein kolmekymmentä. Vildarna huokaisi, nousi ylös ja ojensi auttavan kätensä Nayanalle. Hän käänsi päänsä pojan puoleen ja näki että demonit lähtivät hyökkäämään ja pikkueläimet pakenivat paikalta. "Nopeasti!"

Allen nousi ylös kohtalaisen nopeasti "paskiaset pysykää poissa tästä niin ette kuole kun teillä kerran on demonin verta tarpeeksi että minun ammukseni tappavat teidät." hän totesi ja veti pistoolinsa esiin niiden pyörien hänen kädessään "Battlefield of judgement" hän totesi ja heitti ilmaan kasan panoksia. Ne ottivat tarpeeksi voimaa ja tuhosivat kaikki alhaisen tason demonit yhdellä iskulla. Hän oli nyt vielä väsyneempi kuin äsken käytettyään battlefieldiä jossa hän antoi pyssyn laukauksen verran voimaa jokaiseen panokseen. Hän oli tappanut samalla viisi keskitason demonia vaikka se ei ollut tarkoitus. Hän kaiveli papereita esiin ja veteli nimeänsä niihin. Häneltä menisi tähän prosessiin nykyään kaksi sekuntia. Hän saisi tämän jälkeen vapauttaa voimansa 25 % 50 % mikä johtaisi kaksin kertaiseen voimaan se portti sai olla kuitenkin auki vain kymmenen sekunttia. Hän oli käyttänyt äsken 15% voimistaan joten avaamalla portin jäljelle jäisi 35 % voimista mikä riittäisi korkean tason demonien karkotukseen. ja sen jälkeen hänelle jäisi 5 % voimaa vielä ylitse. Hän joutui aina laskemaan nämäkin. Hän laski pistoolinsa ja tiputti takkinsa. Ja samassa huomasi metsässä tutun hahmon. Hän ei joutuisikaan käyttämään niin paljon voimiaan koska kaksi riittää. Hän vapautti nopeutensa ja saman tien kun osui noiden kahden lähettyville hän vapautti liekit näiden sisuksiin. Se oli saman näköistä ja tuntuista kun jos demonin läpäisi hänen panoksensa ja se jäi eloon. Hän pysähtyi kolmannen eteen.

Yoh asteli metsässä. Hänen oli pitänyt tavata Nayana tänään mutta tuo oli jättänyt tulematta mikä ei ollut uutta. Yoh aisti pimeitä voimia ja otti kahdelta sielultaan voimia tappaen yhden vihollisen jonka takana Allen seisoi "oletko nähnyt sitä yhtä älypäätä?" hän kysyi ja katsoi toista. "niin ja sun pitäs nukkua enemmän." Yoh sanoi ja virnisti. "minähän sanoin että otit liikaa töitä." hän lisäsi.

//edit. Jillien hahmon paras kaveri : D//

Nayana

Nayana ei oikeastaan aikonut puuttua taisteluun, mutta hän joka tapauksessa otti jousensa ja yhden pyhän nuolen katsoen nuolen terää hetken. Tyttö jännitti maagisilla riimuilla varustetun jousensa, joka aikaisemmin oli hänelle mahdoton jännittää ja tähtäsi kahteen kauempana olevaan demoniin, jotka eivät olleet Allenin lähellä.
"Holly Driver !" Nayana vapautti nuolen, jonka perään muodostui punavalkoinen hohtava nauha, joka säikäytti heikommat varjodemonit kauemmaksi, mutta osui keksitason demoniin, lävistäen sen, mutta nuoli jatkoikin matkaa lävistäen vielä toisen ja kolmannen demonin ja lopulta porautuen syvälle puuhun.
"Oho.." Nayana vihelteli hetken asettaen jousen olalleen.
"Tuo riittäköön hetkeksi, koska ilma puhdistui kummasti." Nayana totesi itsekseen vilkaisten samalla Vildarnaan.

Nayana säpsähti tutun äänen kuullessaan. Hän oli kokonaan unohtanut tapaamisen ja arvasi, ettei Yoh pitänyt siitä.
"Ehh..?" Nayana katsoi Yohiin näyttäen aivan siltä, että olisi valmis painumaan maan alle. Hän toivoi ettei Yoh paljoa häntä rankaisisi virhe muistamisista. Nayana nojautui kantapäiden varaan katsellen ympärilleen ja lopulta puuhun porautuneeseen pyhään nuoleen.
"Tuota ei ihan heti tuosta pois saa.." Nayana totesi nauttien pyhän energian puhdistamasta ilmasta.

Vildarna

Tyttö katsoi vierestä kuinka Nayana ampui nuolen tarkasti muutaman demonin läpi. Samalla hän tarkkaili pojan taistelua ja näki, kuinka metsästä astui esiin neljäskin henkilö ja tämä puhui pojan kanssa. Vildra tunsi kuinka ilma muuttui yhtäkkiä hänen kauhkoissaan raskaammaksi, ja päätteli, että se johtui Nayanan ampumasta nuolesta. Hän tuijotti uutta tulokasta silmät sirrillään, ja teki nopean päätöksen. Hän vilkaisi Nayanaan, muuttui näkymättömäksi ja katosi myös samalla metsän varjoihin. Hän ei voinut olla liian varovainen, sillä itsehän Nayana oli sanonut: "Ei me kaikki ihmiset olla samanlaisia." Uusi voisi halutakin haastaa riitaa, mutta ei välttämättä ollut tottunut haastamaan sitä näkymättömän kanssa.

Vildra hiipi noiden kahden taakse ja pääsi nyt tutkimaan hopeahiuksista poikaakin läheltä. Hopeanharmaat hiukset kiinnittivät ensimmäiseksi Vildran huomion, kun tyttö pysähtyi erään puun taakse edelleen näkymättömänä. Poika näytti olevan päälle 174 cm ja ehkä hiukan nuorempi kuin Vildra. Sitten hän käänsi päätään ja tutki toista, vielä nuorempaa poikaa. Hän oli ruskeahiuksinen, mikä oli Vildran mielestä kovin yleistä tämän maan asukkaille. Tyttö katsahti ylös ja näki muutaman oksan, mitä pitkin pääsisi kiipeämään puuta korkeammalle. Ketterällä otteella Vildra otti kiinni yhdestä oksasta, ja polkaisi jalkansa toiselle. Hän kiipesi vähän matkaa ja laskeutui kyykkyyn puun oksalle. Hän katsoi ensin alapuolellaan olevia poikia, ja sitten käänsi päänsä Nayanaa kohti.

//Tylsää tekstiä...//

Yoh näki Nayanan kauempana takana ja virnisti "älä vastaakaan löysin hänet jo." hän totesi ja vilkutti Nayanalle. Hän katsoi Allenia "Onko yleistä että oliot tutkivat meitä näkymättöminä ja pitävät minua vaarallisempana kuin sinua?" hän kysyi ja katsoi Alleni. "ei oikeastaan minusta ne yleensä hyökkäävät minun kimppuuni ja sinä saat nukkua niin kuin nyt." tämä vastasi Yohille. "Sinun on parempi mennä läksyttämään Nayanaa tuon tempauksista." hän totesi ja virnisti pirullisesti. Yoh oli huomannut Vildra henkilön koska hänen samurai sielunsa tai henkensä tai miksi sitä voitiin kutsua ei ollut oikeastaan elävällä tasolla joten siltä ei kadonnut edes näkymätön ja siksi hän oli vaarallisimpia vastustajia jopa läpikuultaville vihollisille koska hänen henkensä olivat niin paljon näkeviä vaikka siihen niiden suurin hyöty jäikin hänestä.

Yoh käveli Nayanaa kohti ja virnisti "et sitten päättänyt tulla." hän totesi ja virnisti. Hän katsoi Nayanaa ja hieroi vähän päätänsä. "olisit voinut ilmoittaa niin olisin jäänyt kotiin nukkumaan enkä olisi kävellyt tänne saakka." hän totesi ja virnisti. Hän oli ollut muutenkin tulossa tänne mutta ei hän sitä tytölle myöntäisi. Hän oli saanut tuplasti töitä nyt kun joutui vahtimaan tyttöä. Allen oli kusettanut häntä pahemman kerran tekemällä hänestä kouluttajan hän nosti hänen arvoaan ylöspäin ja teki hänestä kiireisen. Hänellä ei ollut enää helppoa elämää niin kuin ennen.

Allen meni takaisin maahan makuulleen ja alkoi nukkumaan kun Yoh meni läksyttämään Nayanaa.

Nayana

Nayana ei oikein tiennyt mitä sanoa kun Yoh tuli moittimaan, mutta ärsyyntyi myös samalla.
"No.. Äh.." Nayana ei käänsi selkänsä Yohille ja näytti siltä että he olisivat olleet jokin riitelevä pariskunta.
"Naiymi olisi voinut ilmoittaa" Nayana totesi selkä Yohiin päin. Nayanan jousen riimu teksti hohti hiukan, muta tyttö ei liiemmin piitannut siitä.
"onko muita tulossa? kuulin että saattaisi olla" Nayana totesi vilkaisten Yohiin. Nayana ei liiemmin vihannut Yohia, mutta hän esitti mielellään sellaista.

Nayana kääntyi kasvotusten Yohin kanssa ja tytön katse oli hiukan haastava.
"Noh...? mites aiot läksyttää minua?" Nayana kysyi ja virnisti pirullisesti.
"Vai jätätkö pelkkään moittimiseen?" Nayanan ääni oli sarkastinen pitkästä aikaan.

Vildarna

Tyttö seurasi poikien keskustelua ja hämmästyi, kun toinen tiesi hänestä, mutta ei siitä sen enempää välittänyt. Vildra kiipesi yhä korkeammalle puuhun ja katseli Yohin perään, kun tämä käveli Nayanan luo. Hän seurasi toisten keskustelua ja höristi korviiaan. Puun oksat peittivät näkyvyyden, joten tytön oli pakko kiivetä vieläkin korkeammalle. Hän huomasi olevansa yli puolen välin puuta, ja laskeutui istumaan paksulle oksalle. Hän katseli kuinka Nayana käänsi selkänsä ja taas kääntyi takaisinpäin. Vildra oli melko varma, että kukaan ei näkisi häntä täältä, ja muuttui taaas näkyväksi.

Vaihteeksi hän vilkaisi alas ja näki Allenin taas makaavan maassa. Häneen Vildra ei kiinnittänyt niinkään huomiota, ja huomasi että puu alkoi vilistä pieniä eläimiä ja muurahaisia, joten tyttö lähti laskeutumaan. Hän tuli nopeaa vauhtia alas näkyvänä, kun oikea jalka lipsahti n. 3 metriä ennen maata ja tämä tippui selälleen. Hän voivotteli hetken ja tajusi kuinka altis katseille hän oli, ja yritti muuttua näkymättömäksi, mutta pudotus oli vienyt voimia. Hän oli heikko ja nousi, livahti erään puun taakse, ja liukui maahan puunrunkoa vasten. Hän kurkisti puun takaa ja näki Nayanan ja Yohin. Vildra käänsi päänsä takaisin puun taakse. Pitikis sitten juuri nyt...

//Hihii...//

Yoh oli hieman päähän lyöty. "ööh" hän totesi ja sitten jatkoi "itseasiassa kuinka Naymi olisi voinut ilmoittaa kun tapaamisesta ei tiennyt kukaan muu kuin me kaksi koska tämän piti olla viikon testi tuokio ajattelin testata olitko oppinut mitään mutta ilmeisesti valehtelu ei sinulta vieläkään suju." hän totesi ja virnisti. Hän katsoi tyttöä silmiin ja virnisti "Sinua vituttaa jo tarpeeksi että en anna sinun osallistua kokeeseen joten minun puolestani saat kärsiä vähän kauemmin ja niin joo nyt kun halusit rangaistuksen minulla on sinulle paperi hommia." Yoh totesi ja virnisti. Hän kaivoi taskustaan viisi paperia ja antoi ne tytölle. "nuo pitäisi täyttää." hän totesi. Kaikki paperit olivat täynnä kysymyksiä joihin Yoh ei jaksanut itse vastata. Hän oli pikku hiljaa alkanut tunkemaan tytölle enemmän ja enemmän paperi töitä, koska tuon täytyi alistua tekemään ne jotta voisi joskus päästä kokeeseen. Hän oli tietenkin tehnyt tämän mielestään selväksi.

Allen nukkui eikä huomannut mitään vaikka joku suurempikin asia olisi pudonnut puusta. Hän oli nyt niin väsynyt että voisi nukkua vaikka demoni seisoisi vieressä.

Nayana

Nayanaa rupesi naurattamaan, kun Yoh näytti hetken siltä, ettei olisi aivan ymmärtänyt. Nayana kuitenkin kokosi itsensä.
"No Naiymi olisi voinut mainita, että olen lähtenyt vähän vaeltelemaan" Nayana totesi katsoen Yohia silmiin. Nayanaa ärsytti aivan riittävästi, ettei hän päässyt kokeisiin, mutta häntä ärsytti vielä enemmän se että Yoh piruili hänelle.

Yohin antaessa hänelle täytettäviä papereita Nayana oli motata Yohia, mutta hillitsi itsensä.
"Täytän nämä, kun pääsen omiin tiloihini.. Ja tiesitkö että orpokodin omistaja heitti minut pihalle?" Nayana lupautui täyttämään paperit, mutta mainitsi samalla pienestä ongelmastaan. Nayana havaitsi kaksi lähestyvää demonia ja pyörähti nopealla liikkeellä ympäri ja samalla jousi oli siirtynyt hänen käteensä ja parissa sekunnissa nuoli halkoi ilmaa lävistäen kaksi demonia.
"Hummh.. En jaksah.." Nayana totesi hengähtäen katkonaisesti syvään, koska jousen käyttö normaalina vei häneltä voimia.

Vildarna

Vildra nousi seisomaan, ja kurkisti kohti Allenia. Hän katseli ympärilleen ja huomasi kuinka demonit lähestyivät poikaa. Ne lähestyivät myös Vildraa, sillä olivat luultavasti kuulleet tämän juttuja, ja tämä oli ystävystynyt 'mutaihmisen' kanssa. Vildra mulkaisi kaikkia niitä ja ne perääntyivät hiukan. Vildarna muuttui näkymättömäksi ja lähestyi taas Nayanaa. Hän käveli metsän laitaan ja muuttui siellä taas näkyväksi. Hän raksautti oksaa jalkansa alla tahallaan, jotta Nayana huomaisi tämän.

Hän katsoi ympärilleen ja hänen katseensa kiinnittyi taas Alleniin, jota aloi taas piirittää pikkueläimet. Vildra huokaisi syvään. Toivottavasti täällä ei haastetaan riitaa... Hän astui metsän varjoista Nayanan taakse ja istui suurelle kivelle lammen rannassa.

//Ja taas vähän tylsähköä...//