Hiljaa hengitys katoaa

//Hahmo ei ole kukaan sivuhahmoista tai roolipelihahmoistani, mutta saattaa tulla gatesiin joksikin hahmokseni

Hireko/ Noriaki

Katselin kuinka voimakas tuuli pyöritteli lehtiä ja muuta roskaa pieninä pyörteinä ilmassa, laskien kaiken lopulta maahan. Minua ei hymyilyttänyt ollenkaan. Aurinko oli ruvennut jo laskemaan rakennuksien taakse ja ilma oli muuttunut kylmäksi ja minulla oli vain lyhythihainen ylisuuri paita ja ylisuuret housut jalassani, joten palelin hiukan. Katselin ympärilleni tummanpunaisilla silmilläni toivoen, että joku olisi vielä liikkeellä tähän aikaan. Olin pienen hylätyn rakennuksen luona, koska tunsin oloni turvalliseksi. Näytin nuhruiselta ja muutenkin huonokuntoiselta laihoine käsineni ja jalkoineni, mutta olin muutenkin hyvin laiha, melkein sairaan näköinen ja sairashan minä olinkin, mutta en enään välittänyt siitä, koska minulle oli annettu toinen mahdollisuus ja tällä kertaa aioin selvitä.

Katseeni kiersi ympäristössä, ennen kuin liu'uin maahan istumaan rakennuksen seinän viereen. Minulla oli huono-olo ja yskänpuuska valtasi heikon pienen kehoni. Olin siis vasta viisi vuotias, joka teki minusta helpon kohteen monille, mutta olin lajliltani puoliksi hiisi puoliksi mustahaltia, jonka takia saatoinkin olla vaikeampi pala purtavaksi. Tummanpunaiset silmäni sulkeutuivat hetkeksi, mutta avasin ne pian, koska en saisi nukahtaa ulos, sillä muuten kylmyys valtaisi kehoni jälleen.

Nousin hitaasti ylös ja katselin hetken ympärilleni, lähtien horjuvin askelin kävelemään pois rakennuksen suojista, vaikka uhkana oli paljastuminen, mutta enhän minä siitä piitannut, koska minulla oli suojelija lähellä. Tiesin tasan tarkkaan että suojelijani ei välttämättä auttaisi minua, jos hyökkääjä olisi ystävä, mutta kyllä minä osasin välellä hyökkääjiä. Olin puolihiisi, jonka takia minun oli pakko varoa kaikkia, sillä en voinut tietää ketkä tiesivät, että puolihiidet piti tappaa. Astelin siis rauhassa eteenpäin tarkastellen kokoajan ympäristöä.

Niwang

Niwang on yksi kylän vahvimmista parantajista ja hän oli aina valmis auttamaan. Jos joku kylässä olisi sairas tai hänellä olisi vaikeuksia tai ongelmia, Niw olisi se, joka pitäisi kutsua paikalle. Mel osaa puhua ihmisillä, haltioille ja mille tahansa rodulle ystävällisesti ja suututtamatta toista. Hän osaa pitää ystävyyssuhteet kultaisena, vaikka ei muista edes pitäisi.

Nuori nainen oli matkalla kotiinsa, kylän reunalla olevaan mökkiin. Hän oli ollut orpokodissa parantamassa sairaita lapsia, ja saanut taas hyvän mielen. Silti orpokodissa oli lapsi, jolla oli surulliset kasvot, ja Niw uskoi, että se oli hänen vanha ystävänsä toisessa elämässä. Kävellessään eteenpäin Mel kuuli vaatteiden kahinaa ja lähti äänen suuntaa. Kuka tällä säällä oli liikkellä? Hän huomasi varjoista laihan hahmon, joka näytti pahalta, mutta kovin voimattomalta. Sääli valtasi naisen, sillä pihalla oli kylmä, ja vaatteet näyttivät ylisuurilta. Hän siristi silmiään ja tarkensi näköään. Hän sulki korvansa jotta näkö paranisi. Hän näki tummanpunasilmäisen hahmon tulevan talon varjoista ulos, ja hän näytti varovaiselta.

Nyt tässä oli kaksi vaihtoehtoa. Niw voisi liikkua nopeasti ja tappaa toisen ja lähteä paikalta. Toinen vaihtoehto oli, että Mel parantaisi toisen ja veisi kotiinsa hoitoon. Se tuntui paremmalta vaihtoehdolta, sillä taistelu olisi luultavasti epäreilu. Nainen asteli lähemmäs ja avasi taas kaikki aistinsa. "Lapsi..." Nainen aloitti. "Tulen rauhassa." Lapsi oli hyvin nuori, ehkä neljä tai viisi vuotta. Hän kyykistyi ja laski sauvansa maahan kävellessään eteenpäin. Niw pyöritti käsiään, ja ilmaan tuli vihreää sumua. Nuori käveli eteenpäin ja Mel asteli kohti häntä. "Voin auttaa sinua." Hän oli melkein parannusetäisyydellä.

//Ei oo oikein inspiä... Ja kestää ihan hirveesti... Sorge.//

Hireko/ Noriaki

Kuulin ääniä kauempaa ja säpsähdin nähdessäni jonkun, mutta rauhoituin pian. En saisi olla nyt säikky itseni, koska muuten tuo olento uhkaisi minua vielä enemmän. Tummanpunaiset mustahaltian silmäni tutkivat olentoa. Oliko tuo parantaja? En tunnistanut kunnolla magiaa jota tuo käytti. Hengitykseni oli tuolla hetkellä rauhallinen.
"Pysähdy." Lausuin niin vakaalla äänellä, minkä heikko kuntoni salli. Olin kuitenkin senverran jääräpäinen, etten mielelläni antanut kenenkään tulla liian lähelle. Seisoin nyt täysin aloillani selkä suorana, sekä yllättävän vahvan näköisenä, vaikka olin laiha ja sairas.

"Olet parantaja. Aistin parantavan voiman." Totesin rauhallisesti ja katsoin olentoa. Tuo näytti nuorelta, mutta tunsin saman tiedon, minkä suojelijani omasi.
"Minua ei pysty kokonaan parantamaan, koska edes lohikäärme, joka minua suojelee ei onnistu siinä" Totesin vakavan kylmään sävyyn ja kallistin päätäni.
"Oloni kuitenkin helpottuu ainakin toistaiseksi usein, kun joku käyttää parantavaa voimaa." Olin päättänyt puhua ja annoin merkin että toinen saisi tulla lähemmäksi jos halusi.

Maidonvalkea hiiden ihonväriin kuuluva ihoni oli outo näky muuten hyvin paljon mustahaltian rakennetta muistuttavassa kehossani, mutta oli minulla muitakin hiiden piirteitä onneksi. Tunsin oloni heikentyvän ja tajusin hetken päästä menettäväni tasapainoni, jonka takia tunsin pian kovan maan kasvoillani ja kipeää kylkeäni vasten. Tunsin menettäväni tajuni, mutta niin ei käynyt.

Niwang

Nuori käski naista pysähtymään, ja hän totteli. Lapsi näytti vahvalta, vaikkakin väsyneeltä ja sairaalta. Hän yllättyi, kun toinen aisti magian. Lapsi puhui viisaasti, ja näytti merkin, että Mel voisi tulla lähemmäs. Hän laski kätensä varovasti lapsen pään päälle ja keskittyi. Hän imi voimaa maasta ja latasi sitä itsensä kautta lapseen.
"Mikä on nimesi?" hän kysyi vaivihkaa. Niw yritti siirtää hyvää voimaa itsestään, ja tutkia samalla kummallista olentoa. Hiisi... Puoliksi. MURHAAJAT! Tappoivat perheeni... Mustahaltia...puoliksi...
"En saa parannettua sinua kunnolla täällä." Nainen kyykistyi ja katsoi lasta silmiin. "Nimeni on Niwang Melethien. Voin viedä sinut mökkiini hoitoon, jos sinua ei odota kukaan." Hän laski kätensä toisen olkapäälle. "Mitä teet näin kylmässä säässä yksin? Palelet varmasti..." Mel otti toisen puoliksi syleilyynsä ja yritti lämmittää tätä pienellä sähkövarauksella, mikä ei satuttaisi.

Hän käänsi päätänsä mökkinsä puoleen, mikä oli ihan lähellä ja osoitti sitä.
"Tuo on taloni. Voin viedä sinut sinne lämpimään." Mel toivoi, ettei lapsi olisi jääräpäinen vaan tulisi hänen mukaansa. Niwang oli aistinut, että nuorella oli todella kylmä ja että ei tässä säässä saisi olla kukaan yksin pihalla ilman suojaa. Taivaalle oli purjehtinut pilviä ja kohta alkaisi ukkonen, sillä Niw tunsi sähköisyyttä ilmassakin ja keräsi sitä itseensä. Hyvähän se minulle on, koska voimistun, mutta lapsi ei pärjää yksin.

Hireko/ Noriaki

Tunsin kuinka kehooni virtasi parantavaa energiaa, mutta se ei paljon auttanut. Olin onneksi pienikokoinen, jonka takia minuun ei tarvinnut paljoa enrgiaa siirtää. Katsoin naista uteliaana.
"Olen Hireko.. Tai ainakin sillä nimellä minua on kutsuttu" Totean hiljaa ja huulillani käy pieni hymy. Olin rauhoittunut, jonka takia kehoni ei turhaa energiaa kuluttanut. Katselin ympärilleni, koska yritin saada tietooni odotettiinko minua lähellä, mutta ei, minua ei odotettu, tai en ainakaan nähnyt varjoissa ketään. Tummanpunaiset silmäni kääntyivät takaisin naiseen.
"Ei.. Minua ei odoteta tällä hetkellä." Totesin hiljaisella äänensävylläni ja katsoin naista.
Hän näyttää maagilta Ajattelin hiukan varautuen, koska yleensä maagit halusivat tappaa hiisiä ja puolihiisiä. Kuuntelin naisen huolehtivaa äänensävyä, joka hiukan huvitti minua.
"Voin lähteä mukaan, koska täällä todellakin on kylmä" Totesin ja hymyilin hiukan.
"Yksinäisyys ei ole minulle ongelma, mutta päädyin vahingossa tänne alueelle, koska varjojenmaailmantasolla oli kaaos ja huolehtijani joutui tehdä pikateleportin, joka heitti minut tänne. Huolehtijani ei päässyt perässä, joka minua ihmetyttää ja pelottaa" Totesin ja huokaisin syvään. Yskänpuuska meinasi vallata kehoni, mutta sain sen pidettyä kurissa.

Mietin kuitenkin olisinko jääräpäinen ja kieltäytyisin, mutta ajatus lämpimästä paikasta houkutteli minua enemmän, joten lähdin mieluummin hänen mukaansa.
"Selvä" Totesin ja virnistin hiukan.

Niwang

Niwang oli tyytyväinen itseensä, sillä toinen lähti mukaan. Hän nousi, suoristi mekkonsa ja noukki sauvansa maasta. Hän hymyili Hirekolle herttaista hymyään, samaa mitä oli hymyillyt juuri vähän aika sitten orpokodin lapsille. Yleensä hän ei ota ketään mökkiinsä, tai no, hän ei ole ottanut KETÄÄN mökkiinsä hiisien viimeisimmän hyökkäyksen jälkeen. Ehkä saan urkittua jotain tältä lapselta. Mutta nyt pitää päästä lämpimään. "Tule, Hireko. Seuraa minua. Niw irrotti katseensa toisesta ja harppoi ripeästi omaa mökkiään kohti lämmittämään tulen.

Melin mökille ei ollut pitkä matka, ja pian hän tarttuikin jo ovenkahvaan. Hän meni erakkomökin näköiseen pieneen hökkeliin, mutta ovi johtikin kauniisti ja lämpimin värein sisustettuun pienikokoiseen taloon. Hänellä on takka (jonka edessä oli pieni pöytä ja kaksi mukavaa, pehmeää nojatuolia) ja vuode omassa syvennyksessään Niwin vaatekaapin kanssa, vierasvuode, joka oli mukavasti aina valmiina tälläisiä tilanteita varten, -vaikka niitä ei vielä olekkaan ollut- kirjoituspöytä ja tuoli sen edessä, ja suuri puukaappi, jossa oli hyötyesineitä varavaatteista yrttikirjoihin - kaikki sullottuna pieneen tilaan. Toisesta ovesta päästiin keittiösyvennykseen, jossa oli liesi ja rohtokaappi. Hän avasi kaapin ja otti sieltä kaksi purkkia. Toisessa oli harvinaisen kasvin lehtiä ja toisessa vanhan puun kaarnaa. Nämä purkit nainen laski keittiön pöydälle. Hän juoksi suurelle puukaapille ja otti sieltä lämpimän, pehmeän viltin, ja heitti sen toiselle nojatuolille samalla kun juoksi takalle. Hän heitti sinne puita, ja sytytti ne tuleen tuluksilla ja sähkön avulla. Vielä hakiessaan keittiöstä kaksi mukia hän otti rohtokaapista pyöreän, siniseksi maalatun posliinipurkin. Siihen oli louhittu vuoren pintaa. Hän laski teepannuun vettä, heitti veden sekaan muutaman lehden, murskasi sinne kaarnaa ja vuoren kiveä. Sen jälkeen hän laski pannun liedelle, toi mukit takan edessä olevalle pöydälle.

Vielä viimeiseksi hän ryntäsi ovelle ja piti sitä auki odottaen pikku ystävänsä saapumista. Hän hymyili, koska oli toiminut nopeasti ja saanut kaiken niinkuin pitikin. Toivottavasti pienokainen näk minne hän meni. Hireko...Se kuulostaa oudolla tapaa tutulta...

Hireko/ Noriaki

Otin aluksi pari horjuvaa askelta eteenpäin, kunnes sain kunnon tasapainon ja lähdin seuraamaan Niwaa. Pysyin helposti Niwagin perässä, mutta tulin hiukan hitaammin, koska välillä yskä yllätti minut. Lämpö veti minua puoleensa ja saavuinkin pian erakkomökin näköiselle mökille, enkä aluksi uskonut, että sisällä olisi lämmin, mutta uteliaisuus kuitenkin voitti.

Astelin Niwangiin katsahtaen sisälle ja tummanpunaiset silmäni tutkivat taloa, joka oli sisältä paljon paremman näköinen, kuin ulkoa. Takan tuli lämmitti mukavasti kylmän kangistamaa kehoani saaden sormenikin liikkumaan paremmin.
Kotoisaa Ajattelin katsellen ympärilleni rauhallisesti. Noriaki, älä unohda itseäsi, älä kerro mitään. Päässäni kaikui sanoja, jotka saivat minut värähtämään hiukan. Oikean nimeni kuuleminen päässäni sai minut hiukan hämmentymään, mutta en näyttänyt sitä ulkoisesti. Olin tottunut tuohon ääneen päässäni, mutta joka tapauksessa yllätyin suuresti.

Katsoin Niwangiin ja hymyilin tuntien oudon tuoksun nenässäni, mutta pysyin jokatapauksessa rauhallisena. Vyölleni oli sidottu pussukka, jossa pidin salaisia tavaroitani ja jos saisin teetä saisin pitkästä aikaan käyttää huumaavaa rohtoani, jonka olin joskus löytänyt.

Niwang

Nainen katsoi hymyillen kun Hireko astui sisälle ja tutki taloa. Mel sulki oven hitaasti ja varmisti ettei kylmä tuuli pääsisi sisään. Hän käveli takan äärelle. Puhuessaan nainen tuijotti ilmeettömästi takkatuleen.
"Istu, ole hyvä. Toin sinulle viltin, jotta voit lämmitellä paremmin. Ja jos väsyttää, voit käydä makuulle vierasvuoteeseen. Sitä ei ole käytetty pitkään aikaa. En ole pyytänyt ketään kotiini sen jälkeen kun mieheni kuoli hiisien hyökkäyksessä." Nainen puhui vilpittömästi, mutta vilkaisi Hirekoa hiisien sanan aikana.
"Tuon pian tee-" siinä samassa teepannun iloinen vislaus täytti talon ja Niw poistui paikalta jättäen Hirekon yksin olohuoneeseen.

Saapuessaan keittiöön Niwin nenään leijui ihana teen tuoksu. Hän avasi teepannun kannen ja hyöry pöllähti sieltä ulos. Mel laittoi yrttipurkit kaappiin ja otti yhden tilalle. Siellä oli parantavan kasvin kuivattuja lehtiä. Purkin hän laski pöydälle, ja kaatoi teen pannusta kannuun. Pannun hän laittoi alakaappiin ja kannuun hän tiputti kolme lehteä purkista, laittoi purkin kaappiin ja kannun kiinni. Hän otti kangas alusen ja toi teepannun takan eteen pöydälle. Tämän jälkeen hän meni puukaapille ja etsi joitakin varavaatteita. Hän löysi paidan ja tutki Hirekoa. Se näytti sopivalta. Sitten hän etsi housuja. Liian suuret...liian pienet...liian pienet...Noniin!
"Jos haluat, voin antaa sinulle vaatteita. Nuo kun näyttävät liian isoilta." Velho mutristi suutaan ja kantoi vaattet pöydän viereen. Sen jälkeen hän nosti teepannun ja kaatoi teetä kahteen mukiin, mitkä oli aikaisemmin tuonut pöydälle.
"Juo. Se lämmittää ja siinä on parantavaa voimaa." Parantaja hymyili herttaisesti, otti oman mukinsa, suoristi mekkonsa ja istui punaruskeaan nojatuoliin.
"Mutta nyt haluaisin tietää perinpohjaisesti, miten oikein jouduit tänne."

//"Pannusta kannuun" ^^ //

Hireko/ Noriaki

Katselin takan tulta, kunnes Niwa puhui katsoen samalla takkatulta. Katsoin Niwa kohti kuunnellen rauhassa, muta kun kuulin puhuttavan hiisistä sävähdin vähän, vaikka olin itsekkin puoliksi hiisi. Tunsin isäni vain nimeltä ja äitini muistin kyllä. Kuuntelin kuitenkin naisen puheen loppuun, kunnes säpsähdin teepannun vihellystä, jonka jälkeen Niwa oli kadonnut hakemaan sitä.

Katselin hetken ympärilleni, ennen kuin istuin nojatuoliin kääriytyen vilttiin. Minulla oli edelleen hikan kylmä olo, mutta se johtui siitä, että olin sairas, parantumattomasti, mutta kuitenkin jollakin oli madollisuus parantaa minut. Seurasin katseellani Niwan paluuta huoneeseen ja kallistin päätä tuon katsoessa hetken minua ja sitten alkaessa penkomaan kaappia. Hän näytti etsivän minunkokoisia vaatteita, vaikka olin hyvin pienikokoinen housujen löytäminen vaikutti hankalalta.
"Nämä vaatteet on ainoat vaatteeni, joten kyllä minun kokoa olevat vaatteet kelpaavat." Totesin hiljaa ja katsoin kun Niw kaatoi teetä.

Otin teekupin varovaisesti käteeni katsoen hetken tyhjin silmin tuleen, mutta Niwan jälleen puhuessa katsoin häneen.
"Eh..?" Kallistin hiukan päätäni hänen pyytäessä kertomaan miten jouduin ylipäätäni kylään.
"Noh.. Olin siis suojelijani kanssa varjojenmaailmantasolla, jossa on hänen mielestä minulle turvallisempi olla, mutta sitten jouduimme hyökkäyksen kohteeksi, jonka takia hän siirti minut pikateleportilla pois sieltä, mutta ei itse tullut perässä, joten arvaan hänen joutuneen jälleen vangiksi. Tämän hetkinen huoltajani on siis usein vankina, jonka takia olen paljon yksin, tai sitten Ravvyn kanssa." Kerroin rauhallisella äänellä kallistaen hiukan päätäni.
"Äitini nimi on Nuva Shadoweye ja isäni nimi on Indrid Kyynpoika" Totesin nopeasti huokaisten syvään ja irroittaen vyölläni olevan pussukan, josta otin pari outoa kuivattua puun lehteä, jotka murskasin teehen kaiken muun lisäksi, sitoen sitten pussukan takaisin vyölleni. Teestä lähti hyvin makea tuoksu, jota hengitin syvään sulkien silmäni pelkästä nautinnosta tuon huumaavan puunlehden sekoittuessa teeheni. En edes muista kuinka pitkä aika oli siitä, kun viimeksi käytin tuota huumaavaa kasvia, koska en ollut saanut mahdollisuutta. Katsahdin Niwaan, koska en tiennyt miten hän reagoisi siihen, että käytin tuota huumaavaa lehteä.

Niwang

Niw nyökkäili sitä mukaan kun Hireko kertoi.
"Ja tämä sinun suojelijasi siis on..lohikäärme?" hän kysyi jutun lopuksi samalla kun lapsi laittoi oman lehden juomaan. Siitä ei Mel kovastikkaan etkauttanut, koska tykkää itsekkin lätätä teehen mitä sattuu.
"Ja sinähän olet puoliksi mustahaltia ja puoliksi...hmm...sitä on vaikea nähdä sinusta, mutta.." Niw esitti ettei tiennyt sitä, vaikka oli saanut sen selville parannuksen yhteydessä. Hän oli juuri avaamassa suunsa, kun ulkona jyrähti ukkonen, kuten Mel oli päätellytkin. Hän laski teensä ja riensi ikkunaan, avasi sen ja työnsi päänsä ulos.
"Ukkonen!" Hän sulki ikkunan ja meni ovelle. Mel jätti oven raolleen kun seisoi puoliksi pihalla käsi ojennettuna. Hän yritti saada salamaa iskemään siihen, jotta Niw saisi taas lisää voimaa. Sitä tarvittaisiin, jos hän aikoisi parantaa Hirekon. Ja sitä hän aikoi yrittää. Mel piti haasteita.

Osuisi nyt. Nainen keskittyi ja ohjasi salamoita kättään kohti. Vielä vähän... PAM! Yksi salamoista iski keskelle Niwin kämmentä, ja velho tunsi kuinka sen voima ja enegria kiipesivät pitkin käsivartta jakautuen ympäri kehoa. Melin kehoa värisytti, mutta siihen hän oli jo tottunut. Hiukset nousivat leijumaan hetkeksi ja kasvot muuttuivat sinisiksi. Tätä jatkoi muutaman sekunnin ajaksi, jonka jälkeen Niw rentoutui ja astui sisälle pamauttaen oven tiukasti kiinni perässään.
"Hui, mikä rajunilma." Hän palasi istumaan hiukan pöllähtäneen näköisenä, ja avasi pitkät hiuksensa. Hän suori niitä ja antoi olla vapaana.
"Noniin... Mihin jäimmekään?"

Hireko/ Noriaki

Katselin naista rauhallisin silmin ja hymähdin kysymykselle.
"on.. mutta pystyy muuttumaan ihmismäiseen muotoon, jolloin on kylläkin lajiltaan sielunrepiä ja varjo" Vastasin rauhalliseen äänensävyyn ja kallistin päätäni. Naurahdin Niwalle, koska huomasin naisen silmistä, että hän tiesi kummatkin lajini.
"Kyllä.. olen puoliksi hiisi ja puoliksi mustahaltia, mutta näytän enemmän normaalilta haltialta." Totesin huvittuneena ja katsoin tummanpunaisilla silmillä taas hetken liekkejä, jotka vaikuttivat reagoivan katseeseen, koska äitini oli kuitenkin tulimaagi mustahaltia, jonka takia omasin hiukan tulen magiaa, vaikken sitä hallinnutkaan. Katseeni kuitenkin loi tulesta erilaisia muotoja ja leikitteli sillä muutenkin.

En edes tajunnut ukon ilmaa tai sitä että Niwa oli poistunut ulos, ennen kuin kuulin hän totesi jotain rajuilmasta ja kysyi mihin olimme jääneet.
"Ah.. en itsekkään ole varma" Totesin hörpäten teestäni ja samalla tunsin kuinka huumaavat lehteni toivat minulle rennon ja lämpimän olon ja vaivuin rauhallisuuteen, jolloin hengitykseni hidastui hiukan.

Niwang

Niw hymyili kun huomasi että Hireko rentoutui ja hidasti hengittämistään. Niw hörppäsi teestään ja nousi ylös, kaatoi itselleen lisää teetä ja käveli takan eteen lisäämään puita pinosta takan vierestä. Hän oli huomannut sivusilmällä kuinka Hireko oli leikkinyt tulella ja arvasi että oli perinyt sen taidon jostain. Varmaan äidin puolelta. Noustessaan ylös hän katsoi takan yllä roikkuvaa maalausta, joka esitti Melin miestä. Tunteet puskivat pintaan ja velhon silmät kostuivat. Olihan se outoa pitää talossaan sen lajin jälkeläistä, joka oli surmannut kolme perheenjäsentä... Hän kääntyi Hirekon puoleen ja pyyhki silmänsä hihaan.

"Kun tai jos haluat, voit käydä lepäämään vierassänkyyn. Voin tuoda sen viereen tämän pienen pöydän, jotta saat teen viereesi. Olet varmasti väsynyt." hän sanoi taas huolehtien Hirekosta kuin tämä ei olisi hiisiä nähnytkään. Niw hörppäsi teetään ja käveli keittiöön, pyyhki silmänsä kunnolla ja otti kaapista yhden purki, tiputti sen sisältä hippusellisen hienoksi jauhettua sammalta teehensä. Se pitäisi taas päässä päällimmäiset asiat yllä hetken, ennen kuin oikea tentti alkoi.

//Olin syömäs, niin kesti//

Hireko/ Noriaki

Kuulin kuinka Niwa liikkui huoneessa, mutta en piitannut siitä. Aistin hetken surua ilmassa ja kohotin kateeni.
"Miksi itket?" Lausuin hiljaa kallistaen päätäni. Niwa oli kertonut aikaisemmin että hiidet olivat tappaneet hänen miehensä. Isäni ei siihen kuulunut, koska hän oli vain katuhuora, joka minustakin oli selkeästi tulossa jo varhain, koska käytin huumaavia juomia ja muita jo nyt.

"Ei minua vielä väsytä." Totesin hymyillen ja kallistin päätäni. Mustahaltiamaisuuteni ei oikeastaan ollut tullut esiin, koska olin enemmän hiiden oloinen. Olin surmahiisi, mutta en ollut varma, koska en ollut koskaan nähnyt isääni. Tummanpunaiset silmäni sulkeutuivat hetkeksi ja hörppäsin teetäni. Rentous oli vallannut kehoni enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Oliko kaksi lehteä liikaa? Kysyin mielessäni hengittäen hyvin hitaasti ja tunsin pääni olevan sekaisin enemmän kuin aikaisemmin. Minua ei yskittänyt ja oloni oli muutenkin hyvä.

Katselin tulta hetken ja hymyilin. En ollut varma olinko edes tuossa maailmassa, koska oloni oli autuas huumaavien lehtien takia.
"umh.." Tunsin kuinka oloni palasi pois huumautuneelta tasolta, koska huumaus kesti vain hetken, joka johtui siitä, etten juonut teetä niin nopeasti, että olisin vaipunut pidemmäksi aikaan huumautuneeseen olooni. Hörppäsin teetä jälleen ja nautin olostani, tunsin samalla kuinka silmäni sulkeutuivat jälleen. Huumaava makea tuoksu leijui ilmassa pitäen tilani huumautuneessa autuudessa.

Niwang

Jaa ettei väsytä... Niwa käveli takaisin takan ääreen nojatuoliin. Hän katsoi hetken Hirekoa, joka näytti ottavan rennosti, mutta kun ei liikkunut hetkeen, Niwa säikähti.
"Hirekoo...? Oletko kunnossa?" Nainen käveli nopeasti toisen luo jättäen mukinsa pöydälle. Hän polvistui Hirekon luo ja kokeili toisen otsaa. Se tuntui normaalilta. Sitten hän haisteli. Ilmassa oli huumaava haju, joka ei kylläkään vaikuttanut velhoon. Hän otti mukin toisen kädestä ja haistoi sen sisältöä. Huumaavaa lehteä, aivan liikaa. Jos hän olisi tiennyt, että Hirekolla oli sitä, hän olisi muistuttanut, että vain yksi lehti noin nuorelle... Hän laski mukin pöydälle ja pyöritti käsiään niin että ilmaan niiden ympärille ilmestyi taas vihreää sumua. Hän laittoivasemman kätensä Hirekon nenän alle, ja oikean pään pälle hetkeksi. Hän mietti, että tee pitää vaihtaa, mutta ei tehnyt sitä vielä. Tottunein sormin hän nappasi pussukan tisen vyöltä ja haistoi sen sisältöä. Kyllä, sitä samaa. Hän laittoi pussin takaisin.

Niwang nousi ja katsoi tulta, joka oli hiipumassa. Hän meni sen luo ja lisäsi sinne pari puuta. Vilkaistuaan Hirekoa hän meni omaan syvennykseensä ja sulkeutui sen oven taakse. Siellä hän vaihtoi raskaan monikerroksisen mekkonsa kevyeen, punaiseen. Hän tuli takaisin olohuoneeseen hiukset auki ja katse kiinni Hirekossa. Hän istui nojatuoliinsa osottaen että toinen heräisi.

//Et varmaan sitä ihan näin ajatellut...?//

//juuri oikein ajattelit//

Hireko/ Noriaki

Tunsin Niwan kosketuksen, mutten reagoinut siihen kovin hyvin. Tiesin, että kaksi lehteä teessä oli aivan liikaa, mutta olin aikaisemmin käyttänyt kahta lehteä jossain muualla, enkä ollut saanut päätäni näin sekaisin.
"Mh.." Pieni äänähdys kävi huulillani kun nainen otti teekuppini kädestäni. Tunsin parantavan energian voiman, joka selvitti päätäni.

Kuulin Niwan poistuvan huoneesta, jolloin havahduin hiukan todellisuuteen. Heräsin kuitenkin täysin siinä vaiheessa kun Niwa palasi. Niwa lisäsi puita takkaan, jolloin liikautin hiukan sormiani ja liekit palasivat vahvempina kuin aikaisemmin. Olin oppinut huoltajaltani miten tulta voi hallita, koska olin kuullut että Nuva hallitsi samalla tavalla liekkejä kuin minä. Havaitsin, että Niwa oli hiukan pettynyt minuun.
"heh.. Huumaavat lehteni tekevät oloni hyväksi" Totesin hiljaa ja katsoin nojatuoliin istunutta Niwaa. Kallistin päätäni hiukan hymyillen. Katselin Niwaa hetken ja aioin sanoa jotain, mutta vaikenin miettimään.

"Olet aivan kuin äitini" Totesin kuitenkin hiljaa ja haukottelin hiukan. Tunsin oloni muuten hyväksi, mutta olin hiukan väsynyt. En ollut aivan varma miten Niwa reagoi, mutta en enään uskaltanut sanoa mitään.

Niwang

Niwa tuijotti Hirekoa istuen nojatuolissa. "Heh... huumaavat lehteni tekevät oloni hyväksi..." Just joo... Niwang oli sanomassa jotain toruvaa, mutta ei ehtinyt ennen Hirekoa. "Olet aivan kuin äitini." Niw tunsi jotain pientä lämmintä tunnetta sisällään, ja suurta mielihyvää. Hänellä ei ollut koskaan ollut omaa lasta, niin kai hän huolehti Hirekosta nyt kuin omastaan. Mutta ei se poistanut pettymyksen tunnetta Hirekon lehtien käytöstä.
"Kaksi lehteä? Oletan että tiedät, että noin nuorelle riittää hyvin yksi lehti. Kaksi on liikaa jopa joillekkin aikuisille. Ja kuinka vanha olet, kuusi? Ei niin nuori SAA käyttää kahta lehteä. Jos olisin tiennyt, että ne lehdet olivat huumaavia niin olisin muistuttanut..." Ja nyt Niwille tuli olo kuin olisi puhuttanut omaa lastaan.

Hän oli hetken hiljaa ja kysyi sitten taas huolehtivasti "Mikä on olo? On minulla jotain syötävää, jos sinulla on nälkä. Vai pitäisikö sinun mennä lepäämään, vaikka et nukkuisikaan. Pääsisit pitkällesi. Voisi tehdä hyvää tuollaisen jälkeen." Hän katsoi liekkejä, ja tiesi ettei pitäisi Hirekoa täällä yhtään ylimääräistä. Mutta oli jo myöhä, ja pihalla oli kylmä. Kaippa Hireko voisi olla täällä yön yli... Ukkonen oli loppunut, mutta sade vain yltyy ja katon läpi kuuluu pisaroiden ääni. Mel keskittyy ja terävöittää hajuaistinsa. Ilmassa tuoksuu vieläkin huumaava tuoksu, mutta aika heikkona. Onneksi. Niwa palauttaa aistinsa normaaliksi ja katsoo Hirekoa kysyvästi, hymyillen väkistä hymyä.

Hireko/ Noriaki

Kuuntelin hiljaa Niwaa ja mietin itsekseni jotain. Se että ikäni sanottiin hiukan yläkanttiin sai huomioni jälleen.
"Itseasiassa täytän vasta viisi." Totesin hiljaa ja naurahdin.
"Ja ne lehdet olivat sitäpaitsi pieniä, koska en keräile suuria lehtiä koskaan" Totesin, mutta samassa tajusin miksi ne lehdet saivat minut siihen kuntoon. Olin aikaisempaa heikommassa kunnossa, ennen kuin käytin lehtiä. Naurahdin itsekseni tyhmyydelleni.
"Tajusin juuri miksi lehdet vaikuttivat niin voimakkaasti" Totesin hiljaa ja pudistin päätäni. Katsoin punaisilla viattomilla silmilläni Niwaan ja hymyilin.

"oloni on ihan hyvä, mutta hiukan nälkä on." Totesin hiljaa ja kallistin päätäni. Minua ei väsyttänyt tippaakaan, jonka takia olin jopa levoton.
"Minua ei oikeastaan väsytä ollenkaaan.. Ja oikea nimeni on muuten Noriaki, jos haluat käyttää sitä nimeä mieluummin kun Hireko nimeä" Totesin nopeasti ja hymyilin.

Kuuntelin pihan ääniä hetken, koska ukkonen oli lakannut, mutta sateen ropina kopisi kattoa vasten rauhoittavasti.
"Vaikutat jotenkin.. öh.. hermostuneelta." Totesin miettien hetken sanoja, koska aikaisemmat kieleni olivat olleet hiisien kieli ja mustahaltioiden kieli, mutta minulle oli opetettu muitakin kieliä. En kuitenkaan aina osannut sanoja, jotka olisivat kuvanneet toisen mielialoja tarpeeksi.

Niwang

Niw tuhahti kun Hireko kertoi täyttävänsä vasta viisi. Sitä suuremmalla syyllä...
"Selvä, käyn hakemassa syötävää..." Jaa että Noriaki... Niwang katosi keittiöön mekko maata laahustaen ja viipyi hetken. Palatessaan hänellä oli vesikannu, kaksi puhdasta lasia. Hän laski ne pöydälle hymyillen ja katosi taas keittiöönsä. Keittiöstä kuului veitseniskuja kun Niwa leikkasi leipää. Leivänpalat hän laittoi koriin ja korin puutarjottimelle. Hän otti joitakin yrttejä mausteiksi ja tarjottimelle purkillisen hunajaa. Hän otti mukaansa myös hedelmiä, marjoja ja vihanneksia lautasella. Niw kantoi tarjottimen vakaasti olohuoneeseen ja kaatoi vettä laseihin.

Nainen istui nojatuoliinsa ja rahtasi sen lähemmäs pöytää. Hän tarttui leivänpalaan ja levitti sen päälle hitusen hunajaa. Nam... Hän otti kirsikan lautaselta ja laittoi sen suuhunsa juuri ennen kuin haukkaisi leivästään. Hän laski leivän tarvottimelle ja hörppäisi vettään. Hän nojasi taaksepäin. Kuunnellen hiljaa takan ritinää hän juo lisää. Hän terävöittää kuuloaan, ja kuuleekin pihalta ulko-oven takaa jotain suden tapaista uikutusta. Sysäten tämän mielestään hän palauttaa aistinsa ja huokaisee syvään ennen kuin kysyy.
"Haluaisitko jäädä tänne yöksi? Sillä on jo aika myöhä, ja ulkona on jäätävänkylmä sekä siellä sataa."

Hireko/ Noriaki

Katsahdin Niwaan tuon lähtiessä hakemaan ruokaa ja vaivuin ajatuksiini. Muut huumaavat rohtoni olivat kadonneet jonnekin, joten en voinut enään nauttia huumaavasta tilasta ilman juomia. Kuuntelin samalla keittiön ääniä hiljaa ja haukottelin hiukan. Niwan palatessa katsoin häneen viattoman tummanpunaisilla silmilläni ja kallistin päätäni hiukan.

Niwa latoi pöytään ruokaa ja samalla silmieni nälkäinen kiilto kasvoi kokoajan mitä herkullisempaa ruokaa tarjottimelta löytyi. Hymyilin varovaisesti ja otin yhden leivänpalan ja laitoin hunajaa leivänpäälle, koska olin niin tottunut tekemään, mutta laitoin samalla myös hiukan yrttejä hunajan höysteeksi. Katsoin Niwaa hetken, ennen kuin haukkasin leivästä ja tapitin hetken hedelmiä, mutta en ottanut niitä vielä. Marjat olisivat kiehtoneet, mutta en ollut syönyt niitä koskaan, joten en uskaltautunut ottamaan nytkään.

Niwan kysyessä halusinko jäädä yöksi kohotin hiukan katsettani tarjottimesta.
"Antaisitko minun jäädä?" Kysyin hiljaa kallistaen päätäni. Hörppäsin hiukan vettä samalla.
"Minua ei oikeastaan ole sade ennenkään haitannut." Totesin naisen puhuessa sään huonoudesta.

Niwang

Niwa huomasi kuinka Noriaki tuijotti marjoja.
"Ota vain, ne ovat hyväksi sinulle." Niwang nousi lisätäkseen taas puita, muttä jähmetty kun Noriaki puhui. "Antaisitko minun jäädä?" Niw hymyili kun jatkoi matkaa takalle.
"Tietty antaisin. En voi päästää ketään noin nuorta yksin kylmään yöhön. Jos haluat, saat vierasvuoteen käyttöösi. Sekä ne vaatteet." Niwang osoitti vaatekasaa pöydän vieressä. Hän kyyristyi takalla ja lisäsi taas puita, mutta tällä kertaa enemmän, ettei tarvitsisi koko ajan ravata. Hän tunsi itsensä voimakkaksi, mikä johtui varmaankin siitä salamasta. Kun Niw nousi, hän ei istunut alas, vaan käveli vierassängylle ja katsoi, että tyyny oli kunnolla pöyhitty ja peitto pehmeä. Kaikki näytti olevan kunnossa.

Istuessaan hän katsoi Noriakia. Hän mietti pitkään, ennen kuin avasi suunsa.
"Tiedätkö..." hän aloitti, mutta ei kysynyt loppuun asti. Hän ei sittenkään kysynyt mitään miehensä tappajista. Niw katsoi takkaan ilmeettömänä, ja otti tarjottimelta marjoja. Hän nosti katseensa Noriakiin ja hymyili väkisellä. Hän otti leipänsä ja haukkasi siitä hitaasti.

//Krooh pyyh... Väsyttää itteekin jo tää mun tekstini, kun on niin tylsää...//

Hireko/ Noriaki

Katselin Niwaa ja pieni hymy pääsi huulilleni. Katsoin ulos ikkunasta, eikä sade juurikaan houkutellut minua lämmön jälkeen. Pieni yskän puuska valtasi nuoren kehoni saaden aikaan pieniä kylmiä väreitä.
"Voisihan tässä jäädä, koska ei tuo kylmyys houkuttele." Totesin samalla kun katseeni siirtyi tutkimaan vaatteita. Keikuin hiljaa aloillani, koska rauhallisuus alkoi levitä jälleen kehooni yskän puuskan jälkeen. Punaiset silmäni siirtyivät jälleen marjoihin, kun Niw sanoi niiden olevan syötäviä. Mietin hetken, ennen kun pitkät hiisimäiset sormeni hakeutuivat ottamaan yhden marjan. Ensimmäisen marjan jälkeen alkoi marjoja katoamaan tarjottimelta enemmänkin. Olin todellakin pitänyt marjoista ja samalla epäilykseni olivat kadonneet.
"Kiitos." Totesin hymyillen ja suipot korvani värähtivät hiukan.

Yllättäen ulkoa kuuluva ryminä herätti huomioni saaden minut jopa säikähtämään. Loikkasin ylös silmän räpäyksessä ja olin sitäkin nopeammin ikkunassa.
"huh?"
Olin arvannut oikein. Pihalla makasi nuori musta lohikäärme naaras.
"Jiliana!" Suustani purkaantui nimi epämääräisenä huudahduksena ja olin silmän räpäyksessä ulkona.
"Pysy kaukana Hireko!" Lohikäärme urahti yrittäen päästä jaloilleen, mutta vaikutti, ettei lisko ollut kunnossa. Pimeydessä ei kuitenaan voinut nähdä haavoja. Pysähtyessäni olalleni laskeutui pieni valkea lohikäärme, joka sai vain pienen vilkaisun huomiokseen, koska olin huolissani ystävästäni.
"Mitä...?" Sain sanottua ennen kuin tuon mustan liskon häntä heilahti minua päin tavalla, joka ei ollut uhkaava. Tuo hännän heilautus sai minut kuitenkin loikkaamaan kauemmaksi.
"Pysy piilossa poika" Lisko lausahti ja luimisti korviaan katsoen taivaalle hetken.
"Urh.." Lisko sulki silmänsä ja muuttui ihmismäiseen muotoon menettäen tajunsa.
"Jil?" Hiivin hitaasti tajuttoman nuoren naisen luokse ja kosketin tuon kylmää posea.

"Niw!" Urahdin ovelle päin ja pyyhin märkiä hiuksia silmiltäni.
"Täällä tarvitsisi apua" Äänestäni kuvastui pelko ja vilkaisin hiukan levottomana taivaalle kun olallani oleva minilohikäärme rupesi murisemaan.