Illan hämärässä

Yksinäinen susi juoksi aivan metsän rajassa, lähellä tietä, joka johti erääseen tiettyyn pieneen kylään. Oli jo myöhä, mutta edes illan hämäryys ei pystynyt täysin kätkemään yksinäistä kulkijaa, jonka turkki hohti puhtaanvalkeana. Vähän liiankn puhtaana, että kyseessä olisi voinut olla tavallinen metsän eläin.
Kun kylän äänet kantautuivat eläimen herkkiin korviin se hidasti tahtiaan, kunnes pysähtyi. Susi haistoi ympäristöään ja antoi vielä katseensa lipua ympäröivässä pimeydessä. Se ei havainnut ketään, ja jos joku olisikin ollut katsomassa, olisi tämä hieronut silmiään kerran jos toisenkin, kun susi ottikin nuorelta mieheltä näyttävän hahmon. Siinä missä suden vaalea turkki ja kirkkaan siniset silmät olivat olleet erikoisia piirteitä, löytyi niitä myös tästä nuorukaisesta. Hän oli hieman tavallista pidempi sekä hoikka, mutta eivät nämä puolet olisi saanut ketään katsomaan häneen kahteen kertaan. Ehei! Huomio olisi kiinnittynyt aluksi miehen hiuksiin, jotka sattuivat olemaan sähkönsiniset. Sitten hän olisi varmaan katsonut tämän suippoja korvia ja ehkä erehtynyt luulemaan miestä haltiaksi. Mies olisi kuitenkin korjannut tälläisen erheen naurahduksella ja pään pudistuksella, mutta peitelty hymy olisi kielinyt siitä, että sinitukka oli oikeastaan mielissään tälläisestä kommentista. Toki tämä teoreettinen tirkistelijämme olisi myös huomannut kasvojen arven, ruksin hänen kasvoillaan. Kun hän olisi siirtänyt katseensa silmiin, kysyäkseen kohteliaasti mistä tuollainen arpi oli peräisin, olisi hän huomannut erikoiset silmät. Eivät ne tietenkään olleet niin silmiinpistävät, kuin miehen muut erikoiset piirteet, mutta hyvin mieleenpainuvat kuitenkin. Silmät olivat harmaat, mutteivat tasaisen sellaisen, mieluumminkin tuntui, että silmät olisivat olleet täynnä alati liikkuvaa usvaa tai vastaava ainetta, ja että silmien väri olisi näin alati muuttunut.
Mutta unohtakaamme tälläinen tirkistelijä ja palatkaamme nykyhetkeen. Muutettuaan muotoaan mies katsoi vielä kerran ympärilleen, ikään kuin ei muka olisi havainnut ympäristöään paremmin sutena. Sitten hän kääntyi katsomaan käsiään, tai käsineitään oikeastaan sillä Aithanariadilla - kyllä se on hänen nimensä - oli aina hansikkaat kädessään, kun hän muutti muotoaan sudeksi. Nämä hanskat olivat vaaleat ja niistä erottui erityisen hyvin se kaikki lika ja saasta, mikä niihin vain oli pystynyt tarttumaan sinä aikana, kun Aithanariad oli juoksennellut sutena. Varovasti, nyrpeä ilme kasvoillaan, hän riisui hanskat, pitäen näistä mahdollisimman vähäisellä ihon alalla kiinni. Tuijotettuaan niitä inhoava ilme kasvoillaan hetken aikaa, heitti hän ne olkansa yli. Samalla hänen ilmeensä muuttui alkuun välinpitämättömäksi ja sitten kiinnostuneeksi. Hän siirtyi metsästä tielle ja kiirehti askeliaan.
Syy tähän hoppuun oli kylä, josta Aithanariad oli jokin aika sitten kuullut. Tai tarkemmin portit, joiden pitäisi sijaita jossain päin kylää ja johtaisivat kuoleman maille. Joidenkin vanhojen tarinoiden mukaan demonit olivat käyttäneet tälläisiä portteja, ehkä jopa näitä, tullessaan ensikertaa eläville maille. Aithanariad ei paljoa painoa näille taruille antanut, mutta oli silti kiinnostunut näkemään nämä portit, sekä tietysti myös kuoleman maat.
Kylän porteilla ei ollut ketään vahdissa. Tämä oli tietysti vain hyvä Aithanariadista, jonka olisi ollut vaikea selittää pitkää miekkaa (jonka kahva pilkotti hyvinkin selvästi hänen vähäisten matkatavaroiidensa joukosta) taikka tikaria (joka olisi ollut vaikeampi löytää hänen saappaanvarrestaan), johon vain hän itse kykeni koskemaan.
Ensisilmäyksellä kylä näytti tavalliselta, vaikka sen julkisivua näyttikin hallitsevan vanharakennus, joka kyltin mukaan oli orpokoti. Aithanariad uskoi kuitenkin, että kylä sisälsi paljon enemmän, mitä ulkokuori antoi aluksi ymmärtää. Aivan, kuten minäkin. Tämä tuumi virnistäessään pienesti itsekseen, samalla kun käveli pitkin kylän teitä tarkoituksenaan tutustua siihen mahdollisimman nopeasti ja painaa mieleensä kartta kylästä kyetäkseen suunnistamaan siellä mahdollisimman hyvin.

//Eli tälläinen... Tarkoituksena oli tehdä jonkinlainen alustus tälläisenkin hiipparin saapumisesta kylään. Olen todella huono aloittamaan, mutta seura olisi aina kiva. Vaikka vähän useammankin. ^^ //

Joshi

Viileä tuuli kävi orpokodin katon yllä. Ilma oli muuten hieno ja pimeys peitti kohtuullisen hyvin kaikki yön olennot mustuuteensa. Ne jotka tajusivat katsoa orpokodin katolle tarkemmin saattaisivat huomata siellä jonkin oleenon, jolla on punertavan valkeat siivet. Tarkalleen ottaen tuo olento oli haltian näköinen poika. Punaiset silmät kiiluivat selkeästi katolla olevan olennon tarkkaillessa kylään saapunutta mielenkiintoista kohdetta olisi voinut vannoa että tuon silmät välähtelivät välillä kullan sävyisinä. Hän kuitenkin päätti odottaa rauhassa, huomaisiko tuo olento hänet. Poika liikautti hiukan siipiään, jolloin siivet osuivat hiukan kattoon saaden aikaan kahahduksen.
"Kokoajan tänne kerääntyy olentoja..." Poika mutisi itsekseen tarkkaillessaan tulijaa katse hetkeksikään herkeämättä tuosta.
"Johtuuko se porteista?" Poika puheli itsekseen, mutta tuon olalle lehahtikin korppi, joka korahti kysyvästi.
"Niin Grier...." Poika totesi katsomatta korppiin päinkään. Häntä kiinosti enemmän tulija, kun hänen uusi lemmikkinsä, joka oli ilmestynyt heti kun hänen vaistonsa olivat heränneet kunnolla jälleen.

Hetken päästä pojan yllä oleva musta takki kahahti ja korppi lähti lentoon pojan lähtiessä liikkeelle katolla ja pudottautuessa katolta alas laskeutuen kyykkyyn maahan (orpokodin takapihalle). Sulkasiivet laskeutuivat rennosti pojan selkämystä vasten kun olivat pehmentäneet laskeutumista. Poika katseli hetken ympärilleen ennen kuin lähti astelemaan orpokodin etu puolelle varjoja pitkin. Hän oli yllättävän utelias, mutta osittain hän vältteli taistelua, osittain janosi sitä. Hän oli hiukan riita soinnussa ajatustensa kanssa, koska hänen jakaantunut persoona ei oikein sallinut joskus uinuneen pahan herätä. Viileä tuuli sai pojan hengähtämään syvään. Voi miten aavemaisen viileä tuo ilmavirta olikaan. Se ei poikaa häirinnyt, vain sai pikemminkin kieron hymyn tuon huulille. Korppi kierteli pojan yllä korkeammalla ilmassa, kuin vahtien, ettei kohde pääsisi yllättämään ainakaan pahasti. Välillä korpin korahdus sai pojan vilkaisemaan taivaalle, mutta muuten hän keskittyi pitämään askeleensa hiljaisena ja tarkkailemaan selustaansa.

//Ja näin alkuun lyhkänen.. Ei siis haittane jos tulen?//

//eli mä tuon Lavin tänne nyt kun keksin mitä kirjotan.. Ja nyt sit kerron mitä Lavin toisessa silmässä on tän topicin aikana ehkä jopa tässä viestissä..//

Lavi olisi halunnut olla nukkumassa sängyssään ja herätä huomenna myöhään mutta ei hänelle oli lyöty tehtäväksi vartioida yöhön saakka metsää ja hän oli juuri tulossa takaisin. Häntä ei huomannut kovin helposti, koska hän oli piilottanut molemmat olemassa olonsa. Hän piti yleensäkin toista piilossa, mutta toisen esillä pitäminen oli tavallista jos hän ei halunnut piileskellä niin kuin nyt. Hän oli huomannut jonkin olion kauempana tiellä ja siksi piileskeli. Hän keskitti ajatuksiaan ja voimiaan yhteen kohtaan. Hänen normaali näkönsä ei riittänyt tuonne saakka saati sitten tiedon saantiin. Toinen oli selkeästi matkalla kylään ja hän oli aivan vahingossa huomannut tuon. Hän siirsi silmälappua pois ja laittoi sen takaisin muutaman sekunnin kuluttua. Hän oli arvioinut tuossa ajassa toisen voima varat ja arvioinut että jos tuo olisi pahan tekijä hänellä olisi 40 % mahdollisuus voittaa ilman voimien vapautusta jos toisen voimat olivat se mitä hän pystyi nyt näkemään eikä tuo piilotellut jotain jollain hyvällä lukolla tai olomuodolla. Hänen silmänsä olisi aistinut nekin jos hänen voimavaransa olisivat mielessä suuremmat. Hän voisi helposti käyttää silmää enemmän mutta se vaarantaisi ongelman jos hän joutuisi taisteluun. Hänen oli pakko lukita silmä aina muusta kehosta voimillaan eikä mielellään niin kuin yleensä jotta se ei alkaisi oikkuilemaan. Hänen onnekseen tuo silmä oli sammuksissa niin kauan kunnes hän aktivoi sen.

Hän katsoi kun toinen asteli portista ja nousi ylös kävellen eteenpäin. Hänen kehonsa oli painavahko. Hänen silmänsä oli huomannut myös Joshin katolla mutta sitä hän ei ollut skannannut, koska Joshin hän voittaisi taistelussa jos olisi pakko. Hänen toinen silmänsä pystyi näkemään kaiken, mutta se maksoi hänelle paljon voimia. Hän käveli kaupunkiin hitaasti pitäen itsensä piilotettuna koko ajan. Hän aikoi pysyä piilossa niin kauan kuin mahdollista hänen olisi joka tapauksessa käytettävä silmäänsä vielä kerran. Hän oli onneksi onnistunut jo mestaroimaan voimatasojen luvun vaikka kaikki se muu tieto oli vielä liikaa ja meni ohitse. Vaikka hän voisi käyttää silmäänsä koko ajan se aiheuttaisi ongelman hänen aivoilleen koska hän ei voisi käsitellä kaikkea sitä tietoa ja siksi se piti suojata. Hänen toisen silmänsä voima taso oli hieman vituillaan. Hän laski kaikki voimansa nollaan ja pujahti portista sisään kiiveten katolle nopeasti. Hän nukkuisi kuitenkin huomisen joten oli parempi tarkkailla tuota oliota.

//Tuli lyhyempi kun teille//

//Jei! Vastauksia ^^ Eikä siis haittaa yhtään Jillie, ei tietystikkään. //

Aithanariad oli kuullut aiemminkin jonkinlaisen kahahduksen yläpuoleltaan, mutta sitä heti seurannut korpin karahdus oli saanut hänen mielenkiintonsa äänen lähdettä kohti sammumaan. Kun ylhäältä kuitenkin uudemman kerran kuului kahahdus, joka tälläkertaa muistutti enemmän ehkä vaatteen kuin linnun tai jonkin muun eläimen aiheuttamaa, nosi hän katseensa. Hän oli aivan lähellä orpokotia, joten sen katolle hän vaistonvaraisesti käänsi katseensa heti alkuun. Kulma ei ollut paras mahdollinen, mutta taivasta vasten ehti piirtyä jokin olento hetkeksi. Vaikkei Aithanariad ollutkaan ehtinyt nähdä tätä hahmoa kunnolla, ennen kuin se oli ilmeisesti hypännyt alas, oli hän pannut merkille selän siivet.

...kun sillä kerran oli siivet, pitäisi varmaan puhua lentämisestä. Aithanariad tuhahti itselleen. Tuollaisella seikallahan ei oikeastaan ollut mitään merkitystä, ainakaan tällähetkellä. Tähdellisempää oli, mitä se -tai hänestävarmaan pitäisi puhua, oli tehnyt katolla. Aithanariadin hän ainakin oli nähnyt, tämähän saapasteli keskellä katua, eikä hänen musta-valkoinen kaapunsakaan kovin hyvin varjoihin sulautunut. No, vaikka hän olisikin nähnyt, ei sillä ole kovinkaan suurta merkitystä. Huolestuttavaa olisi vasta se, jos hän olisi nähnyt kun muutin muotoa.

Hymyillen itsekseen vilkaisi tämä ylös, katoille jälleen. Ei hän oikeasti uskonut, että siipihenkilö olisi kivunnut sinne uudestaan, kunhan vain katsoi. Hymy kuitenkin katosi kummastuneen katseen tieltä. Katolla oli jälleen joku. Hetken hän ajatteli, että kyseessä oli sama henkilö, muttei erottanut siipiä ja näillä kahdella oli myös kokoeroa. Aithanariad kurtisti kulmiaan. Tässä hahmossaan hän ei erottanut kunnolla katolla olevaa henkilöä pimeässä, päivällä se olisi onnistunutkin. Mikä näitä kyläläisiä vaivaa? Viettää nyt aikaansa katoilla. Jos se on jokin outo harrastus tai fetissi niin tuskin tulee saavuttamaan suurtakaan suosiota muualla. Ajatuksen sävystä huomasi, että tämä alkoi ärtyä. Tätä aiheuttivat tiestysti matka, jonka hän oli taittanut, mutta myös henkilöt, joista ei tiennyt mitään tai joita ei ollut onnistunut näkemään kunnolla.

Aithanariad oli jatkanut kulkemistaan heti laskettuaan katseensa katoilta, mutta nyt hänen olisi tehnyt mieli pysähtyä, kääntyä katsomaan taakseen ja huutaa, että oli huomannut nämä, että nämä voisivat tulla rehdisti esiin. Mutta se olisi kerta kaikkisen tyylitöntä. Tämä huomautti mielessään itselleen. Ja lapsellista. Hän lisäsi vielä ja ripeytti askeleensa takaisin entiseen tahtiin. Eihän hän edes voinut olla varma, että näillä kahdella olisi mitään tekemistä hänen kanssaan. Pelkkää sattumaa. Omituista sellaista kylläkin. Aithanariad työnsi kädet taskuihinsa, mutta vetikin kädet pian pois niistä ja heilutteli silmiensä edessä sormiaan, paljaita sellaisia. Alan tulla huolimattomaksi. Tämä tuumi ja työnsi kädet taskuihin uudemman kerran. Tälläkertaa, vetäessään ne jälleen pois, veti hän ulos myös hansikkaat, jotka oli laittanut sinne lähtiessään matkaa. Hän veti vaaleat hanskat käsiinsä - ne olivat samanlaiset kuin ne, jotka hän aiemmin oli heittänyt menemään.

Joshi

Poika asteli nyt hiukan varomattomalla tavalla, koska oli havainnut myös Lavin. Hänen oli helpompi kulkeae pienien kahahduksien saattelemana, koska hänen takkinsa oli vaikea saada hiljaiseksi. Hän katseli ympärilleen rauhallisesti. Äänet, tunteet ja korpin välillä ilmassa kauniilta kuulostava korahdus sai Joshin vaarallisen puolen hymyilemään. Hän kosketti välillä siipiään, joita ei voinut piilottaa, koska se olisi aiheuttanut liikaa kipua, jolloin hän olisi voinut paljastaa itsensä.

Poika asteli huolettoman oloisena orpokodin etupihalle ja veti syvään henkeä. Ympärillä kävi aavemmainen tuuli, joka ei kadonnut missään vaiheessa. Korppi kaarteli taivaalla tarkkailemassa omistajansa tarkkailemaa kohdetta, mutta kaarteli lopulta omistajansa luokse laskeutuen tuon olalle.
"Vaaraton? Ei voi olla. Aistin hänessä muuta..." Poika totesi lemmikilleen, joka korahteli ja liikautteli siipiään.

Poika katsoi kylään saapuneen suuntaan piittaamattomasti tällä kertaa. Hänen silmien väri oli muuttunut kullan sävyiseksi takaisin, mutta ei pitkäksi aikaan. Ainoastaan toistaiseksi.

Lavi

Lavi huomasi toisen huomanneen hänet ja hänen mielessään kävi tappaa tuo mutta hän päätti jättää sen väliin. Hänelle oli aivan sama käytännössä jos toinen huomasi hänet koska hän voisi piiloutua uudestaan jos haluaisi. Hän oli valinnut talojen katot koska sieltä näki kaiken liikkeen niin Joshin kuin muukalaisen. Hän oli ollut hieman huolimaton kun oli jäänyt kiinni ja se johtaisi lisä harjoitteluun. Hänen pitäisi joku päivä vetää itsensä parempiin keskusteluihin Allenin kanssa, joka oli aina yhtä tökerö hänelle. Hän ainakin piti asiaa niin. Hän ei ollut varma mitä tehtävää Allenilla oli mutta tuo näytti joka yö hikoilevan enemmän. Hän toivoi että toinen kertoisi hänelle mutta ei. Hän oli Killassa yksi vähiten tärkeistä jäsenistä nykyään. Hän ei tajunnut miksi. Hän oli katsellut kun Yohiin kiinnitettiin huomiota vaikka tuo ei edes esitellyt kykyjään. Yoh oli kaikille mysteeri paitsi Allenille. Hän oli niin monta kertaa halunnut kysyä miksi Yoh oli niin erikoinen Allenilta mutta jättänyt kysymästä. Hän toivoi aina että Yoh ei vain ilmestyisi niin kuin tällä oli tapana. "Katsos vain Lavi en tiennyt että olet homo ja vielä kaiken lisäksi olet tuollainen vitjan perverssi." Yoh totesi istuen Lavin takana minne oli tullut ilman että Lavi oli huomannut ollenkaan.

Yoh

Yoh oli taas kerran lähtenyt kaupungille kävelylle. Tai no muut olisivat sanoneet sitä hiiviskelyksi keskellä yötä. Hän oli oppinut hengiltään hiljaa liikkumisen taidon. Hän oli nyt täällä kävellyllä pongannut jopa kolme henkilöä. Häntä ei kuitenkaan kukaan tuntunut huomaavan. Se saattoi tietenkin johtua siitä että hän oli kaivautunut maan alle kun oli nähnyt nuo kolme hahmoa. Maan alla hän oli setvinyt keitä ulkopuolella oli ja mennyt moikkaamaan Lavia sitten maanalla hiipien kiitos oman henkensä ja nousi ylös niin että kukaan ei nähnyt. Hän keskitti voimiaan jalkoihin ja hyppäsi ilmaan. Hän piti itsensä hiljaisena ja katolla istui sellaiseen kulmaan että kukaan muu ei näkisi ei edes Lavi ilman kääntymistä. Hän oli aina salamyhkäinen kun mahdollista koska se esti turhan huomion ja tappelun vetämisen ja siksi oli helpompi liikkua kaikkialla. "Katsos vain Lavi en tiennyt että olet homo ja vielä kaiken lisäksi olet tuollainen vitjan perverssi." Hän totesi vittuillen toiselle sellaisella äänen sävyllä että Lavi kuuli sen juuri ja juuri hänestä oli aina kiva vetää kiusoja toisille.

Aithanariad oli jatkanut kulkuaan, ja joka askel vei häntä kohti kylän toista laitaa, mutta alun tarkkaavaisuus oli väistynyt miekkosen vajotessa hiljalleen omiin ajatuksiinsa. Kyllähän hän vielä pystyi painamaan kadut ja rakennukset mieleensä, sekä painamaan muistiinsa kiinnostavia yksityiskohtia, mutta ne kaikki vajosivat nopeasti alitajuntaan. Myös nämä hänen havaitsemansa kaksi henkilöä menettivät hiljalleen merkityksensä, kunnes Aithanariad ei enää edes yrittänyt havaita heitä. Tämä oli tietysti ei vain tyhmää, vaan myös mahdollisesti vaarallista kun otti huomioon hänen olevan vieraassa kaupungissa, yöllä ja juuri näiden porttien lähellä. Kylän lukuisat pienet kadut muistuttivat kuitenkin häntä eräästä toisesta yöstä. Yöstä, josta oli kulunut jo lukuisia vuosia, mutta muuten ajoitus heitti vain muutamalla päivällä.

Aithanariad saapui kylän viimeisille rakennuksille ja jäi nojailemaan yhden talon seinään. Taisi olla jonkinlainen varasto rakennus. Aithanariadin ajatukset kolusivat vieläkin tuota toista yötä, joka sattui olemaan yksi niistä, jolloin hänen oli pakko ottaa oikea muotonsa. Viimeisin kerta oli ollut viikko sitten, eikä ollut sattumaa että Aithanariad oli näin varmistanut itselleen vuoden aikaa kylässä, ilman pakollista tosimuotonsa ottamista. Se ei vain taannut hänelle tätä turvallista aikaa vaan myös varmisti, että hänen voimansa olisivat muutaman viikon korkeamma kuin normaalisti tässä muodossa ne olisivat. Tämä oli tietysti vain varokeino, jos jotain sattuisi tapahtumaan. Aithanariad ei mielellään osallistunut taisteluihin, tai muuhunkaan sellaiseen, joka vaatisi paljon voimia ja missä luultavasti sotkisi itsensä.

Joshi

Joshi oli siirtynyt normaalissa muodossaan kävelemään kylälle. Hän oli väsynyt, koska herännyt puoli oli vienyt häneltä puolet energiasta. Oli tyhmää antaa sen hallita, se syövyttää minut pois. Joshi ajatteli yrittäen selvittää päätään, jossa oli paljon heränneen puolen ajatuksia, jotka eivät jättäneet häntä rauhaan. Hänellä oli kylmä ja kuuma yhtä aikaa ja hänen olonsa oli hyvin kuumeinen, mutta hän ei aikonut palata vielä sisätiloihin takaisin opokodille. Hänen kultaiset silmänsä tarkkailivat valppaasti haukan lailla ympäristöä. Hän ei välittänyt törmätä kylään saapuneeseen muukalaiseen, mutta hän oli omalla tavallaan utelias jokatapauksessa.

Joshi kompuroi melkein kaatuen eteenpäin. Hän oli täysin suojaton, mutta hän piti kätensä shakkinappula pussukan lähellä, että pystyisi jotenkin suojautumaan. Poika katseli ympärilleen pimeässä ja hänestä tuntui, että joku tarkkaili häntä, mutta sekin saattoi olla vain hänen vainoharhaisen mielensä aiheuttamaa. Poika oli tavallaan hyvillään että Lavi ja Yoh oli myös liikenteessä, mutta hän ei voinut havaita heitä kunnolla, koska voimat eivät sitä sallineet. Poika näki silmäkulmassaan varjon, joka kuului demoni olennolle, jonka hän tunsi pelkillä aisteillaan. Hän valpastui samassa ja pysähtyi, joka saattoi olla tyhmää, mutta hänen oli helpompi puolustatutua.

Joshi seisoi pitkään aloillaan selkä suorana, jotta pystyisi antaa jollekkin muulle osalleen vallan, jota ei mielellään tehnyt. Samalla poika ei huomannut varjoja, jotka kiertyivät hiljalleen hänen läheisyyteen. Hän kuitenkin tunsi olonsa uhatuksi.
"Light." Hän lausui hiljaa ja heitti valkean shakkinappulan maahan, jolloin koko kylä valaistui hetkeksi joka ikistä kolkkaa myöten. Joshi katseli ympärilleen ja huomasi perääntyviä ja hajoavia varjoja joka puolella. Valo hiipui nopeasti pois, mutta uhkaava tunne oli samalla kadonnut. En muistanut että minulla on näinkin paljon voimaa. Joshi ajatteli hengittäen raskaasti ja astuen muutaman epävarman askeleen eteenpäin.

Miharu

Pieni hiiden näköinen tyttö oli joutunut vetäytymään silmiään hieroen sivuun yllättävän valon häikäistessä hänet. Hän ei ollut orpokodin asukas, mutta asui lähellä, koska hän oli usein kellarin varjoissa varjon muodossa. Hän ei ollut hyvä eikä paha, vahva eikä heikko, mutta hän saattoi olla vaarallinen vastustaja, jos hän ehtisi kasvaa aikuiseksi, jolloin hän saisi täydet surmahiiden voimat, koska hän oli päättänyt, ettei hänestä varjo tulisi, mutta hän käyttäisi niitä voimia tarvittaessa.
"Kirottua.." Tyttö mutisi saaden viimein silmiensä näön takaisin. Valo oli hänelle heikkous, koska hän oli puoliksi surmahiisi.

Pian tyttö huomasi vanhan varastorakennuksen vieressä seisovan jonkun.
"Huh?" Tytön tasaisenväriset silmät tutkivat olentoa pitkään. Hän ei tuntenut tuota ennestään.
"uusia.." Tyttö totesi itsekseen ihmeissään ja kallisti päätään uteliaana, koska hän ei tuntenut oloaan uhatuksi.

//vaikeetaa..//

Lavi oli hetken silmät selällään valkeudesta ja kirosi hypäten katolta alas. Hän ajatteli että Yoh olisi heti perässä, mutta kun hän kääntyi ei hän nähnyt Yohia enää. Hän siirsi hieman voimiaan jalkoihin ja liikkui nopeasti valon alkuperän suuntaan. Hän liikkui mahdollisimman nopeasti "mitä tapahtui?" hän kysyi nopeasti saavuttuaan paikalle missä Joshi kompuroi hänen silmänsä olivat vieläkin hieman kipeät. "Oliko täällä demoni vai mitä?" hän lisäsi koska hänen oli saatava tietää hän ei voinut jättää itseään onnen varaan tässä vaiheessa ympärillä kun oli porukkaa joka olisi vaarallista hän voisi haavoittua pahasti ja se toisi ongelmia.

Yoh oli hypännyt katolta ja tehnyt muuriin reiän ja paennut siitä pois. Hän kerkisi sulkemaan muurin ennen valoilmiötä. Hän ei halunnutkaan olla kaupungissa tänä yönä tuntui että siellä oli liikaa hälinää hänen tyyliinsä joten hän päätti vain hipsiä pois.

Yllättävä valo häikäisi Aithanariadin, ja vaikka pimeys laskeutui yhtä nopeasti kuin oli kaikonnut, seisoi mies vielä useita minuutteja täysin sokeana. Näkemisen sijaan hän keskittyi muihin aisteihinsa; kauempaa kantautui epämääräisiä ääniä, yksittäisiä askelia, mutta myös aivan läheltä. Turhaan Aithanariad avasi silmänsä ja tuijotti suuntaan, josta oli kuullut lähimmät äänet, kaikki oli vielä pelkkää epämääräistä suttua. Mielessään hän kirosi susidemonien herkkiä silmiä ja äkkinäistä valoa. Vaikka tietysti siitä oli ollut myös hyötyä, se oli havahduttanut hänet pois muistoista, takaisin tähän hetkeen.

Aithanariad kuiskaili ilmaan, hyvin hiljaa, tuskin kantavalla äänellä, mutta ne, joita hän kutsui, kyllä kuulisivat hänet. Tulenhenget eivät ole samanlaisia kuin me, eivät lihaa ja verta ja siksi heille riittää kuiskaus henkilöltä, joka näkee ja kuulee heidät, henkilöltä, joka kykenee jossain määrin myös hallitsemaan heitä. Tässä kuiskauksessa ei kuitenkaan ollut käskyä, se oli pyyntö. Olisi parempi aloittaa ystävälliseltä pohjalta näiden henkien kanssa, jos aikoi viipyä pidempään samassa paikassa niiden kanssa. Eikä sitä koskaan tiennyt, jos joskus hänen henkensä olisi riippuvainen näistä olennoista ja niiden suhtautumisesta häneen. Näin Aithanariad järkeili ja samalla hän tunsi muutaman hengen saapuneen. Ne eivät olleet näkyvässä muodossa, jota toisten oli helpompi käskyttää ja tuhota, mutta se ei haitannut, se olisi parempi. Muutama kuiskaus, ystävällinen pyyntö, sekä vakuutteluja hyvistä aikeista ja henget lähtivät matkaan. Aithanariad huokaisi. Hän oli pyytänyt henkiä käymään selvittämässä, keitä hänen ympärillään liikkui ja mahdollisesti näiden kykyjä ja muita. Ei henkiin tietysti voinut luottaa, ei ellei käskenyt, ja silloinkin nämä kokivat maailmaa aivan eri tavalla, kuin muut olennot.

Aithanariadin näkökin alkoi palata. Keskustellessaan henkien kanssa hän oli kääntänyt päätään näiden suuntaan, mutta niiden lähdettyä hän suuntasi katseensa taas sinne, mistä lähimmät äänet olivat kantautuneet.

Joshi

Joshi ei oikeastaan hätkähtänyt Lavin saapumista, vaan oli pikemminkin hyvillään. Hän ei pystynyt puhumaan kunnolla. Joshi kuitenkin ryhdistäytyi ja hengähti syvään.
"Varjoja ja demoneja." Joshi totesi yskäisten ja katsoi hiukan palanutta kättään. Hmm? Mitä tämä tarkoittaa. Joshi ajatteli ja painoi käden nyrkkiin. Joshi katsoi Lavia sokean kultaisilla silmillä hetken ja käänsi katseen ympäristöön.
"Olen heikossa kunnossa." Joshi totesi rehellisesti rauhallisella äänellä ja katseli ympärilleen aistien jotain. Hän oli edelleen valmis käyttämään shakkinappuloitaan, jos tarve vaatisi, mutta varjot eivät heti palaisi takaisin.

Joshin olemuksestakin näki, että hänen elinvoimansa oli kohtuullisen vähissä, mutta sen pystyi huomaamaan vain ne, jotka osasivat katsomaan elämänenergiaa. Joshi kirosi mielessään, että oli antanut pahan olemuksensa hallita niin kauan, mutta hän ei voinut enään muuttaa asiaa.

Miharu

tyttö tarkkaili hiljaa Aithanariadin liikkeitä uteliaana, eikä pitänyt äänähdystäkään piilostaan. Tyttö hymyili ilkeähkösti ja pysyi hiukan piilossa, vaikka hänestä tuntuikin siltä että hän oli paljastunut.

Tyttö päätti astella esiin hetken päästä ja katsoi miestä kylmän tuulen puhaltaessa tytön yli. yksivärisistä silmistä näkyi rohkeus ja uhmakkuus, joten jos tuo olento uhmaisi häntä hän osaisi kyllä puolustautua, vaikka ei vaikuttanut uhkaavalta.

//YOH HAS LEFT THE BUILDING//

Lavi katsoi toista ja tokaisi "jaa että semmoista" hän koitti aistia varjoja tai demoneja mutta ei aistinut mitään. Hänen silmänsä olivat viimein saaneet näkönsä takaisin. "hoidetaan sinut sitten sisälle orpokotiin nukkumaan vähäksi aikaa Allen ei ole paikalla joten voit nukkua sohvalla tämän yön jotta saat voimasi takaisin." hän totesi ja tarjosi kättänsä "jos se siis sinulle sopii" hän lisäsi nopeasti.

Lavi oli koko tämän ajan ollut valmis suojelemaan toista nuijallaan joka oli takin taskussa jos vastustajia saapuisi hänen aistinta alueelleen tai näkökenttäänsä. Hänelle kuitenkin tärkeintä oli saada toinen suojaan ennen seuraavaa hyökkäystä tai tapahtumaa turvaan kaikelta mikä täällä vainosi heitä.

Yoh aisti jonkun kutsuneen henkiä ja jatkoi matkaansa eteenpäin. Hänen omat henkensä olivat tällä hetkellä ehkä hieman tuon henkiä vahvemmat ainakin lyhyessä taistelussa jossa hän oli hyvä pitämään voima varansa kurissa. Hän jatkoi pakomatkaansa paeten pois paikalta kokonaan.

Aithanariad katsoi tyttöön, joka oli vielä hetki sitten seissyt piilossa, mutta kävelikin nyt kohti häntä. Hän erotti tämän nuoren tyttösen kasvoilla uhmaa sekä rohkeutta, joka näytti erikoisella tavalla sopivan niille. Pieni, ystävällisen hymyn tapainen nousi miehen kasvoille. Ei hän kumartanut, mutta kallisti päätään vähän sen tapaiseen eleeseen tervehehtien toista samalla: "Hyvää iltaa, tai paremminkin varmaan yötä." Ääni oli hiljainen, mutta kantoi kuitenkin yössä tarpeeksi, siinä erottui myös korostus, kuin suoraan menneisyydestä, josta mies kovasti yritti aina päästä eroon - laihoin tuloksin.

Nostettuuan katseensa taas ylös hän tarkasteli tätä tyttöä tarkemmin. Ensivaikutelma tytöstä oli, että tämä olisi ollut vampyyri, mutta Aithanariad huomasi suipot korvat tupsuineen. Myös tytön silmät olivat erikoiset. Mahdollisesti puolivampyyri, mutta jos näin, niin mikä hänen toinen lajinsa mahtanee olla? Aithanariad pudisti pienesti päätään - tahaton ele, jota hän ei edes tiedostanut.

Samalla hän tunsi lähettämiensä henkien palanneen. "แจ้งให้ทราบอะไร?" Hän esitti kysymyksen yhtä hiljaisella äänellä, kuin edellisellä kerralla puhuessaan henkien kanssa, mutta tälläkertaa hän ei ollut yhtä varma siitä, että kukaan ylinmääräinen ei olisi kuullut hänen ääntään. Sen verran omituista sakkia kylässä liikkui. "จริงๆ? ที่น่าสนใจ..." Aithanariad mutisi enneminkin itselleen. Ilmeisesti kylässä liikkui ulkona enemmän henkilöitä, mitä hän oli odottanut. Yksi näistä oli aiheittanut yllättävän valoefektin. Mitä ei olisikaan kyennyt arvaamaan... Tuhahti Aithanariad mielessään. Ja yksi oli matkalla pois päin kylästä. Miten hyödyllisiä tietoja! Mies oli kuitenkin kyllin älykäs ollakseen sanomatta sitä ääneen. Hän oli juuri aikeissa hätyyttä hyödyttömiksi osoittautuneet henget pois, kun ilmeisesti niiden johtaja (ainakin se oli voimakkain näistä, vaikkei se paljoa ollutkaan) kiirehti puhumaan. Henget olivay huomanneet hänen tikarinsa.

"ที่พอดูได้. ฉันทราบว่าการทำงานของฉันกริช. ไม่ฉันไม่ตั้งใจที่จะใช้สำหรับการนำไปใช้คุณ..." Aithanariadin lause jäi kesken, kun yksi hengistä kimpaantui ja yritti aineellisella muodollaan iskeä häntä. Aithanariad ei väistänyt. Se olisi ollut täysin turhaa, ei tuli häneen kyennyt. Eivätkö nämä henget olleet edes havainneet hänen lajiaan? Henget häipyivät ja mies vilkaisi palaneen hanskansa jäänteitä.

//Eli nuo omituiset koukerot ovat thai-kieltä, sain tässä päähäni, että olisi hauska käyttää vierasta kieltä kun Aithanariad puhuu "äidinkieltään". Ensimmäiset koukerot tarkoittavat "Mitä huomasitte?" seuraavaksi Aithanariad toteaa "Niinkö? Mielenkiintoista..." ja viimeiseksi: "Niin niin... Tiedän kyllä miten minun tikari toimii. Ei, en aio käyttää teitä hyväks..." //

//Pahoittelut vastauksen viipymisestä. Omaa itsetuntoani pönkittääkseni vetoan koulukiireisiin ja kokeisiin.//

Joshi

Poika nousi ylös ja hänen silmänsä olivat hetken eriväriset kuin yleensä, mutta palautuivat edelleen. Joshi ei kunnolla pysynyt tasapainossa.
"Pystyn kävelemään itse" Joshi sanoi hiljaa ja hänen huulillaan kävi virne. Joshi oli hiukan levoton, koska hän ei ollut aivan varma kuinka paljon hän oli kuluttanut enrgiaansa, sillä hän ei pystynyt kunnolla aistimaan mitään. Joshi otti muutaman askeleen eteenpäin, mutta oli kuin hänet olisi lävistetty tuhansilla pienillä neuloilla, jolloin hänen huuliltaan pääsi vingahduksen tapainen älähdys ja poika vaipui polvilleen.
"Nh.." Joshi yski hiukan painaen kätensä suunsa eteen. Hänellä oli kylmä, vaikka hän oli aikaisemmin tuntenut olonsa lämpimäksi. Äänet kuulostivat hänen korvissaan kovilta, eikä hän tuntenut muutenkaan oloaan mukavaksi.
"H...Heikottaa... ja.. kylmä..." Joshi kuiskasi hiljaa katsoen kättään, jossa oli verta yskimisestä.

Joshi tunsi olonsa kuitenkin vain hetken heikoksi, sillä hänen vahvempi puolensa antoi hänelle hetkeksi energiaansa. Joshi oli pitkästä aikaa kiitollinen pahemmalle puolelleen, koska hän saattaisi selvitä yöstä juuri tuon takia, mutta hän tunsi tutun kivun selässään. Et ole tosissasi, en halua siipiä. Joshi ajatteli purren hampaat yhteen ettei älähtäisi kivusta siipien tullessa esille. En tarvitse energiaasi jos se vaatii pheonix puoleni ulkonäköä Joshi puhui ajatuksiensa kautta toiselle olemukselleen. Hänen käsissään ja hiuksisaan oli punavalkeita sulkia, mutta siivet olivat puhtaan valkoiset, koska toinen olemus ei kuitenkaan hallinnut häntä.
"..Taisin.. paljastua." Joshi kuiskasi, koska hän oli heikko, vaikka olikin saanut energiaa.

Miharu

Tytön suipot korvat värähtivät miehen puhuessa hän kallisti hiukan päätään, koska ei aluksi kunnolla ymmärtänyt, mutta hän hetken kelasi sanoja mielessään, jonka jälkeen avasi suunsa puhuakseen.
"Iltaa" Tyttö sanoi hiljaa, mutta äänensävyssä kävi kylmyys, mutta ääni kuulosti kaukaiselta jostain syystä.

Tyttö nojasi hiukan kantapäiden varaan, eikä oikeastaan piitannut miehen tutkivasta katseesta, jonka pani merkille. Hänen olomuotonsa vaikutti hämmentävän miestä, mutta hän ei puhunut. Päänpudistus sai tytön hymyilemään hiukan.
"Lajianiko ihmettelet?" Tyttö kysyi pirullisella äänellä kallistaen päätään, mutta sanat sekoittuivat hiukan hiisien kieleen, jonka takia hän vaikeni täysin.

Tyttö sävähti aistiessaan henkien olemuksen. Hän pelkäsi tulta, jonka takia oli hiukan varuillaan, mutta hän yritti kuulla miehen puheen, joka vaikutti mielenkiintoiselle, mutta eniten tyttö säpsähti kun yksi henki hyökkäsi miestä vastaan. Hän jäi katsomaan miehen palanutta hanskaa, eikä sanonut mitään.

Lavi katsoi toista kun tämä alkoi valittamaan hän tarkisti energia lukemansa nopeasti sillä että arvioi mitä oli tänään jo käyttänyt ja miten paljon hänellä oli energiaa vapaana. Hän voisi käyttää silmäänsä tarkistaakseen toisen tilan tai sitten siirtää energiaa tuohon. "Vitun Yohinkin piti lähteä hänen hengillään on paljon enemmän vaihtoehtoja kuin minun voimillani tällaisissa tilanteissa." "et sinä ainakaan kuole" hän totesi ja virnisti toiselle takaisin. Hän katseli kun toinen tuntui tappelevan jonkin kanssa tai sitten hän vain kuvitteli mutta hetkeä myöhemmin tuon siivet tulivat esiin. "mitäs pahaa tuossa sitten on?" hän kysäisi. Hän oli nähnyt monen muuttavan muotoaan ja se oli ollut yleensä paljon karumpaa. Jopa Yoh muutti muotoaan ja kun tuo teki sen tuon keho oli hajota hän sentään pärjäsi ilman muutoksia. Ne olivat aina ikäviä katsoa. Tai no riippui kenestä oli kyse.

//lyhyt//

Aithanariad heitti pilalle palaneen hanskan ja sen parinsa huolimattomalla liikkeellä pois. Samalla hän todella kiinnitti vasta huomiota tytön sanoihin ja sävyyn millä lauseet lausuttiin. Äänensävy oli kylmä ja siinä oli jotain pahanilkistä. Lisäksi siihen sekoittui jotain toista kieltä, jonka takia meni hetki, ennen kuin Aithanariad ymmärsi tytön kysymyksen. "Niin tein," hän vastasi normaalilla äänensävyllään, luoden pienen hymyn tapaisen kasvoilleen "olettaisin, että sinussa on ainakin vampyyrin verta, mahdankohan osua oikeaan?" Mies yritti saada keskustelua aikaan, vaikka toinen olikin tyttönen, voisi tämä kertoa jotain kylästä.

Aithanariad otti pari askelta lähemmäs tyttöä, kun muisti pois heittäneet hanskansa. Hän vilkaisi taakseen ja hetken päästä hanskat paloivat tuhkaksi, polttaen samalla maahan mustan täplän. Ei Aithanariadin ollut ollut tarkoitus säikäytellä vast'ikään tapaamaansa tyttöä, hän ei vain ollut aiemmin kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tähän keskustellessaan henkien kanssa eikä näin ollen ollut perillä tämän suhtautumisesta tuleen.

//tulipas surkeaa tekstiä... Anteeksi tähän vastaamisen kestäminenkin, yritän parantaa tapojani.//

Joshi

Joshi katsoi normaaleilla silmillä Laviin tuon kysyessä mitä pahaa siivissä on. Poika ei tiennyt oikein mitä sanoa.
"Nämä siivet.. ovat toisen minäni siivet" Joshi totesi lopulta rauhalliseen äänensävyyn. Pojalla oli edelleen epävakaa olo, mutta hän pystyi tarkkailemaan ympäristöä.
Joshi naurahti itsekseen ja katsoi Laviin päin kallistaen päätään.
"Mennäänkö jonnekin tästä, ennen kun Varjot palaavat?" Joshi kysyi virnistäen ja liikautti siipiä.
"Tiesitkö edes mikä toinen lajini on?" Joshi kysyi ja vaikutti olevan paremmassa kunnossa.
Joshi sulki silmänsä ja avasi ne punaisina, mutta väri palasi kullan sävyiseksi. Yöstä tulee vielä pitkä, koska minun pitää suorittaa vielä pari tehtävää, mutta menen Lavin mukana nyt jonkin aikaan, joten et voi näyttää olemustasi kokonaan Joshi totesi mielessään hengähtäen syvään.

Miharu

Tyttö virnisti pirullisesti ja nojasi kantapäidensä varaan hiukan. Tytön silmät tutkivat toista olentoa rauhallisina, mutta toisen arvuutellessa hänen lajiaan tyttö kohotti katseensa suoraan miehen silmiin.
"Kyllä.. olen toiselta lajiltani vampyyri... Toista lajiani et koskaan osaakaan arvata." Tyttö totesi naurahtaen.

Tyttö ei säikähtänyt hanskojen palamista ollenkaan, mutta hänen hiiden veren takia, jos liekki olisi ollut lähempänä tyttö olisi kavahtanut joka tapauksessa taaksepäin, vaikkei olisi säikähtänyt, mutta hänen ei tarvinnut, koska liekki oli kauempana.
Tyttö oli jälleen palautunut tunteettomaan olemukseensa, josta ei näkynyt pelko tai viha. Hän hymyili kuitenkin miehelle lapsenomaisesti.
"Voin tietenkin paljastaa toisen lajini, ellet rupea leikkimään arvailuleikkiä." Tyttö totesi hymyillen.

Lavi katsoi toista ja virnisti "yksi hailee vaikka tietäisin ja jos sinulla on kaksi minää niin mitä siitä." hän totesi ja virnisti. "Ei siivissä pahaa ole ja vaikka se olisi paha niin pahan voi aina lukita." hän totesi ja virnisti. Hänen demoninen silmänsä oli oudolla päällä tänään koska se halusi tutkia maailmaa. Hän vihasi sitä koska se söi energiaa paljon ja antoi aivan liikaa tietoa. Se osasi lukea lajit ja kaikki yhdellä silmäyksellä mutta se tarkoitti myös sitä että hänen energiaansa meni taivaan tuuliin koska se luokitteli tiilen ainekset ja kaiken hänelle kun hän käytti sitä. Se oli hyvä jos tarvitsi tietoa nopeasti mutta paska jos tarvitsi tietoa paljon ja tarkasti.

"mihinkäs mennään?" Lavi kysyi toiselta ja oli valmis auttamaan toista liikkumaan.

"Jos kerran en arvaa toista lajiasi ikinä, olisi oikein mukavaa, jos kertoisit sen itse." Aithanariad vastasi. Hetken aikaa hän harkitsi pyytävänsä tyttöä myös esittelemään hänelle loput kylästä. Hän luopui tästä ajatuksesta nopeasti. Mieluummin Aithanariad kiertelisi yksin, se olisi huomattavasti mukavempaa niin. Lisäksi alkoi olla jo myöhä, ei niin että se häntä haittaisi, Aithanariad piti yöstä ehkä enemmän kuin päivästä, eikä hän oikeasti ollut väsynytkään. Olisi kuitenkin mukava laskea tavarat jonnekin ja rentoutua hetki, kaupunki myös näyttäisi päivällä ihan toisenlaiselta kuin yöllä. Järkevintä olisi ottaa majatalo pariksi yöksi, kunnes hän löytäisi jonkin mukavan asunnon.

Asunnon pitäisi olla ehdottomasti omakotitalo, mieluiten vanha, mutta hyväkuntoinen kaikilla nykyajan mukavuuksilla. Se ei saisi sijaita liian kaukana kylän keskuksesta, mutta ei liian lähelläkään. Siis jos päätän jäädä tänne pidemmäksi aikaa! Aithanariad korjasi kiireesti ajatuksiaan. "Tiedätkö, onko kylässä minkäänlaista majataloa tai muuta vastaavaa paikkaa, joka olisi auki vielä näinkin myöhään?"

Joshi

Joshi katseli hetken ympärilleen erottaaksen missä he olivat, koska hän oli osittain sokeutunut magian käytöstä. Poika mietti hetken mitä sanoisi ja nojasi koetteli pitää tasapainonsa kunnossa.
"Jaa a.. En ole varma, koska minulla on tässä samalla Janjiren antama tehtävä tehtävänä, mutta sillä ei ole kiire ja jos voimani ovat tässä kunnossa, en pysty edes suorittamaan sitä" Joshi totesi rauhallisesti ja katsoi Laviin. Joshi otti varovaisen askeleen eteenpäin vain testatakseen miten tasapaino pitää.

Miharu

Tyttö nauroi ja tasapainoili kantapäidensä varassa rauhallisempana. Tytön tasaisen väriset silmät hohkasivat aavemmasiesti.
"Noh.. olen toiselta lajiltani surmahiisi." Tyttö totesi hymyillen ja katsoi miestä tarkkaillen miten tuo reagoi. Tytön olemus todellakin vaikutti hiisimäiseltä osittain.

Tyttö mietti hetken miehen majatalokysymystä.
"Ainakin kuolemanmailla on yksi majatalo auki, mutta onhan täälläkin tuo majatalo wrong wood" Tyttö totesi mainiten vain huvikseen kuolemanmaat. Hän oli hyvin varomaton puhuessaan, koska oli tottunut käyttämään kahta maailmantasoa.

Lavi katsoi toista. "Allenin huone se siis on." hän totesi. Hän oli jo kauan käyttänyt Allenin huonetta eräänlaisena päämajanaan ja paikkana jossa asusti ja oli suunnilleen häätänyt tuon pois. Vaikka ei tiennyt mitään toisen elämästä hän oli päättänyt viedä orpokoti huoneen joka sattui olemaan demoni suojattu ja muutenkin turvallisin paikka lähellä Allenin suojausten takia. WOGin päämaja olisi sitten seuraavaksi lähin mutta sinne oli matkaa ja hän ei jaksanut raahata toista sinne saakka. Huone oli jotenkin outo koska niin kauan kun siellä asuvat hyväksyivät sisään tulevat se ei suojannut mutta jos ei se suojasi kaikelta haitalliselta kuten esti demoneita pääsemästä pintaan ja muuta. Hän oli yhä ihmeissään siitä se oli erittäin vaikea loitsu jonka Allen oli aikoinaan valmistellut omaksi turvakseen eläessään yksin ja ollessaan turvaton öisin. Nykyään tuo ampuisi yhtä hyvin demonin yöllä kuin päivällä. Mutta se oli eri asia nykyään kuin ennen.

Aithanariad nyökkäsi tytön ilmoittaessa toisen lajinsa. Nyt, kun sattui jo tietämään lajin, saattoi Miharusta erottaa hiisimäisiä piirteitä. Tai ehkä niitä erotti juuri siksi, että tiesi sen.

Tytön tavasta puhua kuolemanmaista kovin huolettomalla äänellä saattoi arvata tämän käyvän siellä useinkin. Sitä saattoi hänen lajiseltaan kai odottaakin. Tällähetkellä oli Aithanariad kuitenkin kiinnostuneempi majatalosta. "Wrong wood kuulostaa oikein hyvältä," tämä vastasi hyväksyvästi, "haluaisitko kertoa, missä se päin kylää se on?"