Aseet & Voimat: Aiheellisinta varmaan on selittää Aithanariadin demonivoimat ennen hänen käyttämiään aseita, sillä ne teitä kuitenkin eniten kiinnostavat tällä hetkellä.
Tulidemonin puolelta tyyppimme on perinyt kyvyn sietää tulta, sekä korkeitakin lämpötiloja. Lisäksi hän ymmärtää tulenhenkien kieltä ja voi siis keskustella halutessaan vaikka takkatulen tai kynttilänliekin kanssa, samoin ilmassa kulkevien tulenhenkien kanssa. Isänsä pettymykseksi pojan lahjat tällä saralla ovat jääneet vähiin ja loput hänen kyvyistään periytyvät hänen äitinsä suvusta tai ovat demoneille yleisiä piirteitä.
Näihin yleisiin piirteisiin kuuluvat esimerkiksi kyky ns. ”yli-inhimillisiin” suorituksiin kykeneminen, sekä tarkemmat aistit ja nopeammat refleksit. Nämä kyvyt kulkevat kuitenkin myös monilla muilla lajeilla, eivätkä oikeastaan kuulu demonien yksinomistukseen niin kuin lajien omat piirteet. Näitä lajien ominaispiirteitä edustavat susidemoninpuolelta perittyinä Aithanariadissa esimerkiksi niin sanottu ”laumavaisto”, joka tämän yksilön kohdalla on hyvin hidas käynnistymään. Lisäksi hän tietysti pystyy omaksumaan suden hahmon.
Näihin kaikkiin muutoksiin liittyy toki omat riskinsä, sillä mitä pidempään henkilö viipyy jossakin hahmossa, sitä enemmän tätä hahmoa henkilö alkaa muistuttaa. Jos Aithanariad olisi tarpeeksi pitkään suden hahmossa, muuttuisi hän aina vain susimaisemmaksi, oltuaan siinä tarpeeksi pitkään, saattaisi hän jopa unohtaa kaksi muuta hahmoaan ja lopulta muuttua pelkäksi sudeksi. Vastaavasti jos hän olisi kokoajan demonimuodossaan, saattaisi hän unohtaa kaksi muuta. Tästä seuraisi automaattisesti hänen vahvistumisensa, sillä tietysti demonit ovat vahvimmillaan omassa, oikeassa ruumiissaan, tämä näkyykin hyvin lyhyenkin ajan sisällä. Tästä voimme myös päätellä, että Aithanariad, joka viettää itse luomassaan hahmossa lähes kaiken aikansa, on heikompi kuin muut demonit, jotka pitävät tosimuotonsa yllä. Samoin hänen luonteensa muistuttaa vahviten sen hahmon edustamia luonteenominaisuuksia. Huomautan tässä välissä, että on hyvin harvinaista pystyä unohtamaan oma tosihahmonsa, sillä varsinkin nuorina (siinä alle sadan vuoden iässä) joutuvat demonit omaksumaan tämän hahmon kerran vuodessa – syntymäpäivänään.
Aithanariad on myös opetellut käyttämään miekkaa taitavasti, sekä hallitsemaan useita erimaalaisia itsepuolustuslajeja, joista parhaiten itselleen sopivista osasista on koonnut täysin omanlaisensa tavan taistella. Toki keikari osaa käyttää myös jousta, joka on kätevä ase, jos ei halua sotkea omia käsiään, sekä välttävästi keihästä ja muita sellaisia. Tästä huolimatta miekka on hänen suosikkiaseensa ja hän kantaakin mukanaan eräältä velholta varastamaansa maagista sellaista.
Miekan ominaisuuksiin kuuluu se, ettei se ruostu tai tylsisty koskaan ja suojelee kantajaansa vihamielisiltä loitsuilta ja taioilta. Joku magiaa harrastava henkilö saisi varmasti miekasta enemmän irti, mutta Aithanariadilla ei ole kykyjä sellaiseen. Tietysti miekan nykyisetkin kyvyt ovat mitä edullisimmat.
Herralla on mukanaan myös toinen ase, punateräinen tulidemonien tikari, jonka hän päätti napata mukaan lähtiessään kotoa, säälien asetta, joka vain keräsi pölyä. Tämä tikari on polttavan kuuma ja vain tulidemoni kykenee siihen koskemaan.
Koska Aithanariad kuuluu, vaikkakin hyvin epämääräisesti, tähän lajiin, tuntuu tikari hänen kädessään aivan normaalilämpöiseltä. Tikarin varsi on tavallista pidempi, joka mahdollistaa sen käyttämisen lyhyenä miekkana. Lisäksi sen avulla pystyy käskemään tulenhenkiä ottamaan aineellisen muodon. Tällä on tietenkin rajansa; henget voivat omaksua esimerkiksi tulipallon tai vastaavan muodon, jolla iskeä vastustajaa, mutta se ei kestä mahdottoman pitkään. Lisäksi henget vastustelevat tälläistä kohtelua sellaisten käyttämän, joista eivät pidä ja vahvimmankin demonin ampuma pallo saattaa olla niin heikko, ettei tuota pieniä palovammoja kummempaa vahinkoa, jos henget vain vastustelevat tarpeeksi. Varmempaa onkin iskeä tikarilla, jonka kuumuus jo yksinään tuottaa vahinkoa.
Hienoista aseistaan ja taidoistaan huolimatta Aithanariad ei erityisemmin välitä tappeluista ja vältteleekin niitä.
Menneisyys/Historia: Aithanariad syntyi 1745 demoniperheeseen, joka esitti kuuluvansa ihmisaatelistoon ja oli omaksunut rooliin kuuluvat hahmot – ihmis. Aithanariad oli perheensä seitsemäs ja nuorin lapsi, joka tarkoitti hänen myös olevan perinnötön (kyllä demonitkin kuolevat, vaikka elävätkin pisimmillään parituhatta vuotiaiksi, useimmiten he kuitenkin kuolevat jo ensimmäisellä vuosituhannellaan). Hänellä oli kolme vanhempaa veljeä ja saman verran sisarruksia – hän itse oli siis perheen neljäs poika, muttei koskaan saanut vanhempiensa todellista rakkautta tai hyväksyntää sekarotuisuutensa takia. Myöskään hänen sisaruksensa eivät hyväksyneet veljensä omituisuutta, eikä Aithanariadilla siis koskaan ollut lämpimiä suhteita perheeseensä.
Seurapiireissä nuorukaisesta tuli kuitenkin hyvin suosittu, ja vaikka hän omaksuikin omituisen hahmon, pitivät ihmiset sitä vain eksoottisena ja hänen siniset hiuksensa selitettiin peruukilla, joita kaikki tuohon aikaan käyttivät. Tämä myös selittää hänen turhamaisuuttaan, sillä 1700-luku oli oikeaa keikareiden kulta-aikaa.
Toinen paikka, josta Aithanariad sai hyväksyntää, oli läheinen kylä, jota hänen perheensä hallitsi. Vaikka kyläläiset eivät pitäneetkään hänen perheestään, jonka jäsenet olivat ylpeitä ja ylenkatsoivat hallittaviaan (hehän olivat tavallisia maalaisia ja vielä kaiken lisäksi ihmisiä, herranen aika!), hankki nuori mies nopeasti kyläläisten luottamuksen, kunhan he vain oppivat tuntemaan miehen turhamaisuuden takana. Kyläläiset olivatkin ensimmäisiä, joihin Aithanariad kiintyi laumavaistolla, joka oli osa hänen verenperintöään ja usein hän seisoikin kyläläisten ja perheensä välissä kiistojen syttyessä näiden kahden osapuolen välillä.
Erityisesti hän kiintyi kylässä kulkevaan nuoreen tyttöön, Adannaan, kylän sepän keskimmäiseen tyttäreen. Seppä ei tietenkään hyväksynyt, että aatelinen vikitteli hänen tytärtään luultavasti vain petollisin aikein, eikä myöskään Aithanariadin perhe. Ihmisminiä olisi ollut kaiken huipentuma, muutenkin heidän epäonnistuneen ja oudon jälkeläisensä kanssa. Niinpä nämä kaksi perhettä yhdistivät voimansa; seppä lupasi tyttärensä hyvin vaikutusvaltaiselle kyläläiselle, joka toisi lisää valtaa myös sepälle (turha kai mainita, että tämä vaikutusvaltainen henkilö oli jo keski-ikään ehtinyt pullea mies henkilö, jolla oli ensimmäisestä liitosta Adannaan ikäisiä tyttäriä) ja joka ei olisi ilman Aithanaridin perheen lupaamia myötäjäisiä edes harkinnut liittoa. Kun tämä sitten kantautui nuorten tietoon, päättivät he karata, olivathan he sentään nuoria ja rakastuneita, sekä sopivan seikkailun haluisia.
Suunnitelma lähti aluksi vain ilmaan heitetystä ideasta, mutta toteutettiin jo samana iltana. Seuraavana aamuna he olivat taittaneet jo useita kilometrejä ja päässeet kauas kylästä. Tämän matkan taittamisen olivat mahdollistaneet Aithariadin perheeltään varastamat hevoset. Hevosten lisäksi hän oli napannut mukaansa kyvyissä esitellyn tikarin, sekä mukavasti rahaa. Adannalla ei ollut tälläisiin hienouksiin varaa, mutta hän oli tajunnut pihniä mukaansa ruokatarpeita, sekä huopia ja muuta hyödyllistä.
Aluksi parilla meni hyvin; he onnistuivat välttelemään heitä nappaamaan lähetettyjä joukkoja, eikä heidän välillään ollut riitoja tahi epäsopua. He menivät jopa naimisiin eräässä pikkukylässä, jossa asustivat parin kuukauden ajan keksimiensä nimien ja identiteettien turvin. He kuitenkin kyllästyivät pieneen kylään ja halusivat nähdä maailmaa ja jatkoivat siis matkaamista. Toisinaan he esittivät köyhiä, toisinaan taas nousivat seurapiireihin Aithanariad mukaansa ottamien rahojen turvin.
Tätä onnea kesti kuitenkin vain vuoden. Aithanariad oli tuolloin vielä nuori ja häntä sitoi pakko ottaa aina syntymäpäivänään todellinen muotonsa. Ajan lähestyessä nuorukainen järjesti heidät asumaan suurkaupunkiin ja pääsyn sen seurapiireihin. Saatuaan heille vielä kutsut suuriin juhliin samana päivänä, kuin muutos tulisi, uskoi hän selviytyvänsä ihmisroolinsa esittämisestä.
Juhlapäivänä Aithanariad valitti voivansa huonosti, ja vaikka Adanalla olisi halunnut jäädä hänen seurakseen, lähetti tämä hänet juhliin. ”Tämä on luultavasti vain syysflunssaa ja menee ajallaan ohi. Lepäilen täällä ja menen aikaisin nukkumaan, juhli sinä meidän molempien puolesta läpi yön.” Niin Adanna lähti niihin juhliin ja ajan tullessa Aithanariad luopui luomastaan hahmosta ja piileskeli huoneistossaan. Adanna oli kuitenkin huolissaan miehestään ja päätti palata ennen juhlien loppumista ja päivän vaihtumista tämän luokse.
Loppu on tietenkin helppo arvata; saapuessaan sen hetkiseen kotiinsa hän ei löytänytkään rakastaan vaan hirviön. Tietenkin hän pakeni, ja vaikka Aithanariad lähtikin hänen peräänsä, ei hän saavuttanut tätä vaan eksyi kaupungin sokkeloisilla kaduilla, sekä aiheutti kaaosta missä kulkikin. Lopulta hänen pitikin paeta kaupungin ulkopuolelle.
Palatessaan aamulla huoneistoonsa, toivoen löytävänsä Adannan sieltä, mutta huoneet olivat autioita ja tavarat koskemattomia. Silti Aithanariad odotti siellä useita viikkoja, sekä kierteli kaupungilla toivoen löytävänsä Adannan ja voivansa selittää. Lopulta hän päätti luovuttaa, uskoen ettei nainen halunnut enää ikinä nähdä häntä. Hän pakkasi omat tavaransa ja otti rahaa vain sen verran, että selviäisi muutaman päivän. Kihlasormuksensa hän pujotti hopeiseen ketjuun, jonka pujotti kaulaansa. Ne tavarat, joita hän ei ottanut, hän pakkasi laukkuihin ja vei huoneiston omistajalle, käskien tämän antaa ne Adannalle, jos tämä palaisi. Sitten hän lähti kaupungista.
Tämä varatoimi oli kuitenkin tarpeeton, sillä sen yön aikana, jolloin totuus oli selvinnyt, hän oli paennut sokeasti varomatta askeliaan. Yön pimeydessä hän oli kompastunut ja kaatuessaan vierinyt kaupunkia halkovaan jokeen. Hänen vaatteensa olivat märkinä raskaat, eikä Adannan uimataidoissakaan ollut kehittämistä. Niin, hän oli hukkunut ja koska joki oli vuolas, oli se vienyt ruumiin kaupungin ulkopuolelle ja sen löytämiseen meni pitkä aika. //hahaa! lol. Traagista.//
Aithanariad ei kuitenkaan koskakaan saanut tietää Adannan kohtalosta. Hän jatkoi kiertelevää elämänmenoa, viettäen aikaa harvoin paria viikkoa pidempään samassa paikassa, matkat hän taittoi usein susihahmossaan, koska se oli nopeampi kuin hevonen. Ja vaikka hänen ei enää vanhempana tarvinnutkaan ottaa demoni-muotoaan, vältteli hän kiintymästä keneenkään enää samalla tavalla.
Kerran hän törmäsi erääseen velhoon, joka oli jo vanhuuden höperö, eikä erityisen taitava, mutta tällä oli erittäin mielenkiintoinen ase. Käyttämällä seurapiireissä oppimiaan taitoja Aithanariad hankkiutui velhon suosioon ja onnistui varastamaan tämän miekan. Ja joutui pakenemaan häntä koipien välissä. Tämän paon yhteydessä hän sai myös kasvoissaan olevan arven. Muuten hänen elämänsä ei ollut erityisen mielenkiintoista. Hän kävi myös katsomassa kotikyläänsä, mutta se oli muuttunut, eivätkä hänen tuntemansa ihmiset enää olleet elossa. Hänen perheensäkin oli luopunut roolistaan, sillä aateliston valta oli vähentynyt, eikä se enää tarjonnut yhtä mukavaa ja korkeaa asemaa, kuin ennen. Hän kyllä tapasi muutamia perheestään; hänen kaksi valhinta veljeään olivat hylänneet ihmisen esittämisen ja näyttivät tosiolemuksena, samoin yksi hänen sisarruksistaan, mutta muut jatkoivat esiintymistä, vaikkakin erilaisissa rooleissa kuin ennen. He myös elivät erillään. Vanhempiaan hän ei kuitenkaan enää tavannut, sillä nämä olivat kuolleet muutamia vuosia aiemmin.
Muuta:-Aithanariad ei ole koskaan oppinut pitämään tuliaseista
-Hän ei omaa taikavoimia, mutta on kiinnostunut niistä
-Demonin syntymäpäivä on 13.3
Pääsivu 
Aihe: Aithanariad Thonmas Taegan esittäytyy 
To Maalis 19, 2009 10:39 pm
