This Sucks //shovittu//

//Pansyä mä tänne oottelen..//

Allen katsoi maata ja virnisti hän oli hieman suutuksissa. Heidän oli pitänyt tavata täällä jo kolme tuntia sitten. Hän oli ollut täällä vitun metsässä nyt kolme tuntia jäätymässä. Hän vihasi tätä metsää. Hän halusi ampua kaikki vitjan monsterit jotka lurkkivat metsässä, mutta tämän piti olla tytön tehtävä ei hänen. Hän olisi jo tappanut nuo killuvat silmät ilman ajatustakaan muusta jos asian laita ei olisi tämä. Hän vihasi koulutusta tämän takia ja vielä tyttöjen. Hän oli pahalla tuulella jo nyt hänellä oli kylmä ja täällä oli aivan liikaa jälkiä normaalille eläimmistölle. Täällä oli paljon monstereita. Hän tiesi että ei ollut normaalia että tällä puolella porttia olisi näin paljon monstereita. Hän tiesi että kello viisi aamulla ei ollut tytöille ihanne aika mutta kello oli jo nyt kahdeksan. Tämä ihmetytti häntä yhä.

Abryary

Abryary katseli ympärilleen ihan väsyneenä. Kaikki oli kylmää ja kaikkialla oli hiljaista. Rya juoksi metsässä täristen, yrittäen nähdä Allenia. Tämä tiesi, että saattaisi saada kovatkin huudot. Tapaaminen oli kello viideltä aamulla, mutta ei, tyttöpä oli nukkunut pommiin ja laittautumisessa kesti hetken aikaa.
Pientä örinää saattoi kuulla puiden takaa, jos tarkkaan kuunteli – mutta tyttöpä ei mörköjä nyt kerinnyt ajatella. Sen mielessä oli vain myöhästyminen ja oikean paikan etsiminen.
’Metsä näyttää samalta, ihan sama minne päin katsoo.’ Murahti tyttö mielessään ja käänteli katsettaan. Missään ei näkynyt tutun näköistä hahmoa. Kuitenkin Rya jatkoi katselemistaan ja etsimistään. Eikä kauaakaan mennyt, kun vampyyrineiti löysi oikeaan paikkaan.
Tyttöä hieman hävetti tulla jopa kolme tuntia myöhässä.
”Heh.. Terrrve...” Lähestyi Abryary toista, kunnes pysähtyi. Tämä yritti näyttää anteeksipyytävältä, mutta epäonnistui surkeasti.

{ wow ihme tapahtui . }

Allen katsoi kun tyttö tuli esiin hän katsoi toista "ilmeisesti tulin etuajassa tänne kun olen ollut jo kolme tuntia täällä?" Hän totesi hieman ivallisesti toiselle ja virnisti nostaen huppunsa pois. Hän oli hieman ihmeissään kun tytöllä oli kestänyt näinkin vähän aikaa periaatteessa koska se olisi voinut aivan yhtä hyvin olla 9 tai 10 aamulla kuin tuo tuli. Hän katsoi toista sitten vielä kerran "huomenta olisi oikeastaan oikea termi tähän aikaan." hän lisäsi ja virnisti taas ivallisesti. Hän nyt antoi takaisin vähän tuon myöhästymisestä. Ei hän pitänyt niin kaameasti tässä seisoskelusta. Hän olisi voinut olla tekemässä vaikka mitä muuta. Hänellä ei ollut enää niinkään kylmä kuin äsken oli koska näki tytön ja tämä tuotti hänelle lämpimän tunteen. Hän oli saanut tunti sitten viestin tutultaan joka kertoi missä Ruhtinas oli ja antoi hänelle tehtävänsä. Hän oli aika varma että tämä olisi viimeisiä tytön kanssa viettämiään hetkiä ainakin vähään aikaan. Hän ei tiennyt mitä tapahtuisi tänä iltana mutta hyvää se ei olisi.

Abryary

Abryarya alkoi naurattaa toisen ivallinen äänensävy. Tyttö naurahtikin ja tämän jälkeen tuijotti poikaa virnuillen.
”No huomenta sitten.” Toisti Rya ja näytti toiselle kieltä.
”Onko täällä sinusta kylmä?” Kysäisi tyttö ja hieroi käsiään yhteen. ”Minusta ainakin tuntuu että pakkasta on enemmän kun tarpeeksi.” Yritti Rya naurahtaa, mutta nauru jäi vain yritykseksi. Ajatuksissaan tyttö alkoi miettiä, miksi nämä tapasivat näin aamulla? Kummatkin olisivat voineet nukkua pitkään ja nähdä ötököistä unia.
”Joten..” Aloitti Abryary hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Mitäs tänään?” Kysyi vampyyrityttö ja kallisti päätään, kääntäen katseensa poikaan. Metsä oli hiljainen: vaikka arvatenkin siellä oli pelottavia monstereita kurkkimassa puiden takaa ja katselemassa/tarkkailemassa ympäristöään. Pian tytön valtasi suuri kylmyydentunne. ’Hrr.. Täällä todella ON kylmä.’ Ajatteli tämä ja hieroi käsiään yhteen. Eipä ihme, ei Abryarylla ollut kun melkoisen ohut mekko päällään. Ei tämä tänään jaksanut pukeutua housuihin ja puseroon, vaikka silloin olisi ollut lämpimämpikin.

Allen virnisti tytölle tämän huomenesta jossa tuo oli näyttänyt kieltä hänelle. Tytön nauru oli hienon kuulosta.
"onhan täällä vähän kylmä." Allen vastasi ja katsoi toisen hierontaa. Hän otti takin päältään ja antoi sen tytölle "en minä takkia tarvitse niin paljoin kun sinä." hän totesi selitykseksi.
"Tänään on hmm.. Miten sen sanoisi viimeinen päivä kun opetan sinua vähään aikaan. Minulla on tehtävä joka luultavasti johtaa joko kuolemaani tai todella kovaan kiireeseen joka aiheuttaa sen että en kerkiä opettamaan sinua tämän aamun jälkeen kovinkaan paljon. Kilta määrää sinulle opettajaksi jonkun toisen minun poissaoloni ajaksi." Hän totesi ja hymyili tytölle. "Olen pahoillani mutta minä en edes halunnut tätä tehtävää " hän totesi pahoitellen. Hän oli koittanut saada lisä aikaa jotta kerkiäisi tyttöä koulimaan tyttöä enemmän. Hän olisi muutenkin halunnut käyttää lisää aikaa tytön seurassa mutta tämä tehtävä onnistui vain häneltä. Hän oli koittanut opettaa tyttöä taistelemaan mutta se oli jäänyt pieneksi verrattuna siihen mitä hän oli halunnut opettaa. "Mutta lupaan että palaan katsomaan miten onnistut kehittymään ja tulla takaisin sinun luoksesi vielä ainakin vähäksi aikaa tehtävän jälkeen" hän totesi ja virnisti. Hän oli päättänyt hyvästellä tytön ainoana henkilönä.

//Kirjoitin p a s k a l l a näppiksellä//

Abryary

Abryary otti toisen takin vastaan ja puki sen ylleen, heti tyttö alkoi lämmetä. Rya painoi silmänsä kiinni ja puristi takkia yllään, kuunnellen kuitenkin hiljaa mitä Allen selitti. Pian Abryary säpsähti ja avasi silmänsä, jäi tuijottamaan poikaa joka puhui jostain toisesta opettajasta. Tytön aivot tuntuivat heräävän ja monta kysymystä tahtoi päästä kysyttäväksi. Abryary avasi suunsa hitaasti, mutta ei saanut sanaakaan ulos. Tämä vaan ei kyennyt puhumaan.

”Mitä..” Lausahti tyttö, käänsi katseensa sitten maahan. Abryary oli järkyttynyt syvästi. ”Mutta.. Eihän se voi olla mahdollista..” Mutisi tyttö hiljaa, tuijottaen kylmää maata. Ryan valtasi viileä ilma, vaikka tämä kuinka puristi takkia yllään. ’Viimeinen kerta pitkään aikaan..’ Ajatteli tyttö, huomaten että silmät vuosivat. Abryary mumisi jotain ja istui kylmälle maalle. Tämä tuijotti vain eteensä ja oli aikomuksissaan kysyä jotain, mutta ei saanut sanoja vieläkään suustaan. Rya pyyhki lämpimät kyyneleet poskiltaan. Tyttöä ei huvittanut vaihtaa opettajaa, ei todellakaan.

Allen oli hieman hämillään tytön reaktiosta istuutuen tämän viereen ja virnisti kaivaen taskustaan kaksi vihkoa ja tarjoten niitä tytölle. "toinen on harjoittelu manuaalisi ja toinen on demoni opas. Kun olet suorittanut molemmat niin vikalla sivulla harjottelu manuaalia on paperi josta on hyötyä." hän totesi ja virnisti. Paperi oli magialla piilotettu joten se paljastuisi vasta kun tyttö olisi suorittanut hänen tekemänsä harjoitus ohjelman." jos otat lahjan vastaan niin et saa toista opettajaa mutta sinun harjoittelustasi tulee vaikeaa yksin opiskelua jos taas et ota niin minä poltan molemmat koska saat uuden opettajan jolloin minun ei pitäisi häiritä opetusta jättämällä omia neuvojani sinulle." hän totesi ja virnisti. Hän piti vihkoja hellästi kädessään. "Syy on se että me koitamme luoda tilapäistä rauhaa ja minä olen ainoa voima taito leveliltä joka pystyy vaatimuksiin ja minun tarkoitukseni oli tehdä sinusta demonin metsästäjistä paras jotta voisin huoletta sulkea portin mutta nyt kun rauha tulee se on minun hommani sulkea portti ja se tarkoittaa että sinun pitää oppia joltain muulta. Luultavasti en pysty pitämään porttia suljettuna kuin viikon maksimissaan mutta sinä aikana se syö minut pois suurella mahdollisuudella. " hän lisäsi. Hän kertoi tytölle asioita joista kukaan muu kuin hän, edward ja Janjiro eivät tienneet. Hän toivoi että tyttö ei ottaisi manuaaleja koska ne olivat huonoja opetus lähteitä hänestä.

//hienoja lauseita sama syy kun edellisessä viestissä//

Abryary

Abryary kiltisti kuunteli, mitä Allen puhui tälle. Mutta ei kuitenkaan tahtonut ymmärtää toisen sanoja. ’Miten niin uusi opettaja, mitkä vihot?’ Abryary ajatteli, purren hammastaan yhteen. Ilma oli kylmentynyt, aivan varmasti oli. Pakkanen oli noussut – tai sitten se oli vain tytön omaa ajatusmaailmaa. Tuon mieli tuntui jäätyvän. Allenin suu liikkui vielä, tuo puhui vielä jotain rauhasta ja selitti jotain opettamisesta ja vihoista. Abryary murahti ja tuijotti vain eteensä.
’Idiootti..’ Murisi Rya mielessään. ’Ei se tajua miltä minusta tuntuu juuri nyt, tulee tuohonkin virnuilemaan.’ Enää ei voinut tyttö ajatella ilkeästi. Tämän ilme muuttui surullisemmaksi eikä tämän tehnyt mieli puhua. Abryaryn täytyi valita jotain. Allenilla oli kädessään kaksi vihkosta, joidenka avulla tyttö pääsisi harjoittelemaan, toinen vaihtoehto oli toiset opettajat. Rya pudisti hiljaa päätään. Pitäisikö nyt päättää? Rya ei pystynyt ajattelemaan mitään, huokaisi vain ja puristi hampaitaan yhteen. Tuon kädet kietoutuivat lujasti takkiin ja tämä puristi takkia tiukemmalle. Oli todellakin kylmä, eikä tuulenpuuskakaan auttanut asiaa.

Abryary tärisi jo hieman. Ajatukset Allenin lähtemisestä, kylmästä ilmasta ja uusista opettajista ärsyttivät tyttöä jo tarpeeksi. Nyt Abryary tahtoi kadota, olla aivan yksikseen. Sen tämä tahtoikin toteuttaa, mutta ollako mieluummin yksin vai vielä hetken.. Opettajansa.. Seurassa? Rya nousi seisomaan, eikä katsonutkaan poikaan. Tätä puistatti.
”Miten helvetissä voin valita kun sinä olet lähdössä!” Abryary avasi suunsa ja huudahti kovaan ääneen. ”Luuletko, että heti sinun lähtösi jälkeen olen taas oma itseni ja pystyn keskittymään monstereihin?!” Huusi Rya entistäkin kovempaa. Nyt kaikki hiljentyi. Jopa kaukaiset linnutkin hiljentyivät. Metsä oli aivan rauhallinen, vain kylmät tuulahdukset heiluttelivat puiden oksia – joista lähti ääniä. Abryary astui pari askelta eteenpäin, käänsi Allenille selkänsä ja puristi lämmintä takkia ylleen. Tyttö tärisi, vaikka takki lämmittikin hieman.

Allenin ala leuka tippui tytön vastauksesta ja siitä kuinka suuri aura tuosta vapautui hän ei koskaan ollut odottanut tytön omistavan noin suuria voimia. Ne saattoivat johtua hänen keinoistaan tai tytön puhtaasta raivosta. Jos tyttö olisi taistelija tuo olisi vaarallinen kenelle vain tuollaisessa tilassa. Hänen onnekseen tyttö ei osannut aktivoida voimiaan ja näin ollen hän ei voinut lentää pitkää matkaa toivottavasti. Hän oli tajunnut että tyttö suuttuisi hän tiesi että tuo raivoaisi ja muuta vastaavaa. "Tiesin sinun raivostuvan voit lyödä minua jos se saa sinut tuntemaan paremmalta mutta tämä asia oli kirjoitettu minuun jo ennen syntymääni minun voimani ovat ainoat jotka pystyvät siihen tai niin olen ainakin tajunnut jos joku muu pystyy en tiedä hänestä. Sinun tulisi oppia hallitsemaan voimiasi jotta voit tulla tapaamaan minua. Uskon että sinun voimillasi se on mahdollista ainakin tuolla puhtaalla raivolla jota nyt vapautat." hän totesi ja hivuttautui lähemmäksi tyttöä halatakseen tätä. Häntä sattuisi pienikin lyönti tytöltä mutta se ei kiinnostanut häntä nyt hän nousisi ylös jos tyttö löisi hänet maahan. Hän ottaisi minkä tahansa rangaistuksen jonka tyttö antaisi hänelle hänen itsekkyydestään. Hän oli varautunut rangaistukseen kertoessaan tytölle. Hän oli halunnut jättää tytölle hyvästit tämä oli hänelle rakas joten hänen oli pakko sanoa jotain eikä vain jättää tuota.

ABRYARY

Abryarya puistatti vielä enemmän, kun poika pyysi tätä lyömään tuota. Tyttö murahti ja puristi hampaitaan yhteen. Eihän tämä voinut lyödä tuota, tällä hetkellä ainakaan. Joskus kyllä mieli teki, mutta kiusaus ei ollut voittanut kertaakaan.
Abryarya alkoi itkettää; miten jumalat kirjoittaa jollekin noin julman kohtalon? Sellaista olisi vaikea sulattaa – ja ajatella. Kaikki tulisi tuntumaan tyhjemmältä, kun poika katoaisi. Tyttö ei tahtonut käsittää asioita, mitä poika juuri selitti. Pian kuitenkin Allen tuli maininneeksi tapaamisen. Heti Abryaryn päässä heräsi suuri huutomerkki, ja tuhat kysymystä ainakin.
”Voisinko siis tulla tapaamaan sinua kun olen tarpeeksi.. Kehittynyt..?” Rya niiskaisi ja käänsi hieman päätään. Allen mainitsi puhtaan raivon, jota tämä kuulemma nyt näytti. Pieni hymynpuolikas syntyi tytön naamalle. Nuo sanat lämmittivät hieman. Nyt oli lämpötila unohtunut kokonaan. Vaikka pieni kyynel miltei jäätyi tytön poskelle, tämä ei huomannut yhtään mitään.
Kuitenkin jonkinlainen osa Abryarysta oli vihainen Allenille. Miksei tämä ollut kertonut aiemmin tästä tehtävästä, joka täytyisi suorittaa! Kuitenkaan Abryary ei tahtonut raivostua toiselle juuri nyt – sen tämä sai tehdä myöhemmin. Rya kuuli, miten askeleet tulivat lähemmäs. Rya kääntyi hiljaa ympäri ja huokaisi. Tyttö yritti tavoittaa Allenin silmiä. Ja siinä ne olivat: kaksi kiiltävää palloa joilla ihmisoliot näkivät.
Abryaryn mielessä kuitenkin vaelsi ikuinen kysymys:’miksi’.

//OOH Vastasit!//

Allen olisi voinut valehdella tytölle mutta päätti sanoa totuuden "kyllä jos kehityt tietylle tasolle sinun kyvyilläsi pitäisi olla mahdollista tulla tapaamaan minua luultavasti jos en ole kuollut siihen mennessä. Sinun kykyihisi kuuluu luultavasti ulottuvuuksien käyttäminen koska pystyit ottamaan miekan tyhjästä ja tekemään saman tapaisia asioita kepeästi." hän totesi rauhallisesti. Tytön tarvitsisi pystyä hallitsemaan ja luomaan sekä muokkaamaan ulottuvuuksia täysin oman mielensä mukaan ennen kuin tapaamisesta tulisi mahdollista. Hän oli varma että tämä ymmärtäisi sen opittuaan lisää. Hän oli muisti vihkoihin kirjoittanut kaiken mitä tiesi tytön kyvyistä ja tehnyt harjoitus oppaan. Hän oli myös pohtinut tavan kommunikoida tuon kanssa mutta siitä hän ei mainitsisi mitään koska tytön pitäisi ensin oppia käyttämään voimiaan ennen kun voisi koittaa keskustelua niin kuin hän oli suunnitellut. Hän oli saavuttanut oman tasonsa treenaamisensa takia ja nykyään hänen ajatuksensa riittivät tytölle ohjeiden tekoon. Hän oli suunnitellut koko opetuksensa heidän oppituntinsa jälkeen ja ajatellut että kerkiäisi opettamaan tytölle kaiken mitä halusi mutta nyt hän oli menettänyt sen mahdollisuuden. Hän ei voinut opettaa tytölle enää mitään henkilökohtaisesti. Se iski nyt hän oli jo kerinnyt suunnittelemaan kaiken mutta hän joutuisi jättämään tytön tänne. Hän ei voinut edes kertoa täyttä syytä että hän menisi monsterien maailmaan ja ostaisi aikaa ihmiskunnalle ennen suurta sotaa. Hän toivoi että tyttö ymmärtäisi kun siitä kerrottaisiin koko joukolle. Jos hän kertoisi hän pilaisi koko asian koska hänellä ei ollut lupaa kertoa asiasta eikä pohtia asiaa. Hän vain tiesi ettei enää opettaisi ja saattaisi kuolla. Hän toivoi että tyttö ei vihaisi häntä mutta ei voinut mitään sille että ei ollut normaali vaan omasi näitä outoja voimia. Hänen siirryttyään monsterien maailmaan hänen tavoitteensa on pitää portti lukittuna niin kauan kun pystyy ja löytää syy miksi hänellä on tämä kyky tai muuta. Hänen tavoitteensa on saavuttaa siellä ymmärryksensä tason kasvu. Hän luultavasti menettää henkensä mutta sentään hän tuotti sen mikä oli tarkoitus. Hän toivoi että maailma toisella puolella sisälsi tarpeelliset asiat. Hänen katoamisensa luultavasti suruttaisi monia mutta se olisi oiva syy tulla takaisin elossa Ryan luokse ja halata tätä vielä kerran kertoen asioista joita näki ja koki ja kuullakseen tytön elämästä. Hän toivoi että saisi tavata tytön edes kerran tämän päivän jälkeen.