Luvatonta harhailua ja etsintöjä (Sovittu)

//Nyau.. Kaiser tänneh//

Täysikuun tuoma yö oli laskeutunut orpokodin ylle, mutta orpokoti ei ollut aivan hiljainen, narahdukset, kolahdukset, satunnaiset askelien äännet ja huudot täyttivät orpokodin vielä pitkän ajan. Alakertaan ei kuitenkaan kukaan tuohon aikaan saanut tulla. Kaikkien kuului pysyä huoneessaan, mutta oli muutamia jotka eivät tuota kieltoa kuunnelleet.

Hiljaiset askeleet autiossa ruokasalissa vaikuttivat jopa kunnioittavalta. Kultaiset silmät katsoivat varovaisesti ympärilleen ja koettivat tavoittaa seiniltä jotain. Pelkäsikö autiossa ruokasalissa kävelevä olento? Niin, se oli ainoastaan tuon olennon oma asia, mutta silmistä pystyi huomaamaan pienen pelon. Taikauskoa rakastava magiaa hallitseva poika katseli aavemaisia ruokalan seiniä hiljaa.

Pojan kultaiset silmät etsivät katseellaan jotain merkkejä kummituksista tai muista yön taikaolennoista. Täysikuu toi ainakin ihmissudet liikenteeseen, joiden ulvonnan poika kuuli ulkoa. Poika oli kuitenkin sisätiloissa etsimässä jotain mielenkiintoista. Poika itse oli uhmannut kuolemaa kolme vuotta sitten, mutta hänelle ei ollut jäänyt siitä mitään pelkoa mieleensä. Enemmän hän pelkäsi veljiään ja muita olentoja. Ainoastaan haamut ja epäkuolleet olivat hänen kiinostuksen kohde täydenkuun iltoina.

//Wipii Kaisku tyrkkää Tragedyn tänne//

Levoton aave, kuoleman peilikuva vaelsi orpokodin lattioita pitkin poikin. Tragedy oli palannut tuohon orpokotiin, koska piti sitä oikeana kotinaan. Ranska oli ollut liian levoton hänelle ja siksi oli ollut parempi palata kotiin. Tragedy oli aina rakastanut orpokodin kahvilaa, jossa vieläkin saattoi haistaa tuoreet leivokset ja ihanat ruoka-annokset.
Kahviossa oli myös joku muukin, varmaan joku lapsista vaelteli luvattomasti pitkin poikin orpokotia vaikka se oli ankarasti kielletty sillä tuo paikka oli aaveiden oma. Tragedy tosin taisi olla ainut aave orpokodissa ja siksi hän tunsi olonsa kovin yksinäiseksi. Nainen oli kuitenkin jokseenkin tyytyväinen eloonsa aaveena sillä kun hän oli ollut elävä niin hänen elonsa oli ollut synkkää ja murheen täyttämää.
Hitaasti lipuen Tragedy meni näkymättömänä aivan nuoren pojan taakse ja heilautti kättään, jotta pieni ilmavirta alkoi kulkemaan pojan eteen. Tuo varmasti aavisti viimeistään nyt, että ei ollut kahviossa yksin sillä nainen ainakin halusi tehdä selväksi olemassaolonsa tuossa orpokodissa. Eläviltä ihmisiltä oppi niin paljon uusia asioita uudesta ajasta ja Tragedy rakasti kuunnella tarinoita uusista keksinnöistä ja ihmisistä.
Tragedy teki itsensä näkyväksi ja lipui pojen eteen kallistellen kauniisti päätään. Hän oli varmasti säväyttävä näky; Hiukset tiukasti nutturalla ja silmät hehkuivat pimeässä. Ystävällisesti hän tervehti poikaa: "Hyvää iltaa nuori herra. Saanen kysyä mitä teet täällä tähän aikaan? Minun nimeni on Tracy, mutta kutsu minua Tragedyksi niinkuin kaikki muutkin tekevät."

Poika tutki pitkään seiniä ja lattiaa, mutta värähti hivenen, sillä tunsi pehmeän ilmavirran takanaan. Poika oli löytänyt kummituksen, joka ilmestyi vähän ajan päästä hänen eteensä. Poika ei säikähtänyt Tracya, sillä hän oli aikaisemminkin ollut kummituksien kanssa tekemisissä.
"Minä vaeltelen tähän aikaan vielä luvattomasti. Ja minun nimeni on Joshi" Poika lausui rauhallisella äänellä ja hänen kultaiset silmänsä olivat nyt uteliaat, eivätkä pelokkaat. Pojan silmistä näki kuoleman, mutta hän ei itse sitä tiennyt. Joshin huulille levisi vino hymy.
"Etsin yleensä täydenkuun aikaan kummitus seuraa" Joshi sanoi pirteämmän oloisesti, mutta hiljaa, sillä hän ei halunnut päiväkodin emäntää alakertaan.

Joshi uskoi haamuihin ja muihin epäluonnollisiin olentoihin, jonka takia hän myös pysyi näkemään ne. Joshi pystyi muutenkin näkemään haamuja, mutta sitä hän ei itse tiedostanut, sillä hän vain luuli uskovansa niihin liian hyvin.

Tragedya hieman hymyilytti, kun hän kuunteli pojan kertovan tuon hakevan kummitusseuraa täydenkuun aikaan. Sitähän Tragedy juuri oli; Kummitus. Lasten kielellä kummitus tai aave molemmat olivat sopivia ja oikeita sanoja Tragedylle. Hänen mielestään oli liian juhlavaa sanoa, että hän oli henkiolento vaikka sitä hän oli. Pelkkä heijastuma ennen eläneestä ihmisestä. "Vai ilman lupaa kuljeskelet? Olet siis pieni kapinallinen Joshi. Minusta on mukavaa saada seuraa." Tragedy sanoi ja istahti pienelle tuolille, joita ruokalassa riitti. Niitä oli siellä täällä ja kaikkialla, Tragedy oli varmasti istunut jokaisella tuolilla ja hän kallisteli päätään. Samalla hän nosti kättään hivenen ylös ja sai ikkunat avautumaan vaikka hän ei itse niin raikkaasta ilmasta pystynyt nauttimaan olisi silti mukavempaa kun kaikki yön ihanat äänet kuuluisivat myös tunkkaisen kahvion sisätiloihin. Tragedy viittasi Joshia istumaan viereensä ja kysyi tältä: "No poikaseni, Joshi, korjaan. Mistä sinä haluaisit keskustella? Näen ettet ole aivan tavallinen poika. Sinussa on jotain sisällä, syvällä sisällä. Mitä jos jakaisimme tarinamme? Ei sinulla kuitenkaan ole mikään kiire mihinkään?." Tragedy naurahti ja odotti innolla millainen oli tuon pienen pojan tarina.

Joshi katsoi Tragedyä rauhallisin kullanvärisin silmin ja virnisti. Poika ei pelännyt tippaakaan, joka oli hyvin tavallista. Pojan yli kävi viileä tuuli, johon pojan hiukset eivät paljoakaan reagoineet.
"Käypähän se. Ei tässä mikään kiire ole." Poika totesi ja hymyili hivenen.
"Ottaisimmeko samalla shakki pelin?" Poika kysyi ja otti esiin pussukan, jossa oli shakkinappuloita. Pojan huulilla kaarehti viaton hymy. Hänellä ei ollut mielessään mitään ilkeää, mutta hän ei ollut pelannut pitkään aikaan shakkia. Kaikki pelkäsivät sitä että poika tekisi temppuja pelatessaan.

Joshi katsahti ikkunasta ulos nopeasti ja kohotti kulmiaan hiukan.
"Olen aina ollut kapinallinen. Kuljeskelisin mieluummin jossain kun olisin hyvien tai pahojen killassa tai täällä orpokodissa, mutta jokin kytkee minut tähän orpokotiin." Joshi lausui rauhallisesti ja leikitteli yhdellä esiin otetulla shakkinappulalla.