Ulvo kuin susi

//Sovittu peli ja tänne pitäisi tulla Asumi//

Päivä oli puolillaansa lämmittäen samalla lunta pehmeäksi. Kuitenkin kylminä öinä lumi jäätyi melkein siniseksi jääksi. Todella vaikeata oli naiselle astella, kun oli niin upottavaa lunta. Huono puolisi se, jos jäisi seisomaan yöksi. Varmaakin jäisi paikoilleensa. Hymyillen hän kastoi eteensä no oikeastaan hän hölkäsi eteensä. Nainen uskoisi, että hän voisi voimistua jalkojaansa juostessaan raskaassa lumessa. Ruskeilla silmillä hän katseli iloisena. Kaupassa oli hyvin mennyt ja hän oli hyvin iloinen siitä, että nyt saisi vapaata juosta itsensä kuoliaaksi. Kun oikeastaan hän ei osaa kuluttaa vapaa-aikaa. Matka evästä pitäisi nyt hieman kuluttaa, koska hän saa syödä niin paljon suklaata miten paljon vatsa sallii.
Kuitenkin hän jätti puoleen väliin juoksuu suklaa, että olisi energiaa yölläkin. Kuitenkin hän oli suunitellut jäämään yöksi, mutta sutena. Nainen ei ole ollut pitkään aikaan ollut susi.

//Minäpäs tulen nyt!//

Valkoiset käpälät koskettivat hellästi lumen pintaa upoten kuitenkin lopulta sen kylmään syövereihin. Askeleet olvat hyvin rauhalliset. Nuori uros otti käteensä lunta ja söi lunta hiukan. Meripihkanväriset ilmät katselivat ympärilleen tiiviisti.
Uros henkäisi ja nakkasi lopulta lumet kädestään lähtien taivaltamaan eteen päin lumessa. Sen sinertävä turki näytti tuuhoelta ja lämpimältä vaikka tämä välillä hieroikin käsilllään kättensä vasten että lämpöä tulisi hiukan.
Uros pysähtyi hetkeksi kun oli astellut eteenpäin tarpeeksi ja haisteli ilmaa. Omituinen tuoksu oli tullut sen eteen. Suklaa? Uros pudistelipäätänsä ajatellen että hänen hajuaistissaan oli vikaa. Lopulta nuorukainen loikasi suuren kiven päälle ja kyykistyi istumaan siihen tylsistyneen näköisenä.

Kun nainen alkoi syömään suklaansa niin hän istahti kylmääseen lumeen. Ilmeestä sai tietää miten paljon hän nautti suklaasta. Mukanaan hänellä on aina tiettyä suklaata mukana. Silmät menivät kiinni ja se kertoi todella kovasti, että nainen nautti suklaasta. Kuitenkin nautinto suklaasta keskeytyi, kun Tatu haistoi uuden hajun lähellä. Nopeasti hän nousi seisaalteen ja silmillään etsi kuka oli hänen lähettyvillään. Suklaa sai mennä lantion vierelle. Nopeasti suklaa kuitenkin meni hänen taskuunsa.

Kindel istui kviellä hiljaa mieteliäänä. Tämä katsoi kun aurinko alkoi pikuhiljaa vaipua horisontin taakse mutta siihenkin olivielä paljon aikaa. Tuulipuhalsi taas uroksen kuonon eteen suklaan tuoksua.
"Ei minun hajuaistissani oel mitään vikaa.. se on suklaata.. " Kindel ajateli ja alkoi haistelemaan ilmaa.
Haju oli aika voimakas joten sen piti olla tässä lähettyvillä. Kindel nousi ylös kivenpäälle ja nuuhkaisi vielä ilmaa.
Oliko kenties joku pikku lapsi käynnyt näpistämässä itselleen hiukan suklaata ja tullut sitten metsiköön syömään sitä.. ? Kindel mietti kuitenkin että kuka nyt niin kamalan pitkälle metsiköön olisi tullut suklaata syömään? Nuori uros loikasi alas kiveltä upoten lumeen. Tämä lähti astelemaan hajun suuntaan. Kindel ajateli ensin otvansa jonkin aseen käteensä muta jos kyseessä oli lapsi niin tämähän voisi säikähtaa pahastikin tätä. Kindel otti vyölaukustaan nahkaisen naunpätkän ja sitoi sitten sinertäviä pitkiä hiuksiaan sillä kiinni jatkaen sitten maksaansa hajun suuntaan.

Taskuun ruskea hiuksinen nuori nainen oli laittanut. Nyt ei ollut mieli syödä suklaata. Suklaa oli kuitenkin mielessä voisi syödä loppuun, vaikka nyt ei ollut nälkä. Ennen kuin hän oli laittanut suklaan hiusun taskuun niin hän oli pakannut suklaan huolellisesti. Ettei suklaalle tapahdu mitään, jos ovet ovet oikein auki.
" Kuka sielä? " Tatu huudahti.
Hän halusi tietää kuka oli metsässä. Hän vaistoi niin hyvin, että sielä oli joku, mutta ei nähnyt laisinkaan kuka voisi olla. Uteliaisuus antoi nuorelle naiselle potkua katsomaan kuka voisi olla lumisessä metsässä.

Kindel kuuli jonkun kyselevän. Kindel asteli eteen päin puiden välistä kunnes tämä vetäisi miekan kateensä ja astui esiin.
Nuoren uroksen ilme kuitenkin muutui kun hän huomasikin naisen. Tämä laitoi miekkansa kiireesti tupeensa ja kumartui tälle syvään.
- Anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut säikytellä teitä hiiviskelyilläni.. Kindel sanoi ja suoristi lopulta itsensä.
- Näinä aikoina ei edes uskalla luottaa omaan sukuunsakaan.. Kindel sanoi naiselle ja asteli sitten lähemmäksi katsellen naista päästä varpaisiin.
- Anteeksi.. en esitellyt itseäni.. nimeni on Kindel Quero..Uros sanoi ja kumarsi veilä kerran oikein syvään. Ehkä hiukan siksi että hän oli tullut puidentakaa miekan kanssa. Kindel ajateli että hänen riehumisensa olisi ehkä jotenkin pelästyttänyt naista.

Naisen käänsi katseensa taakse, josta sieltä suunasta tuli joku. Takana oli mies miekka kädessä. Nopeasti naisen ruskean valkoiset muuttuivat ruskeankeltaiseksi. Nainen oli pelästynyt todella paljon. Miekka meni kuitenkin tuppeen ja kumarrus tuli vastaan. Tatu ei oikein tiennyt mitä pitäisi oikein tehdä miehen eleille. Kumarrukseen hän vastasi niijaen. Nopeasti mies oli avannut suunsa. Miehen sanoessaan omasta suvustaan hän tieisi arvaili siitä, että mies kuului johonkin laumaan. Muuten mies näytti lempeältä sydämmestäänsä. Se antoi luottamuksen ja keltaisen silmien muuttuminen normaaliskeksi silmäksi eli valkoinen ja ruskea. Miehen esititellässäänsä itsensä nainen tunsi, että hänenkin täytyisi vastat myös. Aluksi hän kuitenkin niijasi uudemman kerran vastaneen miehen kummarukseensa.
" Olen Tatu Alkara. Hauska tutustua teihin. Toivon, että minä en muistuta sinun sukulaisia. " Tatu sanoi.
Viimeisen lauseen hän samoi hieman vitseliääksi, mutta ei halunnut pahoittakseen miehen tunteitaan sukulaisistaansa.

Kindel nosti katseensa naiseen ja hymyili.
- Ette ollenkaan.. Kindel sanoi naiselle. Kindel käänteli päätänsä hiukan ja tarkaili naista kunnes istahti alas.
- Sinä siis olit syömässä täällä suklaata..? Luulin aluksiettä täällä olisi jokin.. pikku lapsi.. Kindel sanoi tälle. Uros piti kuitenkin katseensa yhä naisessa.
- Mistäköhän päin sinä mahdat olla..? En ole nähnyt sinua ennen.. Kindel sanoi ja kävi samassa istumaan lumihankeen. Kindel piti katseensa naisessa koko ajan.

Miehen katse oli hieman häiritsevä, mutta kuitenkin oli tottunut muiden nuorien miehien katseisiin. Miehen katse muistutti välillä Vidorin katseesta.
" Ai, että sinä luulit minua pieneksi lapseksi, joka syö suklaata. Varmaakin tulit suklaan perässä. Tässä on sinulle suklaata. " Tatu sanoi.
Sanotessaan hän otti taskustaan suklaata mistä leikkasi pienen suklaan palsen. Pienen palasen hän heitti miehelle. Omaan suuhunsa hän laittoi myös pienen palasen. Syötyään itsekksin hän laittoi loput suklaasta mitä oli jäljellä taskuun takaisin.
" Metsästä, varmaakin kuin sinä. " Tatu sanoi.
Hän tunsi itsensä parhaiten kotoisaksi metsässä, kun eli siinä vaiheessa. Orpokoti oli hänelle viimeinen koti paikka. Suklaapuodin pitäjät ovat ollet mukava perhe myös, mutta omalle lajille koti oli metsässä susien kanssa.

- No kiitoksia.. en ole kylläkään koskaan tajunnut suklaanpäälle oikeastaan yhtään mitään.. Kindel sanoi naiselle ja söi pienen palan suklaatan opeasti. Kindel kuunteli mitä neitokainen sanoi.
- Noh.. oln minä metsässä syntynyt.. olen kasvanut koko ikäni päivä kodissa.. Lopulta löysin oman heimoni jossa olen nyt ollut jonkin aikaa. Kindel sanoi hiljaa ja hymyili kääntäen katseensa lumi hankeen.
- On outoa olla nyt siellä minne kuuluu.. kun olin tottunut kuulemaan niin arillaisia juttuja minusta itsestäni.. mutta nytten kun on siellä minne kuuluu.. niin.. se tuntuu jotenkin omituiselta.. täytyy oppia kaikki uudestaan mitä olisi pitänyt oppia.. Kindel sanoi hiljaa ja katsoi maahan.

Tytön mielestä nuori mies ei oikein pitännyt suklaasta tai miehelle oli yksi haileeta.
" Ole hyvä vain. Se yksi ihanempia makuisia suklaata, josta ainakin minä pidän. " Tatu sanoi.
Naisen mielestä mies näytti todella masentuneelta, vaikka toisaalta näytti eloisalta, kun puhui. Hän ei oikein osannut erottaa lausetta toisistaansa. Mielellään hän kuunteli toisen sanomista, vaikka oli hieman surullinen sävyinen. Tatu oli hyvin yllättynnyt asiasta, että hän oli lastenkodista ja sieltä vasta löytänyt lauman eli kotinsa. Kuitenkaan siinä ei ollut mitään ihmellistä, koska itse oli kasvanut orpokodissa ja päässyt myöhemmin yhteen keltasusien laumaan. Huonoa oli vain se, että hän ei enään asusta laumassa.
" Minäkin eleilin viisi vuotta sitten omassa laumassa, mitä ei ole enään. " Tatu sanoi.
Nyt oli varmaakin hyvä vaijeta ja katsoa muualle miehestä. Miehen viimeiseen lauseeseen hän ei paljoakaan noteerannut, koska hän ei tiennyt miten voisi jatkaa ettei kummankaa mieli pahettuisi.
" Haluatko lisää suklaata, jos toisi virkeyttä mieleen? " Tatu kysyi hymyillen ja kysellen ilmeellä.

Kindel katsoi neitokaiseta pitkään hiljaisena.
- Kiitoksia mutta kieltäydyn tarjouksestanne.. Kindel sanoi hymyillen.
- Suklaassa ei ole siis mitään vikaa mutta.. en ole vain kovin innokas suklaan ystävä.. Kindel sanoi naiselle.
- Keltasusiin..?Kindel sanoi ja näytti mietiväiseltä.
- Olen kerran tavannut heidät.. mutta on siitäkin jo aikaa.. Kindel sanoi naiselle.
- Ihan mukavaa poruka.. joiden kanssa ei tarvitse olla käsi rysässä.. Kindel otesi hiljaa ja hymyili hiukan.
- Ja turhaan te mielestäni olette huolissanne. Uros sanoi ja nousi ylös ja pyyhki nahkaisesta lennevaateestaan lumet pois joka jätti märkiä leikiä sinne sun tänne.
- Tässä työssä on hoikan pakko olla tälläinen.. Mielen täytyy olla rautainen.. uros sanoi ja katsoi vielä kerran naisen alhaalta ylös päin.
- Mietin vain että.. missä vaiheessa sinä oikein olit siellä..? Orpokodissa.. kun.. mietin että olimmeko me siellä samaan aikaan.. Voi olla tietenkin että olimme mutta.. minulla ei ainakaan tule nyt mitään mieleeni... Kindel sano naiselle.

Naista ei haitannut, että mies kieltäytyi suklaasta, koska hänelle jäi enemmän nyt. Kuitenkaan hän uskoi, että mies ei ollut suklaan ystävä. Kuitenkin, mies sanoi kelta susi suustaansa nainen ei voinnut uskoa korviaansa. Hän ei ollut mainnut laisinkaan omaa rotuaansa. Muutenkaan Keltasuseja ei voi vaistoa ihmispäältä, mutta ainoastaan, jos hän huomasi hänen keltaiset silmänsä alku vaiheessa.
" Mitsä sinä tiesit, että len keltasui? " Tatu halusi varmistaa asian.
Miehen mielestä ei tarvisi olla huolissaan. Hänen mielestään täytyisi olla huolissaan.
" En tiedä, mutta minä olen vain huolissaan. " Tatu sanoi.
Miehen alkaessaan puhumaan menneisyydestä ja orpokodista. Se sai naisen katsomaan mualle miehestä. Hänen muisto tuli mieleensä uudemman ne vuodet.
" Olin hyvin pienessä iässä ja karkasin myös jo suunilleen kymmen vuotiaana. Hyviä aikoina oli kivaa, kun sai tehdä pienesti kepposia hoitajille ja sai pari poikaa myös siihen. Muuten jokainen päivä oli minulle pieksenstää uskoisin, että olin liaan villi kakara. " Tatu sanoi.
" Toivottavasti sinulla on hyviä muistoja myös. " Hän lisäsi nopeasti perään.